Valkoisia styroksin paloja, makkarapaketteja, muovipusseja, maitopurkkeja ja kaljatölkkejä… Kevään kauneudessa rantojen roskat ovat tympäisevää katsottavaa. Pieni viisivuotias tyttö pukee vanhat hanskat käteen ja lähtee äitinsä ja isovanhempiensa kanssa lähirannoille roskankeruuretkelle. Parin tunnin kuluttua kolme jätesäkkiä on aivan täynnä ja rannat ovat puhtaita. Pieni tyttö on iloinen ja tyytyväinen.
Paras oppi, jonka olen omilta vanhemmiltani saanut, on luonnon suojelemisen ja kunnioittamisen tärkeys. Se seuraa nyt minua omassa vanhemmuudessani. Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka kantaa karkkipaperia tai banaaninkuorta kädessään ympäri kaupunkia, kunnes löytää roskiksen. Kun aikanaan saan lapsenlapsia, perinne siirtyy varmasti heillekin. Lapsi oppii mallista, ja siksi meillä vanhemmilla on valtava vastuu.
Emme voi elää elämäämme vain itseämme varten. Välinpitämättömyyden aika on auttamattomasti ohi. Meidän tehtävämme on opettaa lapsillemme, kuinka kallisarvoinen asia luonto on ja kuinka tärkeää sen suojeleminen on koko ihmiskunnalle. On vastuutonta tuijotella vain omaa napaansa ja sulkea silmät tulevaisuudelta. Jokaisen äidin ja isän olisi hyvä antaa luontoa kunnioittavaa esimerkkiä omille lapsilleen, jotta heilläkin olisi aikuisena puhdasta luontoa virkistäytymiseen ja puhdasta vettä janon sammuttamiseen.
Vesi on arvokasta
Nyt jo aikuisikään ehtineet lapseni ovat jo taaperoiästä lähtien saaneet luontovalistusta. Ja oppi upposi. Jos valutin vahingossa liian pitkään hanasta vettä, kommentoi esikoinen terävästi: “äiti miks sä tuhlaat vettä. “ Ja jos ulkona liikkuessamme näimme roskia, sanoivat tyttäreni moittivasti, että ketä ihmeen sottiaisia täällä on käynyt! Ja jos autoa pidettiin hetkikin tyhjäkäynnillä, moitti esikoululainen: “isi saastuttaa.”
Minusta on kasvanut vettä säästävä aikuinen. Kartan pitkiä suihkuja ja kylven ammeessa vain harvoin. Käyn silti päivittäin suihkussa ja rakastan puhtautta. Hampaita pestessäni kastelen aina hammasharjan hanan alla mutta katkaisen veden tulon pariksi minuutiksi. Suun huuhteluvettä laitan mukiin, jotta vettä ei tarvitse turhaan juoksuttaa.
Kun lapset olivat teinejä, hämmästeli silloisen taloyhtiömme hallituksen puheenjohtaja kuinka vähän meidän nelihenkinen perheemme käyttää vettä. Meitä ennen asunnossa asunut pariskunta oli lätrännyt vedellä moninkertaisesti meihin verrattuna. Silti perheemme jokainen jäsen kävi päivittäin suihkussa ja käytti ahkerasti myös saunaa.
Olin oppinut makean veden arvon lapsuuskodissani ja opetin sen myös omalle jälkikasvulleni. Nyt omillaan asuvat lapseni elävät samojen periaatteiden mukaan. Vettä ei saa turhaan valuttaa. Se on tulevaisuudessa arvokkain omaisuutemme ja siitä tullaan vielä tappelemaan.
Äiti näyttää mallia
Monissa perheissä äiti viettää eniten aikaa jälkikasvunsa kanssa. Siksi juuri äidillä on valtaa vaikuttaa lapsiinsa ja opettaa heille rakkautta luontoon, maapalloon ja kestävään kehitykseen. Äidin antama malli on tärkeä. Lapsi oppii matkimalla ja omaksuu perheen arvot. Jokainen äiti voi pienillä arkisilla teoilla rakentaa tulevaisuutta omille lapsilleen ja heidän lapsilleen.
Annetaanhan lapsille maapallo. Kylvetään luonnon rakastamisen siemeniä ja toivoa myös tuleville sukupolville. Maailmaa ei voi elää vain kvartaalitalouden mukaan. Elämä on enemmän kuin viivan alle jäävät voitot ja alituiset kasvupyrkimykset. Euroja ajatellessa niin luonto kuin lapset usein kärsivät. Maapalloa ei voi tehostaa eikä luontoa valjastaa ihmisen ikeen alle niin kuin jotkut vallanhimossaan kuvittelevat. Luonto ei taivu rahan mahtiin.
Jokainen äiti, jokainen isä, jokainen kummi tai mummi voi omilla valinnoillaan tehdä maapallolle hyvää tai pahaa. Kun sytytämme toisiimme luonnon rakastamisen kipinän, se kytee ja lopulta roihuaa isolla liekillä. Jokainen kasvi ja eläin on merkityksellinen täällä maapallolla. Ihminen on vain pieni murunen kaiken suuren keskellä. Kun oivallamme luonnon tärkeyden terveydellemme ja hyvinvoinnillemme, emme voi enää jättää yhtään kaljatölkkiä luontoon saati läträtä vedellä tuntitolkulla.
