Erityisherkkä on aina yksilö, johon vaikuttaa mm. persoonallisuus, eletyt elämän kokemukset, uskomukset ja arvot. Erityisherkät eivät siis ole kaikki samanlaisia otuksia, jotka mahtuvat aina samoihin raameihin. Erityisherkkyys ole myöskään diagnoosi.
Tässä kirjoituksessa käsitellään kolmea ristiriitaa, jotka ovat erityisherkille hyvin usein tuttuja.
Nämä ovat kuin kaksiteräinen miekka; ne sisältävät sekä lahjan, että haasteen. Haasteen ei tarvitse olla kahle tai rajoite. Itsemyötätunnon ja itsetuntemuksen avulla haasteet saavat vähemmän valtaa ja sitä osaa olla inhimillisemmin itsensä puolella. Näin niistä voi jalostua melkoisia timantteja, joita aika ja kokemus on hionut uniikilla tavalla.
1. Vastuullisuus – On hienoa, että haluat olla luotettava, mutta et voi kantaa maailmaa harteillasi.
Erityisherkälle on tyypillistä olla tunnollinen ja vastuullinen. Se on sekä kunnioitettava ja hieno piirre, mutta voi herkälle itselleen olla raskas, mennessään yli vastuullisuuden puolelle. Vastuullisuus menee yli silloin, kun emme enää muista, mihin oikeastaan voimme vaikuttaa ja mihin emme. Et ole vastuussa muiden viihtymisestä. Et ole vastuussa muiden reaktioista. Et ole vastuussa muiden päätöksistä. Et ole vastuussa muiden tunteista. Tässä kohdassa minua on auttanut Katie Byronin viisaat sanat: Elämässä on kolmenlaisia asioita: Minun asioita, sinun asioita ja elämän asioita. Onko tämä oikeasti minun asia?
Erityisherkkä saattaa helposti ottaa auttajan tai pelastajan roolin, joka ei palvele lopulta kumpaakaan osapuolta.
On ollut sekä vaikeaa, että helpottavaa irroittaa väärästä vastuunkannosta, sillä se on nostanut esiin hetkellisesti syyllisyyttä. Se on kuitenkin vahvistanut tervettä itsekunnioitusta ja sitä, että en yritä hallita kaikkea elämässä, koska en yksinkertaisesti pysty siihen.
Vastuullisuus on lahja, mutta sitä ei tarvitse vetää överiksi, sillä kukaan ei ole kaikkivoipa, eikä sellaista tarvitse yrittää esittääkään.
2. Tunteiden aistiminen – Myötätunto on lahja, mutta sinun tehtäväsi ei ole automaattisesti täyttää toisten odotuksia.
Erityisherkkä on tarkka aistimaan tunneympäristöä, ihmisten toiveita ja odotuksia. Vaikka näitä tunnistaa tahtomattaankin, on hyvä muistaa, että ei ole velvollinen toteuttamaan niitä. Erityisherkälle voi myös käydä niin, että, kun huomio on kiinnittynyt toisten tunteiden ja tarpeiden huomaamiseen, ei enää tiedä mitä itse toivoo tai tarvitsee. Tämä ei kuitenkaan ole aina niin “hyveellistä” kuin ehkä kuulostaa.
Itse olen läheisissä ihmissuhteissa yrittänyt muuttaa ja “parantaa” toista ja tällä vienyt huomion pois itsestäni ja siinä mikä minussa kaipaisi tulla näkyville. Jaloa? Ehei. Vaikka saatatkin tarkasti aistia toisen mahdollisuudet kasvaa ja vapautua, ei ole sinun tehtäväsi saada toista tekemään niin.
Vaikka huomaat, mitä toinen tarvitsisi, muistathan katsoa, mitä ihan itse tarvitset.
Tarpeiden aistiminen tekee parhaimmillaan sinusta herkän, empaattisen ja myötäelävän. Muistathan, että se ei tarkoita, että sinun täytyy kuitenkaan aina reagoida siihen mitä aistit. Tästä ominaisuudesta lahja, kun osaat sopivasti ottaa etäisyyttä muiden kokemuksiin ja tunteisiin. Tällöin voit olla niille läsnä, kuluttamatta omaa voimaasi.
Kyky myötätuntoon on valtavan kaunis asia, jota mielestäni mailmassa ei ole koskaan liikaa.
3. Halu säilyttää harmonia – Konfliktit ovat ikäviä, mutta joskus tarpeellisia.
Erityisherkille ovat yleisesti tärkeää sopuisuus ja rauhallinen, hyväksyvä tunnelma. Konfliktit kuormittavat herkkää hermojärjestelmää ja niihin liittyy usein uskomuksia, jotka ovat latautuneita. Sitä saattaa pelätä olevansa itsekäs, jos pitääkin puolensa. Sitä saattaa pelätä, että erimielisyydet johtavat aina suhteen kaatumiseen. Sitä voi luulla, että täytyy aina joustaa, omalla kustannuksellaan.
Valitettavasti halukkuus säilyttää rauha voi kääntyä itseämme vastaan. Sitä aletaan käyttää hyväksi, sillä ethän koskaan suutu tai vedä rajaa.
Itse olen pelännyt konflikteja sen vuoksi, että pidän itseäni automaattisesti syyllisenä, enkä muista, että konfliktissa on aina useampi osapuoli. Olen pelännyt niitä myös siksi, koska en ole muistanut, että vaikka asiat riitelisivät, ihmiset voivat olla silti toisiaan kohti kunnioittavia. Olen liittänyt mielessäni konflikteihin jotain lopullista. Jotain, joka tietenkin särkee kaiken.
Tämä ei ole totta. Konfliktit voivat parhaimmillaan olla hyvinkin rakentavia, hedelmällisiä ja ihmissuhteita vahvistavia. Konfliktia oleellisempaa on se, miten niitä käsitellään.
Itse olen joutunut tai saanut harjoitella puolieni pitämistä ja rajaamista toden teolla. Luulin, että se on itsekästä. Pelkäsin, että jos olen eri mieltä, olen liian vaikea. Pelkäsin, että minut torjutaan.
Eri mieltä oleminen ei ole itsekkyyttä, vaan parhaimmillaan itsensä tuntemista. Erimielisyydet ja rajat voi asettaa lempeästi, ei sen tarvitse tarkoittaa ovien paiskomista!
Saa olla eri mieltä. Saa sanoa ei.
