Nuoren naisen suuri unelma ja intohimo oli ura klassisen musiikin laulajana. Vanhempien mielestä huuhaata. He ylipuhuivat – suorastaan pakottivat – tyttärensä opiskelemaan itselleen akateemisen, yhteiskunnallisesti arvostetun ja taloudellisen turvan tuovan ammatin. Hammaslääkärin ammatti oli hyvä ja sopiva.
Tyttären rohkeus ei riittänyt uhmaamaan vanhempien tahtoa – vielä. Hän pyrki ja pääsi opinahjoon. Tunnollisena, kunnollisena ja ahkerana hän valmistui hammaslääkäriksi ennätystahtia ja vielä kiitettävin papereinkin. Vakmistujaispäivänään hän ojensi paperit vanhemmilleen ilmoittaen tämän uran olleen nyt sitten tässä: “Te halusitte tätä, minä haluan muuta. Opiskelupaikka musiikkiakatemiassa odottaa.”
Tarina rohkeudesta, intohimosta ja sisäisestä palosta, jota kukaan eikä mikään pystynyt sammuttamaan. Tarina naisesta, joka on nykyisin kiitelty klassinen laulaja. Tositarina opiskelijakollegastani muutaman vuosikymmenen takaa.
Potilaiden purentakalustojen remppaamista treenaamassa puursi kyllä muutama muukin onneton ja innoton, joka yritti täyttää vanhempiensa toiveita ja odotuksia.
Mieleeni heistä jäi myös eräs kiharatukkainen nuori mies, joka hyvin usein istui työtuolillaan potilaansa vierellä unelmoimassa omista konserteista menestyvänä pianistina – ajan, paikan, potilaan ja hampaat unohtaen. Toisin, kuin ensimmäisen tarinan naisella, hurmaavan kiharapään hammaslääkäriopinnot takkusivat pahasti. Harmikseni en tiedä, miten ja mihin hänen tarinansa on edennyt. Toivon, että hyvin, hyvään ja oikeaan.
Luulisi, että nämä tarinat olisivat nykyisin jo historiaa. Valitettavasti törmään vastaavanlaisiin edelleen. Usein valmentaessani lauluntekijäopiskelijoita. Liiankin usein.
Lapsensa ”parasta” tarkoittaville vanhemmille on vaikeaa niellä, että jälkeläisen unelma-ammatti onkin ”jotain viihdehömppää”. Ei siis missään nimessä mikään oikea ja arvostettu ammatti.
Joillekin vanhemmille on vaikea niellä toki myös muita mahdollisia nuoren omia valintoja. Vanhemmat ovat ehkä rakentaneet työllä ja vaivalla menestyvän yrityksen ja toivovat lapsistaan työnsä jatkajia. Tai kenties maatilan siirtymistä isältä pojalle – tai tytölle – on pidetty ja pidetään suvussa aina ja iäti itsestäänselvyytenä. Tai, tai ja tai…
Mikä raastava kamppailu nuoren mielessä, jos omat unelmat ovatkin jotain aivan muuta.
Tukahduttaako oma intohimo? Voida huonosti ja kenties sairastua? Vai uskaltautuako uhmaamaan vanhempien tahtoa? Lähteä epävarmana syyllisyyden ja huonon omatunnon täyttämä reppu selässä kohti omaa unelmaa?
Kumpaakaan ei pitäisi eikä saisi tapahtua.
Erään kauniin tositarinan kuulin jokin aika sitten nuorelta mieheltä, joka haluaa iskelmälaulajaksi. Poika LUULI tietävänsä, että isä haluaa hänen jatkavan omaa työtään perheen yrityksessä. Luuloissaan poika ei uskaltanut kertoa kotona omasta unelmastaan. Hän kiukutteli itsensä, elämänsä, opintojensa ja isänsäkin kanssa kaikenlaisista ”varsinaisen asian ohi menevistä” muista ja turhista asioista.
Kun unelma poltti sisällä tarpeeksi kärventäen, käytiin isän ja pojan välillä vihdoin ja viimein tärkeä keskustelu, jossa valkeni vapauttava totuus. Isä olisi itsekin aikanaan halunnut laulajaksi, mutta ei ollut uskaltanut uhmata omaa isäänsä. Valkeni myös, että isä halusi pojan toteuttavan ihan ikiomia unelmiaan. Isä oli valmis antamaan siihen kaiken mahdollisen tukensa.
Tästä ja muista vanhempien ja jälkikasvun unelmatarinoista – onnellisista ja onnettomista – inspiroituneena ja tärkeän asian “julistamisen” tarpeesta vakuuttuneena kirjoitin laulutekstin, jonka Kari Haapala sävelsi.
Yö-yhtyeen Olli Lindholm on välittävä ja rakastava isä, joka on tukenut lapsiaan heidän omissa ammatti- ja muissa valinnoissaan. Hän on tämän laulutarinan paras mahdollinen “kertoja”.
Jälkisanaset
Tunnen myös useita hammaslääkäreitä, vanhempiensa yrityksen jatkajia, maanviljelijöitä – ja ihan kaikissa mahdollisissa ammateissa toimivia – jotka vuosien ja vuosien jälkeenkin kertovat työstään silmät intoa hehkuen.
He ovat saaneet itse valita.
Yks kova juttu
Tää oli tässä,
en tänne jää,
enkä tarvi mitään,
ihan omilla pärjätään,
maapallon kokoinen uhma,
pojan kasvoilla, polte katseessaan,
luulee tietävänsä,
mitä isänsä odottaa,
mitä pojastaan haluaa.Mutta sulla on jotain muuta,
sydämessä läikkyvää,
jotain muuta,
tärkeää,
mutta sulla on jotain muuta,
tähtiesi määräämää,
jotain muuta,
sen mä nään,
yks kova juttu,
ilmiliekeissä,
yks kova juttu,
sun oma elämä.Ihmisen poika,
vahva juuriltaan,
ei mun enää kantaa
huoli huolta onnestaan,
maapallon kokoinen rakkaus,
pojan kasvoilla kauniin karheaa,
luuli tietävänsä,
mitä isänsä odottaa,
mitä pojastaan haluaa.Isä pojastaan,
ja poika isästään,
kaksi toisistaan ylpeää.
