Tunnetyöskentelyssä yksi tärkeimpiä oppimiani asioita on erottelukyky. Itseni ja muiden suhteen. Myönnän, että varsinkin itsetuntemukseni matkani alussa, olen ollut melkoisen sinisilmäinen. Parhaimmillaan sinisilmäisyys on vilpittömyyttä, luottamusta ja lapsenkaltaisuutta. Minulla se oli epärealistista, rajatonta ja alistuvaa. Ei hyvä.
Miellyttäjä minussa on halunnut välttää konflikteja ja kelvata. Luulin, että henkinen kasvu on kaiken hyväksymistä, ainaista ystävällisyyttä ja kykyä valita rakkaus. Olen edelleen sitä mieltä, että on viisasta hyväksyä elämässä se mikä tapahtuu, sillä kieltäminen ei toimi. MUTTA, en ole sitä mieltä, että mitä hyvänsä käytöstä tulisi hyväksyä ja sallia sen jatkumista.
Olen edelleen sitä mieltä, että me ihmiset tarvitsemme enemmän keskinäistä halua ymmärtää toisiamme, kuin erotella itseämme leireihin ja piireihin. MUTTA, en ole sitä mieltä, että ystävällisyyden nimissä tulisi aina suostua ja sanoa kyllä, silloinkin jos kokee tulleensa väärinkohdelluksi tai kokee että omat rajat ylittyy.
Olen edelleen sitä mieltä, että rakkauden valitseminen pelon sijaan on viisaampaa. MUTTA olen huomannut miten vaikeaa on ajoittain erottaa se, mikä on missäkin tilanteessa aidosti rakkautta ja mikä pelkoa. Tämän lisäksi olen huomannut, että vaikka sen rakkauden kohdan tunnistaisi, sen mukaan toimiminen ei ole niin kovin helppoa.
Ajattelen, että on olemassa tunteita, ajatuksia, reaktioita ja hiljaista viisautta. Hiljainen viisaus käsittää erottelukyvyn. Jos annamme pelkästään tunteidemme ohjata, erottelukyky unohtuu. Erottelukyky hyväksyy ja tiedostaa tunteen, mutta tutkii asiaa myös erottaen itsensä tunteesta.
Tähän tarvitaan erottelukykyä.
Erottelukyky auttaa mm.:
Erottamaan, mikä on omalla vastuulla ja mikä ei.
Erottamaan, milloin kyse on aidosta välittämisestä ja milloin kontrolloinnista.
Erottamaan, mitä eroa on tapahtumien hyväksymisellä versus niiden sallimisella.
Erottamaan, mitkä impulssit lähtevät pelosta ja mitkä luottamuksesta.
Erottelukyky haluaa kysyä: Mistä tässä tilanteessa on oikeasti kyse?
On eri asia TUNTEA epäonnistumisen TUNNETTA, kuin olla epäonnistunut.
On eri asia tuntea syyllisyyttä, kuin olla syyllinen.
On eri asia tuntea häpeän tunnetta, kuin olla häpeällinen.
Erottelukyky auttaa erottamaan sen, mitä tuntee, siitä mitä on.
Työssäni kohtaan usein hyvin velvollisuudentuntoisia ihmisiä, jotka helposti ottavat syyt kaikesta mahdollisesta kantaakseen. Tällöin erottelukykyä harjoitellaan ”reality check” -kysymyksillä. Reality check -kysymys on todellisuuteen palauttava kysymys.
Pystynkö oikeasti kontrolloimaan tilannetta, oliko se oikeasti minun vastuullani?
Toiminko oikeasti parhaimman ymmärrykseni mukaan?
Kokeilun kautta voi huomata, miten vapauttavaa voi olla ilmaista tunteitaan, yrittämättä muokata tai ratkaista niitä. Joskus tunne ei kaipaa muuta kuin luvan tulla tunnetuksi.
”Nyt koen häpeää”
”Tunnen epävarmuutta”
”Tunnen pelkoa”
Joskus taas tunteet ovat tärkeitä kompasseja.
Jos jatkuvasti ihmissuhteessaan kokee ulkopuolisuutta, on todella tärkeää jutella puolison kanssa, onko jotain konkreettista, joka voisi vahvistaa kuulumisen tunnetta.
Jos jatkuvasti tuntee epäoikeudenmukaisuutta ja kiukkua, ei kannata loputtomiin odotella, että tunne menee ohi. Näihin tunteisiin voi olla ja usein onkin hyvä syy, josta on tärkeä keskustella.
Liian usein syytämme ja häpeämme tunteitamme, jotka yrittävät viestiä jotakin tärkeää. Sinun tunteilla on väliä. Niille on tilaa. Ihmiset jotka, aidosti välittävät sinusta haluavat kuulla, tutkia ja ymmärtää.
Harjoittele sen erottamista milloin tunne on ”vain tunne”. Sen voi antaa tulla ja mennä ilman, että sitä pitää korjata, ratkaista tai kieltää. Entä milloin tunne pyrkii oikeasti kertomaan sinulle jotain tärkeää. Milloin tunne koittaa viestiä selkeytyksen, rajaamisen tai rehellisen keskustelun tarpeellisuudesta?
Arvatenkin, erottelukyvyn harjoittelu kysyy pysähtymistä. Hiljentymistä. Kysymistä itseltään.
Se ei ole helppoa, mutta se on lopulta aika yksinkertaista.
Vaali niitä hetkiä.
Ja muista: sinun tunteesi mahtuvat tähän maailmaan.
