”Ei voi olla totta! Taas kaikki kesän päivystykset osuivat minulle! Miten voi olla mahdollista, ettei Maikki hoida taaskaan yhtään? Tämä on kyllä todella epäoikeudenmukaista!” Näin reagoi työntekijä, joka oli jo vuosia kantanut vastuunsa kesäpäivystyksistä, mutta jonka työtoveri oli yhtä pitkään onnistunut niitä välttelemään.
Oikeudenmukaisuuden toteutuminen on yksi merkittävimmistä työhyvinvoinnin tekijöistä.
Mutta mitä on oikeudenmukaisuus käytännössä?
Terminä oikeudenmukaisuus on liukas kuin saippua. Sitä voidaan tarkastella yksilön tai yhteisön näkökulmasta ja se voi olla muun muassa tasa-arvoon, tarpeeseen tai ansioon perustuvaa. Joskus nämä erilaiset oikeudenmukaisuuden muodot törmäävät toisiinsa ja niiden yhteensovittaminen voi aiheuttaa harmaita hiuksia.
Aristoteleen mukaan oikeudenmukaisuus toteutuu, kun samanlaisia tapauksia kohdellaan samalla tavalla. Jos moni haluaa pitää lomansa heinäkuussa, mutta kaikkien ei ole työtilanteen vuoksi mahdollista olla yhtä aikaa lomalla, on oikeudenmukaista huolehtia tämän vuoron kierrättämisestä tasapuolisesti työntekijöiden kesken.
Tasapuolisuus johtaa kuitenkin helposti tasapäistämiseen: kaikille työntekijöille tarjotaan samoja ratkaisuja. Nykyaikaiseen työkulttuuriin kuuluu, että työntekijöiden henkilökohtaiset tarpeet pyritään täyttämään niin pitkälle kuin mahdollista. Joku tarvitsee työaikojen joustoa hoitaakseen ikääntyneitä vanhempia, toinen kaipaa sähköpöytää ja kolmas haluaisi tehdä työnsä kahvilasta käsin. Sen sijaan, että tarjotaan kaikille samaa ratkaisua, pyritään kullekin turvaamaan yhtäläiset oikeudet henkilökohtaisten tarpeiden täyttymiseen.
Ansioon perustuva oikeudenmukaisuus toteutuu työssä esimerkiksi silloin, kun joku on saavuttanut tavoitteensa ja hänellä on oikeus ylimääräisiin bonuksiin. Tässäkin on kuitenkin samanaikaisesti huomioitava tasapuolisuuden näkökulma – kaikilla samassa tilanteessa olevilla on oltava samanlaiset mahdollisuudet tavoitteisiin perustuvien bonusten saamiseen.
Oikeudenmukaisuuteen liittyvät vahvasti oikeudet ja velvollisuudet. Minun oikeuteni rajautuvat sinun oikeuksiisi ja minun velvollisuuksiini.
Minulla on oikeus tehdä työni ja pitää lomani, oikeus onnistua ja saada kiitosta työstäni. Mutta myös kaikilla muilla työyhteisöni jäsenillä on samat oikeudet ja minun oikeuteni rajautuvat siihen, että minun on huomioitava myös muut. Minulla on myös vastuuni siitä, että joustan ja teen kenties vähän muidenkin töitä heidän lomiensa aikaan sekä siitä, että omalta osaltani annan kiitosta, kannustusta ja tukea myös muille. Myöskään johtaja tai esimies ei voi mielivaltaisesti hyödyntää oikeuttaan käyttää valtaa, vaan vallankäyttöä rajoittavat aina vastuu ja velvollisuudet muita kohtaan sekä esimerkiksi työntekijöiden oikeudet hyvään johtamiseen.
Monissa Aasian ja Afrikan maissa oikeudenmukaisuuskäsitys perustuu ennen muuta yhteisön edun toteutumiseen. Tällöin yksilön oikeudet joutuvat joustamaan yhteisön edun toteutumisen hyväksi. Individualismia korostavissa yhteiskunnissa, kuten Suomessa, sen sijaan oikeudenmukaisuus ymmärretään usein yksilön edun näkökulmasta käsin. Työpaikat ovat kuitenkin yhteisöjä, joissa yksilön on usein tingittävä oikeuksistaan, jotta yhteisön etu toteutuu. Lomautukset vaikeassa taloudellisessa tilanteessa tai oman työhuoneen vaihtaminen yhteiseen huoneeseen muiden kanssa tilanpuutteen vuoksi ovat esimerkkejä tilanteista, joissa yhteisön etu voittaa yksilön edun.
Käytännössä kyse on usein yksilön tai yhteisön kokemuksesta: kohdeltiinko minua/meitä oikeudenmukaisesti? Samalla voin kysyä toiminko itse oikeudenmukaisesti muita kohtaan ja osaanko itseänikin koskevissa asioissa huomioida myös muiden, mukaanlukien työnantajan näkökulmat.
Työpaikan oikeudenmukaisuutta ei voida tiivistää manuaaleihin. Toki työpaikalla voi ja tuleekin olla ohjeistuksia ja linjauksia siitä, miten asioissa yleensä toimitaan. Mutta oikeudenmukainen toiminta vaatii aina myös kokonaisvaltaista tilannekohtaista harkintaa ja vahvaa moraalista ja eettistä harkintakykyä: mikä tässä tilanteessa on oikein ja hyvää?
Oikeudenmukainen toiminta on inhimillistä toimintaa. Se edellyttää empatiakykyä eli kykyä ymmärtää asioiden merkityksiä toisen henkilön tai yhteisön näkökulmasta. Tunneälyn merkitystä työyhteisön oikeudenmukaisuuden edistämisessä ei voi aliarvioida.
