Katson omaa kuolemisen hetkeäni, hetkeä, jota voisin myös kutsua kehosta poistumiseksi. Näen huolella valmistellun tilaisuuden, jossa on läsnä sekä läheisiäni, yhteisen matkan kulkijoita että lähimpiä oppilaitani. Kaikki paikalla olijat tietävät, että olemme täällä, koska olen astumassa uudesta ovesta eteenpäin. Paikassa vallitsee rauha, sydänten lämpö yhteisiä kokemuksia ja matkaa kohtaan, sekä selkeys, joka kirkastuu joka hetki, kun poistumiseni lähestyy. Minulla on takana pidempi paasto, joka on parantanut yhteyttä henkeeni, sekä valmistellut kehoani ja mieltäni poistumiseen. Viimeiset päivät olemme paastonneet yhdessä henkisen yhteisöni kanssa. Tunnen oloni selkeäksi ja yhteys kehooni on jo ohentunut.
Olemme sanoneet hyvästi kaikkien kanssa, sille on ollut aikaa ja se on ollut sydämellistä. Olen saanut rauhassa illastaa ystävieni seurassa. Soittaa ja laulaa yhdessä, sekä kuulla ja ottaa vastaan sen, mitä heille on ollut sanottavaa. Olen saanut myös kertoa omat viimeiset sanani ja jättää viimeiset neuvoni. Käytännön järjestelyt on hoidettu ja olen irroittautunut vastuistani, tietäen, että niistä huolehditaan. Omaisuuteni on löytänyt paikkansa ja tiedän sen luovan jotain kaunista ja hyvää.
Kun hetki koittaa, istumme yhteiseen meditaatioon. Annan hengitykseni rauhoittua. Tunnen, kuinka kaikki minussa on valmistautunut. Kuluu aikaa ja tunnen, kuinka hengitykseni hiljentyy itsestään. Lopulta huomaan sen päättyneen. Tunnen, kuinka olemukseni alkaa avautua, samalla, kun kehoni säpsähtelee hienovaraisesti. Tiedän irtoavani siitä ja havaitsen, kuinka tietoisuuteni jatkaa avautumistaan. Se tuntuu rentoutumiselta, koska en pelkää.
Havaitsen paikallaolijat. Heidän kehonsa, mielensä liikkeet, emootiot ja hienovaraisen vapautumisen, joka tapahtuu heissä tämän yhteisen tapahtuman myötä. Osa kokee myös surua ja menetystä, jonka koen kauniiksi. Yksi matkamme on päättynyt. Näen myös sen, kuinka osa heistä näkee minut sielunsa silmin. Se hymyilyttää minua, sillä tiedän sen rohkaisevan sekä rentoutumaan tähän matkaan että avaamaan silmiä yhä enemmän sille, että on jotain tärkeämpää, kuin egon elämä.
Tämä ei ole loppu, ei edes alku, sillä se mikä minä olen, on kuolematon.
On hyvä olla ja katsella muita. Samalla tunnen, että minun aikani tässä on päättynyt ja on aika mennä eteenpäin. Katsoa sinne, minne katsomista olen jo odottanut. Lähden kulkemaan, joskin liikkeeni muistuttaa enemmän liitämistä, kuin kävelyä. Liikun tietoisuutena tietoisuudessa, kohti valoa, joka kutsuu jotain syvää minussa, jotain, jota minä olen.
Elämäni kokemukset alkavat virrata minuun. On asioita, jotka kysyvät; ymmärsinkö, annanko anteeksi, päästänkö irti ja rakastanko? On pelottavia asioita, niitä joita välttelin eniten, jotka vielä kerran kokeilevat kanttiani ja houkuttelevat puolustautumaan. On aarteita, joista eniten haaveilin. Kaikki toiveeni voisivat vihdoin tulla toteen. Näen, että tarjolla on sekä taivas että helvetti. Mutta näen kaiken keskellä kokoajan, kirkkaana, sen jota kaipaan syvemmällä. Valo. Kotini. Totuus. Juuri kun pääsen lähelle, minut yllättää vielä jokin, jota en tiennyt itsestäni. Se vie huomioni ja joudun kohtaamaan asian, johon en osannut varautua. Ymmärrän luovuttaa ja suostun ottamaan tämän opetuksen vastaan. Antautuessani sille, huomaan, että valo ei ole jossain mihin kuljen, vaan se olen minä. Ja silloin avaudun täksi valoksi, itsekseni.
Saavun paikkaan, jota on vaikea kuvailla. Olen ollut täällä aiemminkin. Täällä minä tietosuutena käyn läpi sitä, miten elämäni olen elänyt. Opin lisää siitä ja jäsennän sitä itsessäni. Kirkastan sen avulla ymmärrystä siitä, mikä olen ja millainen elämä on. Tapahtumien katsominen tuntuu siltä, kuin olisin pelannut tietokonepelin tällä kertaa hyvin ja nyt katson pelaamistani läpi, suunnitellakseni uuden pelin, joka haastaa sekä uusia alueita että niitä samoja, joilla on opittavaa. Tai ehkä tällä kertaa on aika valita jotain muuta, kuin jatkaa täällä. Ymmärrän tätä kirjoittaessani, että on mahdotonta pukea sanoiksi sitä, miten ja missä tämä kaikki tapahtuu, koska mieli ei ymmärrä tätä tapaa olla olemassa.
Kun istun ja tunnustelen kuolemaa, näen sen isona muutoksena. Koko elämä on iso muutos, mutta juuri tuossa hetkessä koko olemuksemme käy läpi muutoksen, joka on ihmiselämän mittakaavassa valtava. Vaikka tietoisuutemme on aina sama ja pohjimmainen olemuksemme, tuo kokemus voi olla niin järkyttävä, että erinäiset rakenteemme pyrkivät olemaan kohtaamatta sitä.
Kuolema näyttäytyy eri näkökulmasta, kun sitä katsoo laajemmasta perspektiivistä. Elämä, elämät, ovat kokemista varten, paikka jossa oppia ja etsiä itseään. Sielu on täällä paitsi käymässä läpi kokemuksia, ennen kaikkea oppimassa itsestään ja omasta todellisesta luonnostaan, osana sitä yhtä elämää, joka kaikki on.
Tietoisena oleminen on vaikeaa elossa ollessa. Herääminen, siihen mitä on tässä ja nyt, jotta alamme avautua sille, mitä kannamme sisällämme. Tienä sinne on läsnäolo, hengittäminen ja elämän hetkien kohtaaminen sellaisena kuin ne ovat, antaen niille kaiken itsestään, odottamatta mitään takaisin. Tämä asia korostuu kuoleman äärellä. Se on vain yksi tapahtuma muiden joukossa, mutta samalla hyvin erityinen ja voimakas sellainen.
Saatamme olla kuolemamme äärellä sairaita, huonovointisia ja pelokkaita. Kenties voimavaramme ovat niin vähät, ettemme jaksa edes olla hereillä. Hereillä oleminen on haastettuna. Usein paikalla on myös muita ihmisiä, joilla on omat toiveensa kuolemamme suhteen. Yksi haluaa, että siitä ei puhuta, ettei asiaa tarvisi kohdata. Hoitohenkilökunta saattaa pyrkiä siihen, että kuolema tapahtuisi mahdollisimman kivuttomasti, eli turtana ja lääkesumussa, joka vaikeuttaa läsnäoloamme. Joku saattaa yrittää kokoajan auttaa meitä voimaan paremmin, eikä anna tilaa sille, että saisimme kokea sen mitä tapahtuu. Muut siis usein tukevat kaikkea muuta, kuin hereillä oloamme noissa hetkissä, koska he eivät ymmärrä mistä tapahtumassa on kysymys.
Minun toiveeni on, että niin minun kuin sinun, joka olet aidosti kiinnostunut heräämään, olisi mahdollista kulkea tämäkin kohta matkastamme tietoisesti ja avoinna. Että meillä olisi tukenamme ihminen, joka auttaa meitä pysymään hereillä, avoinna ja tekee olostamme mukavaa ilman myrkkyjä, jotta voimme rentoutua kokemaan tämän tärkeän hetken. Kirjoitan alle muutaman asian, joita voit harkita tätä tärkeää hetkeä ajatellen.
- huolehdi, että niin kuolemisesi hetkellä, kuin muutama päivä sen jälkeen, sinun äärelläsi on ihminen/ihmisiä, jotka ymmärtävät mitä tapahtuu ja tukevat sinun poistumistasi
- huolehdi käytännön asiat hyvälle mallille hyvissä ajoin. Tee testamentti ja huolehdi velvollisuuksista
- hoida ihmissuhteissasi olevat hankaluudet ennen kaikkea itsessäsi, mutta myös tarpeen vaatiessa noissa suhteissa, vielä silloin kun olet terve ja voimissasi
- perehdy kuolemaan ja anna jonkun avata sinulle sitä
- meditoi ja paranna kykyäsi olla läsnä elämän hetkissä
- huolehdi kuolemastasi, kun olet vielä elossa, suunnittele tapahtumat kuolemasi ympärillä ja varmista, että on olemassa ihminen, joka kunnioittaa näitä henkisiä päämääriäsi
Koska niitä ihmisiä, jotka voisivat tukea toisia aidosti tässä asiassa on niin vähän, toivon myös, että yhä useampi meistä kuulisi kutsun seuraaviin asioihin:
- oman kuolemansa tutkimiseen, jotta aiheesta olisi luonnollista puhua muillekin
- oman läsnäolonsa vahvistaminen, jotta pystyisit kannattelemaan niin omia kuin toisen tunteita kuolemaa käsittelemisen hetkinä, tai kuoleman äärellä
- syvään henkiseen työhön, joka tuo ymmärrystä sielun matkan luonteesta ei vain älyllisellä tasolla, vaan siellä, missä yhdistymme kuolemattomaan tietoon itsessämme
- pyyteetöntä halua olla asian äärellä ja läsnä toiselle, sillä tästä työstä ei saa palkkiota
Toivon, että tämän tekstin lukeminen jättää jälkensä sydämeesi ja puhuu sinulle sillä hetkellä, kun olet toisen tai oman kuolemasi äärellä. Muistuttakoon se sinua siitä, että tämä hetki on tärkeä, avaa sille koko sydämesi. Muistuttakoon se myös siitä, että se voi saapua luoksesi koska vain ja sen tiedostamisella on sinulle merkitystä.
Rakkaudella.
