Pariliekit elämän keväässä

Oletko kokenut jotakin elämää suurempaa ja selittämätöntä, äärimmäisiä tunteita herättävää, ja täysin tuntemattoman ihmisen myötä? Tai kenties olet kuullut sydäntä sykähdyttävän kuvauksen erikoisesta kohtaamisesta kahden ihmisen välillä, jonka jälkeen elämä räjähtää, eikä enää palaa entiselleen.

Kyseessä saattaa olla pariliekkien kohtaaminen.

Yksi sielu, jakautuneena kahteen osaan, on vaeltanut elämästä toiseen kokien ja oppien, mutta samalla vajavaisuutta tuntien. Kun toinen puolisko tulee vastaan, tapahtuu tunnistaminen sekunnin sadasosassa. Rakkauden superkontaktiliima sitoo puoliskot yhteen lopullisesti. Siinä ei kysytä aikaa, eikä paikkaa, kun kumpikin kokee upean täydentymisen ja eheyden, jonka jälkeen kummankin elämä saa aivan uuden merkityksen. Sydänten keskinäinen vetovoima on niin vahva, että vaikka liekit olisivat erossa toisistaan, fyysisesti kaukanakin, on heillä aina oleva tämä energeettinen on-line yhteys toisiinsa.

Ihania sanoja ja huikean upeita tunteita, mutta käytännössä tämä kaikki saattaa olla myös yhtä helvettiä! Voima jolla yhdentyminen tapahtuu, on niin valtava, että sen tunnetta voi vain arvailla, ellei itse ole päässyt kokemaan tätä autuutta. Tunteiden voima saattaa tuntua äärimmäisen pelottavalta ja hallitsemattomalta. Jotakin mystisen käsittämätöntä tapahtuu, joka tuntuu sydämen syvyyksissä, mutta järki ei ymmärrä. Oma kontrolli häviää ja elämän pakka näyttää menevän sekaisin. Tilannetta sekoittaa usein se, että liekit törmäävät toisiinsa usein hyvin yllättäen ja erikoisissa tilanteissa.

Kaiken keskiössä on lisänä tuo käsittämättömän vahva rakkauden tunneliima, joka ylittää syvyydessään kaikki aiemmat rakkauden kokemukset. Pelkkä kohtaamisenergia voi olla niin järisyttävä kokemus, että haluaisi pinkaista pakoon saman tien.

Elämän tanssi
Elämän tanssi

Rajaton rakkaus

Pariliekkien yhdentyminen ei katso sukupuoleen, perhetilanteeseen, rotuun, kansalaisuuteen tai ikään. Voit olla yhtä hyvin naimisissa tai vapaa, mutta jos sielunsopimuksessa lukee, että tässä elämässä sydämen puolikkaat jälleen fuusioituvat yhdeksi, ei tätä kohtaamista mikään maallinen sopimus estä.

Usein ennen tapaamista, tai siihen liittyen, on merkittäviä tapahtumia ja synkronismia. Toiset näkevät enneunia tai läpikäyvät psyykkisiä ja selvätietoisuuden kokemuksia.

Pariliekkienergia rikkoo kaikki käsitykset perinteisestä avioliitosta, moraaleista ja normisäännöistä. Yksi tapa ymmärtää tätä käsittämätöntä elämän tanssia, onkin ymmärtää, että olemme kaikki alun perin vapaita. Vapautta ja vapaantahdon ilmaisua ei mikään instanssi, ei maallinen tai uskonnollinen, voi kahlita. Uuden ajan tietoisuudella tästäkin normistosta selviää onneksi melko sujuvasti.

Tiukkaa kyllä tekee, jos olet perheellinen ja onnellisesti aviossa, kun yht’äkkiä ulkomaan matkalla törmäät liekkikumppaniisi, joka myös on samoin perheellinen. Hivenen yllättävää voi myös olla, että löydät suurimman tunteiden latauksen samaa sukupuolta olevasta ihmisestä. Näissä kohtaamisissa ei normaalisti ole mitään ennen kokematonta, mutta kun se sisältää tuon huikean tunnekliimaksin, muuttuukin tilanne pariliekeille joko taivaaksi tai helvetiksi.

pariliekki

 

Kasvun tie

Käsittämättömät haasteet liekkien välillä, ovat vahvin tunnusmerkki suhteen laadusta. Monet pariliekit eivät yksinkertaisesti pääse jakamaan elämäänsä toistensa kanssa, mutta tunnistavat äänettömän kaipuun toistensa luokse jatkuvasti sydämissään. Tämä rakkauden syvimmän tunteen kanssa eläminen, ja toisaalta arjen pyöritys  perheen kanssa, toisessa liitossa, ovat äärimmäistä sietokykyä vaativaa tehtävää.

Toiset pääsevät kokeilemaan yhdessä elämistä. Tätä saattaa tosin edeltää nopea avioero edellisestä kumppanista, tai muita radikaaleja muutoksia entisessä elämässä.

Usein toinen liekkiparista on tietoisempi suhteen laadusta ja osaa auttaa ja opastaa toista ymmärtämään tilannetta. Toinen saattaa kokea tahollaan suuria pelkoja tai epävarmuutta itsestään, ihmetellen mitä minulle oikein tapahtuu.

Liekit tunnistavat toistensa tunnetilat ja mielialat. He voivat tunnistaa myös toisen fyysisen kehon kivut omassa kehossaan. ”Nukuitko huonosti kun minulla on niska jäykkänä?” tai ”mitä olet syönyt kun vatsaani sattuu?”

Silloin kun toinen on alamaissa tai kokee synkkiä tunteita, kokee toinen ne saman tien myös itsessään. Mikäli toinenkin lähtee mukaan näihin synkistelyihin, on soppa valmis ja masennusenergia moninkertaistuu. Liekit nostavat huomaamattaan kaikkein herkimmät tunnelukot toisissaan esiin, ja tökkivät toisiaan herkimpään tunnehaavaan ja ”hermoon” koko ajan. Kummankin on uskallettava katsoa itseään hyvin rehellisesti peiliin ja kohdattava oma keskeneräisyytensä ja pelkonsa.

Kosmiset identtiset kaksoset

Pariliekeillä on yhteinen tietoisuus. Heillä on pää samassa pilvessä, eli he kokevat ja aistivat hyvin samankaltaisesti, jakaen kaikki kokemukset yhteisessä tietoisuuden pilvessään. He ovat saman asian kaksi puoliskoa. He tuntevat toisensa syvimpiä ytimiä myöden, niin hyvässä kuin keskeneräisyydessään. He eivät voi salata toisiltaan mitään. Tiedostaen tai tiedostamattaan he ovat täydelliset peilit toisilleen. Tämä tekee suhteesta äärimmäisen haastavan, kaiken rakkauden autuuden keskellä. Vain aito ja hyvin rehellinen avoimuus selviää tästä koitoksesta.

Käydessään läpi kasvun kipeimpiä kohtia, he huomaavat että eivät pääse eroon toisistaan vaikka yrittäisivät. Asiat järjestyvät jotenkin niin, että kesken prosessin ei pääse pakoon. ”Ollaan menossa naimisiin ja maistraatti varattu, mutta edellisenä iltana alkaa tunneprosessi, joka repii parin lähes äärimmäisyyksiin, tunteiden tykityksestä ei meinaa selvitä hengissä ollenkaan. Ellei naimisiinmenoa olisi sovittu, ja suvullekin jo ilmoitettu, olisi tämä liitto jäänyt tähän.”

Liekkien on tärkeää tiedostaa, että kummankin on pysyttävä omassa keskuksessa ja uskallettava olla oma itsensä, vaikka aistiikin toisen sukellukset sielun syövereihin.

Näin vältytään monelta väärinymmärrykseltä. Kaikesta on uskallettava puhua ääneen ja selvittää näin keskinäistä tunnelatausta. Tämä vahvistaa yhteistä energiakenttää ja keskinäistä yhteyttä. Kun toinen on oivaltanut omat tunnelukkonsa tai vapauttanut pelkonsa, on sen luoma voimaenergia heti kummankin käytössä. Kumpikin on kuin käynyt saman kasvun kokemuksen läpi, vaikka konkreettisen työn on tehnyt vain toinen tahollaan.

Parhaimmillaan liekkipari voi elää upeaa elämää ja toteuttaa villeimmätkin unelmat, tehden mahdottomasta mahdollista. Paratiisi maanpäällä on mahdollista tälle parille. Tämä edellyttää kasvun haasteiden kohtaamista, syvää rehellisyyttä itseä kohtaan, ja työskentelyä syvimpien pelkojen kohtaamiseksi ja vapauttamiseksi. Voimme pitää piilossa toisilta paljon asioita ja ajatuksia. Pariliekit eivät voi piilottaa toisiltaan mitään.

Käytännössä suuri osa pariliekeistä heittää hanskat tiskiin ja eroaa. Keskinäiset kasvun haasteet ovat niin raastavan repiviä, ja vaativat niin paljon rohkeutta, että on helpompi elää erillään, kuin tasapainoilla tässä haasteen ja hekuman vuoristoradassa. Sydänten välinen yhteys riittää, ja hoivaa toinen toistaan etänä.

Pariliekkiyhteys on universaali liitto, aikojen alussa kirjoitettu, jota ei voi normaalien moraalien ja sääntöjen puitteissa aina ymmärtää. Tämän kaltaiset liitot aktivoituvat juurikin tässä ajassa, kyseenalaistaen olemassa olevia normeja ja luoden uusia, vapauteen perustuvia ihmissuhteiden malleja. Ne jotka ovat tätä työtä omassa elämässään toteuttamassa, ovat todellisia sydämenliittojen pioneereja.

Rakkauden ja romantiikan täyteistä kevättä meille kaikille <3

Flower Heart

Edellä kirjoittamani kokemukset pariliekeistä, ovat todellisuuteen perustuvia, asiakkaiden ja omien kokemuksien myötä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Samaan tahtiin -kaulakorupari

    37,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Tikapuut rakkauteen -kirja

    27,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin
  • Hidasta elämää -kuvakortit (Uusi versio)

    21,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin