Kevät tulee kohisten ja luontoon hurahtaneet vanhemmat ovat aivan täpinöissään. Ensin rakennellaan lintupönttöjä ja seurataan lintujen kevätmuuttoa. Kesäaikaan siirtymisen jälkeen tutkiskellaan kevään etenemistä monin eri tavoin ja pohdiskellaan muiden luontoon hurahtaneiden kesken, milloin saadaan ensimmäinen villivihannessalaatti leivän päälle.
Heinä-elokuussa kykitään mustikoiden perässä ja syksy tuo sienestyksen hurman. Luontoon hurahtaneet aikuiset tietävät, että luonto vie kireyden ja väsymyksen mennessään ja tekee monella tavalla hyvää koko perheelle, mutta useimmissa huusholleissa luontoon mennään AINA aikuisten tarpeiden mukaan.
Luonnosta innostuneiden vanhempien lapset saavat ensimmäiset metsäkokemuksensa: paarmojen ja itikoiden puremat jo vauvana selkärepussa istuessaan. Nerokkaimmat vanhemmat pystyttävät lakkasuolle teltan jälkikasvunsa päiväunia varten. Näin he itse saavat maksimaalisen ilon retkeilyn suomasta rentoutuksesta ja luonnonantimista.
Taaperot ja perheen koira kulkevat useimmiten ilolla mukana viikonloppujen patikka- ja luontoretkillä. Metsässä on aina jotain mielenkiintoista: kiehtovia ääniä, värejä, pieniä hyönteisiä ja nisäkkäitä, joita on ilo ihmetellä. Lapsi jaksaa tuijottaa taukoamatta muurahaisia, lintujen pesintäpuuhia tai kauniita kukkasia. Kun väsymys iskee, voi sammalmättäälle köllähtää pilviä katselemaan. Koira juoksee vapaudestaan onnellisena ja käy välillä paimentamassa omaa laumaansa kasaan.
Näin ihannemaailmassa, jossa lapsi saa olla lapsi ja koira koira. Useimmiten luontoon intohimoisesti hurahtaneet vanhemmat ovat lapsen näkökulmasta ärsyttäviä opettajia. Miksi on pakko tuntea jo ala-asteikäisenä haperot ja erilaiset tatit? Miksi äiti tai isä pysähtyy tärkeänä monen kasvin kohdalle ja aloittaa saarnan kunkin kasvin ominaisuuksista ruokana ja rohtona?
Luonnosta nauttimista – ei oppituntia
Aikuinen viisaudessaan kuvittelee, että lapsi rentoutuu ja nauttii luonnosta samalla mitalla kuin hän itse. Todellisuudessa aikuinenkaan ei rentoutuisi, jos hän joutuisi viettämään viikonloppujaan keskellä biologian oppituntia. Luonnon pitäisi saada olla lataamo ja rentoutuskeidas.
Me aikuiset voimme omilla toimillamme myrkyttää lapsen luontosuhteen. Jos luontoon meneminen on yhtä oppituntia, on kavereiden kanssa kotona oleminen varsinkin varhaisteinin mielestä huomattavasti mieluisampaa. Menkööt aikuiset vain keskenään!
Näin ei tarvitsisi olla. Luontokokemukset voivat lapsen näkökulmasta olla myös hauskoja, rentouttavia ja mieleenpainuvia. Uintiretki metsälammessa kesken marjajahdin jää mieleen. Herkullisten eväiden nauttiminen korkealla kalliolla jylhiä maisemia ihaillen ja makkaran paisto nuotiolla vanhemman vuolemilla makkaratikuilla, ovat lapselle mukavia muistoja metsästä.
Luovuutta ja leikillisyyttä
Hortoilla, marjastaa ja sienestää voi myös lasten ehdoilla ja ottaa mukaan luovuutta, pelillisyyttä ja leikkiä. Töissä väsyneille ja takakireille vanhemmillekaan ei tee pahaa päästää välillä sisäistä lastaan esiin. Jos hyötyliikunta luonnossa on vain suorittamista, se ei lisää rentoutumista eikä nautintoa. Kun metsä saa olla ihana playstation, siitä tulee läheinen ja turvallinen paikka lapselle matkalla kohti aikuisuutta.
Hortoiluretkellä vanhempi voi opettaa lapselleen vain yhden villivihanneksen tai -yrtin, jota lapsi saa etsiskellä muiden seikkailujensa lomassa. Marjastusretkellä lasta voi kehottaa keräämään mustikoita suuhunsa niin paljon kuin jaksaa. Vitamiinisaldo täyttyy aivan vahingossa. Sen jälkeen hän voi halunsa ja voimiensa mukaan poimia marjoja desilitran tai mehumukillisen, jonka hän saa suurieleisesti kaataa aikuisen ämpäriin.
Teini-ikäisen lapsena syttynyt luontorakkaus voi hetkeksi haalistua, mutta taas lämmetä uudelleen hyvien lapsuuskokemusten pysyessä mielessä. Sitä paitsi luontoon voi ottaa mukaan koiran, kavereita sekä tyttö- tai poikaystävän. Kumpparit jalassa kulkeminen on ihan siistiä, kun kaveritkin tekevät niin.
Maltti on valttia
Rakastan luontoa ja viettäisin mieluiten kaiken vapaa-aikani metsässä, vuorilla ja veden äärellä patikoiden, hortoillen, marjastaen ja sienestäen. Tajusin lasten ollessa kouluikäisiä, että maltti on oikeasti valttia.
Sain herätyksen siinä vaiheessa kun jälkikasvu kommentoi tylsistyneenä, että ei kai me vaan mennä taas Nuuksioon! Piti keksiä jotain, jolla metsään menosta tuli erityisen innostavaa ja kiinnostavaa. Reissut pitenivät, mutta oloni parani. Oli ihanaa tulla kotiin autuaassa rentouden tilassa, jota vertaisin moninkertaiseen saunomiseen. Arjen kipupisteet tuntuivat olevan ulkoavaruudessa, sydän sykki hitaammin ja hengitys virtasi vapaammin. Päässä ei kiristänyt vaan olo tuntui tyyneltä veden pinnalta, jossa kaikki oli täydellisen hyvin.
Myös lapset olivat onnellisen uuvahtaneita ja rentoutuneita. He nukahtivat illalla tyytyväisinä ja aidosti väsyneinä. Metsä teki taikojaan ja imuroi kiukut, solmut ja ärsytykset.
