Joogaopettajani Shiv Charan Singh tapaa päivittäin, viikoittain, vuosittain käsittämättömän määrän ihmisiä, joita henkinen kasvu kiinnostaa. Lähes kuusikymppinen mies matkustaa parisataa päivää vuodessa opettamassa ympäri maailmaa ja kun hän on koti-ashramissaan, on siellä muitakin. Hänen kotonaan järjestetään jatkuvasti kursseja ja siellä asuu ihmisiä, jotka haluavat elää edes hetken joogin elämää.
Shiv Charan kuuntelee väsymättä oppilaidensa huolia, antaa neuvoja ja ohjaa oman itsen äärelle. Kun häneltä kysyy, miten hän jaksaa kaikkea tätä, saa vastaukseksi, ettei hän jaksakaan mutta ikuisuus jaksaa. Ikuisuus kannattelee häntä.
Jokainen (henkinen) opettaja on ihminen siinä missä muutkin. Hän tuntee nälkää, janoa, tunteita ja kehonsa rajallisuuden. Mutta hän ei identifioidu niihin. Tässä on joogan ydin.
*
Erilaisten henkisten polkujen päämäärä on yleensä sama: rajaton vapaus, yhteys ja oman todellisen olemuksen tiedostaminen; oman inhimillisyyden hyväksyminen ja kuitenkin sen oivaltaminen, että olemme kaikki yhtä. Tätä kutsutaan usein valaistumiseksi.
Valaistuminen on tietoisuutta siitä, ettei ole yhtä kuin tunteensa, kehonsa, ajatuksensa tai mielensä, vaan jotakin paljon suurempaa. Se on ykseyttä, suuremman voiman kokemista, jossa minä saa muodon me.
Valaistumisen voi löytää niin onnesta, kivusta, ilosta kuin masennuksesta. (Minulla on keho, minulla on tunteita, minulla on ajatuksia, mutta minä en ole vain keho, tämä tunne tai ajatus. Ne ovat kaikki ohimeneviä.)
Samalla olemme tietysti ihmisiä ja yksilöitä. Henkinen opettaja A.H. Almaas kirjoittaa, että valaistuminen on myös osittain ymmärrystä siitä, että on vastuussa omasta elämästään, täysin. ”Sinun on elettävä oma elämäsi, ja juuri sillä tavalla kuin tiedät että sinun kuuluisi. Se ei tapahdu itsestään.”
Yksilö ja yhteys eivät ole erillään, vaan saman kolikon kaksi puolta. Olemme yksilöitä, joita ikuisuus, elämä, elää.
*
Tiedostaminen ei välttämättä ole pysyvää, mutta kokemus siitä, ettei itseä ole, muuttaa elämää pysyvästi. Siitä tietoisuudesta käsin jokapäiväinen elämän peli (mitä muut minusta ajattelevat, miten minun kuuluisi valita) on vain epämääräistä, merkityksetöntä kohinaa.
Valaistumisen hetket voivat olla pieniä, mutta antautumalla ne kasvavat pikkuhiljaa. Maailmasta ja elämästä tulee kirkkaita, suunnasta selkeä.
Sufit sanovat, että ainoa este löytämiselle on etsiminen. Olemme kaikki aivan valaistumisen äärellä. Kyse on ennen kaikkea sallimisesta.
Keinoja yhteyteen on paljon, mutta valitettavasti ulkoapäin tulevat säännöt eivät voi ohjata perille. Ne voivat kyllä näyttää suunnan. Opettaminen onkin äärimmäisen tärkeää työtä. Polun löytäminen on helpompaa, kun kävelee sellaisen henkilön perässä, jolla on kokemus ikuisuudesta.
