Näin kirjoitat kirjan – asiantuntijan 7 vinkkiä

VIERASKYNÄ_edited-1Pekka MattilaKirjoittaja Pekka Mattila on e-kirjavalmentaja Digivallankumouksesta. Pekka on E-kirja Mastermind -kurssin vetäjä, ja kurssin avulla hän on auttanut toistasataa kirjailijaa pääsemään lähemmäksi omaa unelmaansa saada kirjansa kirjoitettua. Tässä artikkelissa Pekka antaa vinkit oman kirjan kirjoittamisen aloittamiseksi.

– – –

 

Oli jouluaattoilta. Joulupukki oli juuri käynyt vierailulla ja perheen pieni poika ryhtyi avaamaan saamiaan paketteja naama isossa virneessä, silmät loistaen. Paketti paketilta pojan hymy kuitenkin hyytyi ja lopulta hän kääntyi äitinsä puoleen silmät täynnä kyyneleitä, kysyen: “Äiti, miksi joulupukki teki minulle näin? Miksi hän antoi minulle samat lahjat kuin viime vuonna?”

Äiti vastasi: “Poikani, ethän sinä ole käyttänyt näitä viime vuonna saamiasi lahjoja lainkaan. Jos lupaat tänä vuonna käyttää näitä lahjoja, saat niitä ensi vuonna lisää. Jos taas lupaat jakaa saamasi lahjat muille, saat niitä ensi vuonna tuplasti.”

Entä sinä? Oletko sinä jakanut omia lahjojasi muille?

Yksi tapa jakaa omia lahjojaan ja omaa osaamistaan on kirjoittaa kirja. Kuinka hienoa olisikaan, kun omat ajatukset ja osaaminen olisi koottu yksiin kansiin, kirjan kannessa komeilisi oma nimi ja voisi kutsua itseään kirjailijaksi. Oma kirja voisi tuoda vapautta ja merkitystä omaan elämään, sen avulla voisi auttaa muita ja tietysti ansaitakin.

Aivan liian usein ajatus kirjoittamisesta kuitenkin hautautuu arjen pyörteisiin tai jää pöytälaatikkoon. Miten sen kirjan voisi ihan oikeasti saada kirjoitettua?

Student
Kesä on luovaa aikaa kirjan kirjoittamiselle. Asiantuntija vinkkaa:
”Mitä jos vain ryhtyisit piirtämään ensin paperille miellekarttaa…
siis ihan perinteisellä kynällä ja paperilla!”

Tässä seitsemän vinkkiä kirjaprojektin käynnistämiseen:

 1.Usko itseesi

Moni alussa oleva kirjan kirjoittaja ajattelee, että on oltava vähintään jonkin alan tohtori, jotta voi olla uskottava kirjailija. Pitää olla koulutusta, kokemusta ja nimeä.

Vai pitääkö? Jokaisella ihmisellä, sinullakin, on varmasti jotakin sanottavaa, tarinoita kerrottavanasi, jotakin opetettavaa minulle ja muille ihmisille. Jokainen on kulkenut omia polkujaan ja jokaisella on uniikki tie tässä maailmassa. Voi olla, että olet äärimmäisen hyvä jossakin asiassa, tiedät “kaiken” jostakin toisesta asiasta tai olet oppinut jotakin kantapään kautta. Se voi liittyä työhön, harrastuksiin, parisuhteeseen, rentoutumiseen… Ja yllättävän moni olisi kiinnostunut kuulemaan näitä tarinoitasi ja oppejasi!

Tärkeintä onkin vain ryhtyä tekemään asialle jotain.

Näin kävi ilmaista e-kirjoihin liittyvää videosarjaani katsovalle Antti Jokiselle, joka neljänkymmenen vuoden jälkeen vihdoin päätti tarttua härkää sarvista:

fb-keskustelu

2. Ajattele kirjaa auttamisena

Kirjoittamisessa ei ole kyse vain itse kirjasta, vaan jostakin paljon suuremmasta, joka hyödyttää niin sinua kuin lukijoitasi.

Kuvittele hetkeä, kun vuosien päästä tapaat tuntemattoman henkilön kadulla ja hän sanoo, että kirjasi muutti hänen koko elämänsä… Mitä, jos se kirja ei olisikaan ikinä valmistunut, vaan jäänyt sinne pöytälaatikkoon?

Kun viimeisen kerran vetää henkeä tällä planeetalla, vie oman osaamisensa mennessään. Mitä jos sitä hetkeä ennen jakaisi osaamistaan ja apuaan mahdollisimman monelle?

Itse koitan nykyisin parhaani mukaan keskittyä ihmisten auttamiseen koko sydämelläni. Ja tuntuu, että mitä enemmän autan, sitä enemmän myös saan.

 

3. Madalla kirjaprojektin kynnystä

Monet ajattelevat kirjan kirjoitusta valtavan laajana projektina, joka vie vuosia aikaa ja jota varten tarvitaan kustannussopimus, kustannustoimittaja ja valtava kampanja. Kirjankin pitää olla useita satoja sivuja.

Mitä jos aloittaisitkin ensin työkirjasta, raportista tai lyhyestä e-kirjasta? Voit tehdä kirjasta lyhyen ja julkaista sen itse.

Loppupelissä kyse on siitä, että kuljetat lukijasi A-pisteestä B-pisteeseen. Jos mahdolliset lukijasi haluaa vähentää stressiä elämässään, kummasta on enemmän apua, 10 sivun täsmäoppaasta tai työkirjasta vai 1000 sivun oppaasta, joka kertoo aivan kaiken stressistä ja menee solutasolle asti?

Sinun ei tarvitse vielä tässä vaiheessa ymmärtää kaikkea, tekstisi ei tarvitse olla täydellistä, vaan riittää, kun keskityt kohdeyleisön auttamiseen.

Esimerkiksi itse olen vaimoni kanssa julkaissut Kesäkroppa kukoistukseen – hyvän olon työkirjan, jossa oli vain muutamia kymmeniä sivuja, mutta eräskin asiakas viestitti kirjan muuttaneen hänen koko kesänsä, parempaan suuntaan.

 

 4. Tee kirjoittamisesta helpompaa

Itse kirjoittamisesta tulee helpompaa, kun tekee mielikuvaharjoituksia: kuvittele kirjan kohdehenkilö viereesi ja puhu hänelle kirjan aiheesta kuin ystävälle tai parhaalle valmennettavallesi.

Miten esittäisit kirjan asian hänelle ja missä järjestyksessä? Kuinka ohjaisit häntä oikeaan suuntaan? Arvostaako asiakas hienoa, hiottua, ehkä vaikeaselkoistakin kieltä vai haluaako hän vain yksinkertaisen ratkaisun ongelmaansa?

Kun olet tehnyt harjoituksen, sinun on helpompi aloittaa itse kirjoittaminen. Tiedät tarkalleen, mitä sanoja käytät, missä järjestyksessä kerrot asiasi, mikä on tärkeää ja minkä voi jättää kertomatta.

 

5. Valitse aihe, jonka kanssa voisit työskennellä pidempäänkin

Kun ihmiset lukevat kirjaasi, he ehkä haluavat apua jatkossakin. Jos kirjoitat aiheen ensin tietystä aiheesta ja sitten suuntaat seuraavan kirjasi toiselle kohdeyleisölle, jäävät ensimmäisen kirjan ostaneet rannalle ruikuttamaan.

Kun henkilö pitää kirjastasi, hän mitä luultavimmin haluaa mennä pidemmälle kanssasi. Hän luottaa sinuun, hän pitää sinusta ja hän on ehkä samaistunut kertomiisi tarinoihin. Nyt hän haluaa oppia lisää juuri sinulta, eikä keneltäkään muulta!

Kenties lukijasi haluavat kuunnella kertomuksiasi lenkillä tai työmatkalla, jolloin voit tehdä aiheestasi audio-ohjelman. Tai ehkä he haluavat oppia lisää videokurssin muodossa.

Miten voisit auttaa lukijoitasi pidemmälle? Valitse siis aihe, jonka parissa haluat työskennellä pidempään.

 

6. Käytä yksinkertaisia työkaluja

Moni tekee aloittamisesta vaikeaa. Pitäisi olla hienot järjestelmät ja taitto-ohjelmat heti kättelyssä ja tietoteknisten asioiden opettelulta ei ehdi aloittaa itse kirjan kirjoitusta lainkaan.

Mitä jos vain ryhtyisit piirtämään ensin paperille miellekarttaa… siis ihan perinteisellä kynällä ja paperilla! Sen jälkeen voit ottaa käyttöön tavallisen tekstinkäsittelyohjelman ja alkaa kirjoittaa ajatuksiasi ylös. Ei siis viimeisteltyä tekstiä, vaan aluksi vaikka ranskalaisia viivoja. Yksi hyvä ja ilmainen ohjelma on Google Docs, koska sen kanssa ei tarvitse huolehtia varmuuskopioista.

Älä siis keskity työkaluihin, vaan keskity siihen, että saat asiasi kirjattua ylös, jotta voit auttaa mahdollisimman montaa ihmistä. Tekstiä, taittoa ynnä muita teknisiä yksityiskohtia voi parantaa asteittain, kunhan itse “pihvi” on paperilla.

 

7. Hanki ryhmän ja mentorin tuki

Kirjan kirjoittamisessa ja julkaisemisessa on monta vaihetta (tarkalleen ottaen kuusi).

Kirjaprojekti helpottuu ja on huomattavasti nopeampaa, kun kuljet sellaisen polun, jonka joku muu on jo kulkenut. Parhaassa tapauksessa voit säästää vuosien tuskailun ja pääset auttamaan asiakkaitasi paljon nopeammin.

Kun sinut ympäröivät muut kirjailijat ja mentori, joka näyttää oikotiet ja auttaa välttämään karikot, toteutuu unelmasi kirjan kirjoittamisesta paljon todennäköisemmin kuin jos pakertaisit yksin.

Kun saa muilta apua ja tukea ja joku näyttää sinulle tien, se on vähän niin kuin seuraisit valmista polkua, eikä sinun tarvitse harhailla löytääksesi oikean tien.

Jos haluat oppia lisää ja toteuttaa unelmasi kirjan kirjoittamisesta, voit tulla mukaan Suomen suurimpaan e-kirjavalmennukseen! Katso ensin ilmaiset valmennusvideot. Niitä katsoessa on jo koettu mielettömiä ahaa-elämyksiä ja innosta hihkumisia, solmittu ihmissuhteita, hypitty tasajalkaa ja saatu inspiraatiota vihdoin toteuttaa se kauan haaveiltu kirjaprojekti.

Ilmainen videovalmennus paljastaa, miten saat ensimmäisen kirjasi tehtyä, vaikka sinulla ei olisi vielä edes aihetta. Liity mukaan tästä:

> Haluan mukaan e-kirjavalmennukseen <

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image