5 tapaa kiusata itseään – ja keinot, joilla itsensä kiusaamisen voi lopettaa

Arkielämä tuntuu usein tulevan uusien tapojen luomisen tielle. Jos todella haluaa muuttaa tapojaan tulee prosessi aloittaa itsetutkiskelusta. Aluksi on opittava tunnistamaan ja korjaamaan ne menetelmät, joilla tekee itselleen hallaa. Tämä on ainoa tie todelliseen kasvuun. Koska omien rajoittavien uskomusten ja haittaa tekevien tapojen muuttaminen on olennaista tavoitellessamme onnellisuutta, on tärkeää ensin tunnistaa yleisimmät tavat seistä oman onnensa tiellä.

1. Tyydymme vähempään, koska uskomme, että se on parasta mitä voimme saada

Usein ihmiset tietämättään tyytyvät vähempään peläten epäonnistumista. On sitten kyseessä haasteeton työ tai rakkaudeton parisuhde, tyytymisestä voi tulla alitajuinen strategia odotusten alentamiseksi ja sitä kautta kivun vähentämiseksi. Kuitenkin me ihmiset janoamme uusia kokemuksia ja intohimoa elämäämme, mutta pelkomme tuntematonta kohtaan usein ylittää halumme saavuttaa onnellisuus.

Korjaus: Uudelleenarvioi elämääsi. Kuvittele millaista elämäsi olisi, jos sinulla olisi kaikki, josta unelmoit. Koska mikään ei ole pysyvää, on sinulla elämäsi jokaisella hetkellä mahdollisuus muuttaa suuntaa kohti onnellisuutta. Elämän suunnan muuttaminen on oikeastaan omien odotusten nostamista.

2. Kuuntelemme päätämme sydämen sijasta

Yksi yleisimmistä onnellisuuden kompastuskivistä on yliajatella itsensä halvauksen partaalle. Tämä näkyy liikana analysointina, äärettömänä kriittisyytenä tai omiin tunteisiin kohdistuvan luottamuksen puutteena. Kun luotamme ajatuksiin tunteiden sijaan, saatamme jäädä jumiin epävarmuuden verkkoon. Usein ajatusten takana oleva pelko johtaa toimimaan pelosta tai toimimattomuuteen, eikä kaivatulle itsetuntemukselle ja hyväksynnälle jää tilaa.

Korjaus: Opeta itsellesi – toiston, meditaation tai minkä tahansa sinulle sopivan menetelmän kautta – että se, mitä itsestäsi uskot on se, mitä sinä olet. Jos haluat muuttaa jotakin, usko että sinä olet näiden tavoitteiden arvoinen.

3. Jätämme inspiraation huomiotta

Meillä kaikilla on inspiraation hetkiä. Se voi olla tunne, että tulee olla tietyssä paikassa tiettyyn aikaan tai puhua mieltä kalvava totuus julki. Oli tuo inspiraatio millainen vain, on sen mukaan toimiminen oleellinen osa onnen polulla kulkemista. Monikaan meistä ei toimi tunteittensa varassa, sillä epävarmuudesta nouseva ahdistus lamaannuttaa meidät. Tunne siitä, että elämä seisoo paikallaan tai on jumissa, voi kertoa tunteiden laiminlyömisestä.

Korjaus: Ruoki intuitiota. Ota joka päivä yksi askel mukavuusalueesi ulkopuolella, mutta aloita pienistä askelista. Jos haluat kirjoittaa kirjan, unohda aika ja tartu kynään. Jos haluat matkustaa, etsi lentoja netistä. Jos haluat ostaa talon, hanki säästöpossu. Riittää, että kuuntelet itseäsi ja vastaat pyyntöihin myötätunnolla, kiitollisuudella ja ilolla.

tulppaani_muokattu

4. Annamme pelon hallita itseämme

Usein tyytymättömyyden syynä on pelko. Kivun pelko voi ajaa masennukseen, riippuvuuteen tai lukkotilaan, jossa elämä tuntuu valuvan hukkaan. Tuttuus tuntuu turvalliselta ja tuntemattoman kurottelu on äärimmäisen hermostuttavaa ja pelottavaa.

Korjaus: Muutoksen aikaansaaminen vaatii epävarmuuden hyväksymistä. Pyri ottamaan uusi tuntematon avosylin vastaan. Epävarmuuden hetkellä voit lisätä onnen ja varmuuden tuntemuksia kuuntelemalla sydäntäsi. Anna sydämesi johdattaa sinua, sillä inspiraatio nousee sydämestä. Sisäiseen viisauteensa luottavat ihmiset ovat onnellisia, menestyviä ja terveitä. Uskalla siis luottaa itseesi.

5. Huolehdimme liikaa siitä, mitä muut ajattelevat

Moni meistä hakee hyväksyntää muilta ja antaa muiden mielipiteiden jarruttaa onnen etsintää. Mikäli haluamme vaihtaa työpaikkaa tai kokeilla jotakin ennenkuulumatonta, voi pelkomme muiden tuomitsevuudesta tai paheksunnasta seistä muutoksen tiellä.

Korjaus: Ole oma tukipilarisi ja usko tavoitteiden saavuttamiseen. Pyri myös ympäröimään itsesi ihmisillä, jotka uskovat sinuun ja kannustavat sinua muutoksen tiellä. Tärkeintä kuitenkin on, että sinä uskot itseesi. Jos huomaat huolehtivasi muiden ajatuksista, pidä tätä merkkinä jatkaa tarmolla kohti tavoitettasi ja rakenna entistä tiiviimmin luottamusta itseesi ja omaan tunteeseesi. Kaikki ongelmamme heijastuvat meistä. Kun haluamme muiden luottavan meihin, tulee meidän ensin itse luottaa itseemme.

Lähde: mindbodygreen.com

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image