Saan olla keskeneräinen ja silti omassa voimassani

Voimaantuminen on tiedostavaa, myötätuntoista yhteyttä omaan elämänenergiaan. Voimaantuminen on sen kuulostelua, millainen suhde minulla on itseeni ja maailmaan. Voimaantuminen on sydämen valinta, päätöstä tutkia, kuinka voisi voida mahdollisimman hyvin. Se on tunnetaitojen opettelua, oman sisäisyyden kohtaamista ja uusien valintojen tekemistä. Se on myötämielistä suhdetta itseen, elämänenergiansa ohjaamista itselle rakentavalla tavalla.

Kaikilla on haavoja. Niitä ei synny siksi, että meissä olisi jotain vikaa. Haavat kuuluvat elämisen prosessiin ja osoittavat kenties syvimmin, missä tarvitsemme rakkautta ja armollisuutta itseämme kohtaan. Haavat opettavat meitä rakastamaan itseämme kenties syvimmin,  jos niin valitsemme. Tuo valinta on voimaantumista. Voimautuminen ei tarkoita menneiden kokemusten poispyyhkiytymistä vaan sitä, että niiden viisauden saa käyttöönsä. Ei jää tarinan uhriksi vaan kulkee elämää eteenpäin, valoa päin.

Uhrius on uskomusta omaan arvottomuuteen. Usein alitajuista ja syvää, juuri haavojen synnyttämää. Voimaantuminen kysyy kaiken oman uhriutensa tapittamista silmästä silmään. Missä kohden olen antanut vallan hyvinvoinnistani itseni ulkopuolelle? Missä asioissa ajattelen, että koska minulle silloin kävi noin, nyt on näin? Olenko olemassa vain toisia varten? Uskallanko tehdä riippumattomia valintoja itseni hyväksi?

Voimaantuneisuus on sitä, että valitsen olla itseni kanssa rakkaudellisesti vaikka mikä olisi.

Voimautuminen on sitä, että päätän tutkia itseäni ja kokea arvoani. En suostu siihen, että minulla on aina kurja olla itseni kanssa. Kuuntelen sydäntäni: mikä auttaisi minua voimaan paremmin tässäkin tilanteessa? Mikä auttaisi minua kohtaamaan haavojani ja arvottomuuttani? Mikä auttaisi minua löytämään arvoni, vaikka en vielä edes tietäisi mitä se on?

Voimaantuminen on valinta olla omalla puolellaan. “Saan voida hyvin. Saan olla minä. Saan eheytyä. Saan vastaanottaa ja antaa rakkautta. Saan nauttia. Saan kokea kaikkia tunteitani, koko ihmisyyttäni. Saan olla keskeneräinen. Saan löytää valoa, selkeyttä, levollisuutta. Saan elää omassa voimassani.”

Rakkauden löytämiseksi ja voimaantumisen tueksi kirjani Sydänjuttu on nyt kaupoissa. Valoisia lukuhetkiä!

Kuva: Maja Petric/Unsplash

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image