Kesä on loistavaa aikaa viettää täyttä elämää. Pienillä ajatuksilla ja muutoksilla perusrutiineihin saamme miellyttävän muutoksen tuulahduksen. Ehkä annat näille kesäpaastoille mahdollisuuden.
Sosiaalinen media
On myönnettävä että aika suuri osa meistä on kiinni erilaisissa medioissa. Viimeisen 5-10 vuoden aikana on tapahtunut iso askel lisääntyneeseen some maailman käyttöön. Yhden kyselyn mukaan, jossa tarkasteltiin 65 maata, yli 70% omistaa älypuhelimen. Ja mikä hurjinta keskimääräinen päivittäinen puhelimen tarkistaminen tapahtuu 110 kertaa päivässä. 110 kertaa päivässä! Teknologia on tullut jäädäkseen ja se on ehdottomasti hieno asia. Meidän sisäinen biologinen tarpeemme ei ole kuitenkaan juuri ehtinyt muuttua vuosituhansiin. Sen takia on hyvä tiedostaa koneiden vaikutus fyysiseen jaksamiseen. Ennenkaikkea jos koneiden käyttö johtaa fyysisten tarpeiden laiminlyömiseen. Tietenkään kaikki eivät saa negatiivisia vaikutuksia mutta yhä useampi tuntee koneiden kuormituksen kehossaan. Jos tunnet seuraavat paastot haasteellisiksi, suosittelen niitä silloin kokeilemaan.
– Katson joka päivä some kanavia –> katson 2 päivänä viikossa viestit
– Katson viikottain some kanavia — > jätän kokonaisen kuukauden somen tauolle
– Luen s.postit useasti päivässä — > luen s.postit vain kerran päivässä
– Käytän somea samoin kuin ennenkin ainoastaan sillä erolla että teen valinnan tietoisesti, en reaktiivisesti (piippausärsyke = katson puhelinta)
En tiedä puhutteleeko nämä ketään mutta suosittelen miettimään näitäkin vaihtoehdoiksi. Usea meistä kaipaa yhteyttä, hyväksyntää ja rakkauden tunnetta näistä medioista. Kyseiset tunteet on saatavilla huomattavasti syvemmin aidoista ihmiskohtaamisista. Ei tässä mitään uutta ole, muistutan vain siitä minkä sinä jo tiedät.
Puolipäiväpaasto
Paasto sanasta tulee monille mieleen jotain missä kiristetään, tunnetaan olo heikoksi ja vaikeaksi. Näin ei mielestäni tarvitse olla. Itse olen kovasti tykästynyt puolipäiväpaastoon. Se toimii yksinkertaisesti.
– Syö edellisenä iltana iltaruoka esim. klo. 18
– Juo pelkästään vettä tai yrttiteetä syömisen jälkeen
– Nuku ja kun heräät nauti pelkästään vettä tai yrttiteetä
– Syö n. klo.9-13 välillä, kuunnellen kehoa ja sen tuntemuksia
Jos syömme kaiken aikaa keho ei pääse jatkamaan yön aikana alkaneita puhdistustoimia loppuun asti. Paasto auttaa kuonien poistumisessa sekä hormonaalisessa nollauksessa. 18-10 välille mahtuu jo 16 tuntia syömättömyyttä. Tämä ei ole liian pitkä paasto mutta antaa silti paaston hyötyjä. Kesä on loistava aika tällaiselle kokeilulle, koska aurinko antaa meille energiaa touhuamiseen. Jos olo tuntuu hyvältä kokeile paastoa 2-5pv viikossa. Paastosta voi olla hyötyä.
– Ylipainoisille
– Mielen selkeyteen
– Veriarvoihin
– Pitkäikäisyyteen
– Hormoneihin kuten kasvuhormonin toimintaan vaikuttaa positiivisesti
Kenelle ei välttämättä sovi:
– Kilpirauhasen vajaatoimintaa kokeville ihmisille
– Heikoille ja toipuville potilaille
– Vanhemmille naisille (kahdesta viimeisestä on myös toisenlaistakin mielipidettä)
Vaihtoehtoja paastolle:
Seuraavat eivät ole paastoja mutta toimivat silti loistavasti
– Puolipäiväpaasto sillä erotuksella että aamulla juodaan kahvia jossa on voita ja mct- öljyä
– Sama kuin edellinen mutta aamulla juodaan matchaa tai matea, kookosöljyllä ja mct-öljyllä lisättynä
Luontokylpylä
Tämä on minun henkilökohtainen suosikkini. Ulkoilmakylpylä joka sijaitsee kaikkialla maailmassa. Sähkömagneettinen säteily vaikuttaa moniin meistä. Parhaimpia tapoja on sulkea kännykkä kun se on taskussa, olla vähemmän koneella ja enemmän ulkoilmassa kosketuksissa maahan. Mitä enemmän olemme suorassa yhteydessä äiti maahan sitä vähemmän meillä on tulehdusta kehossa, jokainen tietää tämän intuitiivisesti. Se tunne kun olemme kävelleet hiekalla järven tai meren äärellä pitkään. Sen tunteen kun tulemme marjametsästä tai puutarhasta kädet mullassa. Jotain maagista tapahtuu kun olemme yhteydessä elävään maaperään. Kokeile näitä jos et ole vielä päässyt testaamaan:
– Juo lähdevettä kokonaisen viikon verran
– Pistä paljaat jalat maahan päivittäin
– Halaa puita (puut ovat myös elävää materiaalia)
– Makaa paljaalla iholla nurmikolla jalat ylösnostettuna
– Ui järvessä aina koneellisen kuormituksen jälkeen (esim. päivä tietokoneella)
– Sulje silmät ja kuuntele luontoa sekä aisti ympäristö
Kohti kesää hyvällä fiiliksellä mennään. Ja kuten aina mitä tahansa teetkin, tee se täydellä sydämellä, hengittäen ja rakastaen toisia siinä vierellä. Aurinkoista sisäistä paistattelua.
Jätän sinut tähän seuraavaan ajatukseen.