Väärinymmärretyt veljekset

Vaikka veljekset olivat – eivät ihmisten mielestä lainkaan toistensa näköiset. Olivat syntyneet samasta isästä ja äidistä, vaikka muitakin puheita oli liikkeellä. Kulkivat aina yhdessä, eivätkä halunneet olla erossa toisistaan. Syytä kysyttäessä, he sanoivat antavansa toisillensa elämän. Tätä mystistä vastausta moni mietti, useat luovuttivat ja harvat ymmärsivät.

Veljesten nimet olivat Rakkaus ja Itsekkyys. Tilannetta hämmensi ennestään samassa kylässä asuva nuorimies, nimeltään Ahneus. Ahneus oli kaikille tuttu, mutta ei kovinkaan pidetty. Moni uskoi Ahneuden olevan Itsekkyyden kaksoisveli.  Niin samannäköisiä he kyläläisten mielestä olivat.

Veljeksistä liikkui paljon huhuja. Eikä Ahneuden asuminen samassa kylässä tilannetta helpottanut. Kuitenkin huhujen pääasiallinen syy oli siinä, että kovin harva tunsi veljekset ulkomuotoaan syvemmältä. Koettiin ololtaan salaperäisiksi ja vaativiksi. Vaikka jokainen heistä puhui, jopa päivittäin, kaikki eivät olleet edes keskustelleet heidän kanssaan silmäkkäin. Useimmat tervehtivät kohdatessaan, mutta harva oli heidän kanssaan vuorelle kiivennyt.

Ne, jotka Rakkauden ja Itsekkyyden tunsivat, kertoivat, että veljekset olivat lämpimiä ja ystävällisiä.  Halukkaita avautumaan, jos keskustelukumppani oli valmis kyseenalaistamaan ennakkoluulonsa. Siinä olikin tekemistä, sillä suurin osa ihmisistä oli muodostanut heistä vankan ennakkokäsityksen. Moni, joka oli pitänyt kiinni ennakkoluuloistaan, oli heidän kanssa keskustellessaan mennyt kipeästi solmuun itsensä kanssa. Se oli kuulemma hankalasti avautuva kokemus.

Kaikki tämä aiheutti sen, että vain harva halusi aidosti tutustua veljeksiin. Tarinan kertojana voin paljastaa, että ongelma ei ollut niinkään veljeksissä, vaan siinä, että heidän kanssa keskustellessaan joutui tutustumaan itseensä. Jos todella halusi tutustua heihin, oli tutustuttava ensin itseensä. Tunnistettava omat ajatuksensa ja uskomuksensa. Se oli – ja on varmaan nytkin, niin pelottavaa touhua, että moni ei tohtinut ryhtyä.

Koska Ahneus oli lähes kaikille kyläläisille (valitettavan) tuttu, hänen temppunsa ja tapansa olivat laajalti tiedossa. Kaksosiksi kun uskottiin, Itsekkyydellä ajateltiin olevan samanlaiset tavat. Johan siitä nimikin kertoi. Ahneus taklasi kavereita  ja kiilasi jonossa saadakseen haluamansa.  Se oli innoissaan kullan kiillosta ja turvallisesta tavaramerestä ympärillään.

Tilaa tarvittiinkin koko ajan enemmän, sillä Ahneus halusi jatkuvasti jotain uutta. Uudet tavarat olivat hänen uusia ystäviään – joihin hän yleensä kyllästyi nopeasti. Hänelle oli tärkeää saada lisää tavaraa vaikka joutuisi kävelemään rehellisyyden ja itsekunnioituksen yli. Tavarat olivat hänen mittansa. Ahneuden oli useasti nähty pyyhkivän jalkansa luottamukseen ja niistävän nenänsä arvostukseen.

Ne muutamat, jotka olivat Itsekkyyden ja Rakkauden kanssa henkilökohtaisesti ystävystyneet, kertoivat tarinoita kokemuksistaan.

Kun itsekkyys oli kertonut, että se halusi kokea kaikkea hyvää ja itselleen merkityksellistä, moni oli röyhistänyt rintaansa ja mumisten todennut ”tätähän minä sanoin”.  Leukaluut olivat kuitenkin loksahtaneet hämmästykseen, kun Itsekkyys oli jatkanut ”Tärkeitä ovat esimerkiksi ilo, vapaus, kuulluksi tuleminen, myötätunto, yhteys toisiin ihmisiin, eheys, arvostus ja sen sellainen.”

Itsekkyys oli kertonut myös sen, miten näitä asioita sai mahdollisimman paljon itselleen. Niitä viljeltiin. Iloa, myötätuntoa ja arvostusta kylvettiin kaikkialle sinne, missä oli ihmisiä. Lannoittaa ei tarvinnut, mutta kylvää voi useampaan kertaan. Satoa tuli ympäri vuoden, säästä riippumatta. Viljely oli yksinkertaista ja sato varma, kunhan kylvön teki sydämestään, eikä muodon vuoksi.

Tämän kuultuaan muutamat olivat jopa kadottaneet tekohampaansa ja useimmat olleet suuresti häpeissään, kun olivat Itsekkyyden Ahneuteen sekoittaneet. Itsekkyys kylvi ilolla ja sato kasvoi itsekseen. Ahneus kahmi, eikä sen sato kasvanut kuin hometta.

Moni oli ajatellut, että Rakkaus oli lupaus ja sitoutuminen. Rakkaus itse oli kertonut olevansa vapaus. Sillä ei ollut mitään lupausta ja sitoutumista vastaan, mutta se halusi, että ne olisivat olemassa vain omasta halustaan – itsekkyydestä – eivät rajoitteina. Tämä oli ollut suuri uutinen, sillä vapautta oli pidetty Rakkauden vihollisena.

Joku oli ajatellut Rakkauden olevan valmius kärsimykseen ja uhrautumiseen. Mutta taas rakkaus oli kertonut aivan muuta. Se oli sanonut olevansa ilo ja nauru.  Se kertoi, että jos joku on valmis kärsimään tai uhrautumaan toisen puolesta, Rakkaus edellyttää, että hän tekee sen omaksi ilokseen – itsekkyydestä. Ilman iloa, kärsimys ja uhrautuminen pelkistyvät ajan mukana katkeruudeksi. Ja katkeruus on pelon lapsi – eikä se ole mitään tunnettua sukua Rakkaudelle.

Moni myös halusi omistaa Rakkauden. Kertoi, että se kuuluu antaa vain yhdelle ihmiselle. Siitäkin rakkaus oli toista mieltä. Se ei ymmärtänyt ihmisten halua rajoittaa sitä kahden henkilön väliseen suhteeseen. Toki rakkaus oli ilolla mukana siinäkin erityisessä suhteessa, mutta se halusi olla myös paljon muuta.

Rakkaus oli sitä mieltä, että kaikki olivat rakastettavia, kaikki ihmiset ja myös muu elollinen. Linnut, puut, meri ja taivas. Rakkaus rakasti niitä kaikkia. Eikä rakkaus mereen ollut pois rakkauden voimasta vuorien suuntaan. Rakkautta riitti kaikille, vaikka niin moni oli halunnut katsoa rakkautta vain olkipillin läpi. Se, joka rajoitti rakkautta, kumarsi todellisuudessa pelolle – eikä sitä useinkaan itse ymmärtänyt.

Oli selvinnyt myös Itsekkyyden ja Rakkauden suurin salaisuus. Miksi ne aina kulkivat yhdessä? Yhdessä ne olivat ehjä kokonaisuus. Itsekkyys oli Rakkauden voima ja Rakkaus oli viisaus, joka ohjasi. Parhaat ystävät tiesivät myös syvimmän salaisuuden, Rakkaudella ja Itsekkyydellä oli yhteinen sydän.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.