Muistan kun aloitin oman psykoterapiani. Palleassa oli möykky. Aina. Suunnilleen aina ahdisti. Epämääräinen paha olo velloi sisälläni, vaikka ulkoisesti pärjäsin ihan hyvin. Olin käynyt puhumassa, analysoimassa ja ulkoistamassa elämääni monella vastaanotolla ennenkin, mutta en ollut saanut kummoisiakaan apuja arkeeni.
Nyt terapeutti pyysi minua kuuntelemaan kehoani ja hengitystäni. Teimme harjoituksia, joita en heti hallinnut, osannut kontrolloida ja analysoida siistiin pakettiin. Homma hajosi yhtä aikaa sisäinen patoni kanssa. Tärisin ja itkin sohvalla viikkoja putkeen. Onneksi. Hengityksen ja kehon vapautuessa myös ajatteluni vapautui. Tuli tilaa. Olla toisenlainen, monenlainen, enemmän minä itse.
Mikä lopulta saa ihmisen paranemaan? Mitä paraneminen tarkoittaa? Kuka määrittelee sairauden, kuka terveyden? Mitä minä voin antaa, kun ”kaikkea on jo kokeiltu”? Kun muutokset tapahtuvat niin loputtoman hitaasti. Kun romahdukset seuraavat toisiaan. Usko pettää. Mikään ei auta.
Elämän vastustaminen on kaikkein raskainta – tunteiden tukahduttaminen, vanhasta katkeruudesta kiinni pitäminen tai erillisyyteen sulkeutuminen. Tietoisuus on tärkeä osa vapautumista ja joskus analyysi on ehdottoman tarpeen, mutta paha olo on aina kehossa, ja siksi paranemisessa kannattaa ottaa keho ja kehon antama tieto mukaan.
Keho ja mieli ovat aina yhtä. Pinnallinen hengitys tukahduttaa tunteet, ja lihasjännitykset synnyttävät haarniskan, jota keho kipuilee esimerkiksi niska- ja selkäsärkyinä. Lopulta paranemisen voi tiivistää tietoisuuden sylissä tapahtuvaan sallimiseen. Vahvista tietoisuuttasi, vapauta hengityksesi ja salli kaikki, mitä sinussa on.
Anna kaikelle sinussa lupa. Myös vastustukselle, kritiikille, häpeälle ja arvottomuudelle. Anna sen tulla esiin. Anna sen tulvia, tihkua, täristä ja huutaa kehossasi niin, että jokainen solusi voi kokea sen ja päästää irti. Ja huomaat, ettei minkään tarvitse olla toisin. Kivun alla on aina lähde, elämän suunnaton rakkaus ja pyhyys. Se on sinulle tarkoitettu. Se on sinua, sinussa ja sinä olet siinä. Ja sinun on lupa kokea vapaus omalla tavallasi.
Kokemukseni mukaan paraneminen ei tapahdu ilman räkää ja kyyneliä. Se on sotkuista. Se särkee huolellisesti rakennetut kulissit ja murtaa kontrollin. Elämän rosoisuudessa on sen rikkaus. Rikkimenemisen kauneudessa, haavoittuvuuteen uskaltamisessa. Paraneminen on armollista. Se kuuluu kaikille ja jokaisella on kyky parantua. Jokaisella on omat vastauksensa, ja sinun totuutesi on sinussa. Jokaisessa kyyneleessä. Jokaisessa huudossa ja laulussa. Jokaisessa kosketuksessa ja kikatuksessa. Jokaisessa hengityksessä.
Elämä on juhla, ja siihen juhlaan mahtuvat kaikki.
