Mielipiteet ovat mielenkiintoisia. Kaikilla niitä on ja mitkään niistä eivät ole kaikkien mielestä totta. Kun ne ovat omiasi ja vahvistavat polkuasi täällä maan päällä, niistä on hyötyä. Mutta jos elät elämääsi muiden mielipiteiden mukaan tai egosi yrittää tyrkyttää omia mielipiteitään muille ja yrittää viedä muiden voiman niillä, niistä on haittaa.
Harjoittelin kesän aikana irtipäästön lisäksi mielipiteettömyyttä, jotta egoni paljastaisi uusia jekkujaan. Kun itse viisastuu ja voimistuu, niin viisastuu ja voimistuu egokin. Se on pelin henki, kivempaa pelata elämän peliä, jos vastustajassa on haastetta.
Värväsin lapseni apuun ja pyysin heitä huomauttamaan aina kun minulla oli mielipide. Ai miten hauskaa heillä oli! Yllätyksekseni minulla oli toooooosi paljon mielipiteitä ja ihan ääneen niitä latelin. Kehoitan kokeilemaan mielipiteettömyyttä edes päivän verran ja miettimään, minkä verran ne vievät sinulta voimaa tai antavat voimaa ja miksi.
Koulut alkavat pian ja sain egoni kiinni saarnaamasta koululaisilleni aikaisemmasta nukkumaanmenoajasta. Se oli sitä mieltä, että yhdeksältä pitäisi olla pää tyynyssä! Lapseni lakonisesti näpäyttivät: ”Kiitos taas äiti mielipiteestäsi.” Se pysäytti. Jäin miettimään asiaa. Egoni taas yritti kontrolloida, mutta toki hyvän vanhemman kuuluu pitää kiinni nukkumaanmenoajoista? Lapseni ovat kuitenkin jo isoja ja ovat valmiita oppimaan asioita ihan ilman kontrollointiakin. Veisikö jokailtainen saarna voimaani? Kyllä, se ei tuntunut yhtään mukavalta.
Näiden kysymysten avulla elän elämääni:
Antaako tämä minulle voimaa vai viekö tämä voimaani?
Vienkö toiselta voimaa vai vahvistanko hänen voimaansa?
Rohkeutta on tarkastella omia mielipiteitään, päästä egon otteen yli ja muuttaa niitä tarvittaessa. Minulla oli tässä tapauksessa kaksi vaihtoehtoa.
Egon tapa: Nalkutan lapsilleni joka ilta, eli pusken heille ”oikeaa tapaa elää elämää”. Osoitan näin, etten luota heihin ja haluan kontrolloida heidän elämäänsä, koska heistä ei siihen ole. Pidän heitä sen verran tyhminä, etteivät itse tajua miten toimia lähempänä koulun aloitusta. Kun pusken, oikein kutsun toista puskemaan takaisin, joten tottakai lapset vastustavat sekä minua että itse asiaa. Kaikilta lähtee voima.
Rakkauden tapa: Istutan siemenen ja luotan. Sanon rakastavasti ja huolehtivasti: ”Varmasti osaatte sitten mennä ajoissa nukkumaan ennen kuin koulu alkaa, aion luottaa teihin tässäkin asiassa, joten en turhaan siitä joka ilta mainitse.” Osoitan luottamusta heidän kykyihinsä. Päästän irti tarpeestani kontrolloida ja täytän itseni rakkaudella heitä kohtaan antaen heille voimaa. Lapseni, jo niin isoja ja viisaita. Luottamus heihin antaa minullekin voimaa ja se tuntuu hyvältä. He saavat vapauden itse kontrolloida omaa elämäänsä ja se lisää heidän voimaansa.
Mikä on pahinta mitä voi tapahtua?
Egon tapa: Valvovat tahallaan, minua ärsyttääkseen. Lapset menettävät luottamuksensa minuun ja välttelevät minua, koska olen osoittanut olevani omasta mielestäni ylempänä kuin he. Oppivat sulkemaan korvansa neuvoiltani. Kodista tulee paikka, jossa ei saa vapaasti toteuttaa itseään ja kokeilla eri asioita, joten kaikki kokeilut tehdään kodin ulkopuolella, jossa on vapaus. Lapseni voivat ottaa todesta sen, että pidän heitä tyhminä ja tästä voi tulla uskomus, joka vie voimaa.
Rakkauden tapa: Siemen ei idä ja lapset ovat aamulla väsyneitä tai jopa myöhästyvät koulusta. Pikku juttu, kyllä elämään kuuluu myös väsymys ja myöhästely. Kokemus on hyödyllinen, sillä se ohjaa seuraavalla kerralla parempaan valintaan. Lapset alkavat kuuntelemaan neuvojani, ehkä jopa pyytämään niitä. Kun luottamus, samanarvoisuus ja rakkaus on säilynyt suhteessamme, he voivat aina tulla purkamaan vääriä valintojaan kotiin, äidin syliin. Koti on turvallinen ja hyväksyvä paikka, jossa voi vapaasti olla juuri sellainen kuin on.
Yksinkertainen arkinen tapahtuma, mutta näin minä harjoittelen valintatilanteitani, vastakohtien avulla. Kumpi antaa voimaa, kumpi sitä vie. Kumpi voittaa, ego vai rakkaus? Kertaakaan en ole vielä erehtynyt, niin yksinkertainen tämä valinta on. Mitä enemmän olen voimaa oikeilla valinnoillani kerännyt, sen dramaattisemmalta tuntuu voimattomuus. Huomaan HETI, jos teen väärän valinnan ja sen ehtii vielä korjaamaan. Guruinani toimivat nuo ihanat lapseni, jotka kynsin hampain pitävät kiinni itsemääräämisoikeudestaan ja omasta voimastaan.
Minun mielipiteeni saakin heille hävitä, aina välillä.
