Lepytän kilpirauhastani ruoalla

Blogi on mainosyhteistyö Biomedin kanssa. Biomed on kustantanut Petran itsehoitokokeiluun liittyvät TH Intensive -valmisteet, lääkärikonsultoinnin ja laboratoriokokeet, joilla seurataan kilpirauhasarvojen kehittymistä. Petra on tuottanut sisällön omien kokemustensa perusteella itsenäisesti eikä Biomed puutu tekstisisältöön. 

PETRA_BLOGI_edited-1

Kuin olisi juossut satasta seinään. Tällaiset olivat tunnelmat, kun uutta ruokavaliota oli kestänyt kaksi päivää. Tukijoukkoni suosittelivat lähestymään tätä kilpirauhasen hoitamista holistisesti, eli ajattelemaan itseäni kokonaisuutena, johon ruokavalio liittyy olennaisesti. Siksi päädyin noudattamaan ravintoterapeutti Hanna Huttusen suosituksia, jotka julkaistiin Luontaisterveys –lehdessä 2/2015. Suositukset ovat yleisesti kilpirauhasen ongelmista kärsiville.

Uusi ruokavalioni on gluteeniton, maidoton ja sokeriton. Lisäksi vältän maissia ja soijaa. Näiden ruoka-aineiden katsotaan vaikuttavan haitallisesti tai hidastavasti kilpirauhasen toimintaa. Maitoa en pystynyt ihan kertaheitolla jättämään, siihen on aina ollut kaikkein rakkain suhde. Vähentänyt olen kuitenkin ja rajannut käytön hapanmaitotuotteisiin. Vuohenmaito on sallittu. Valmistaja suositteli ottamaan TH-intensiveä puoli pussia päivässä ensimmäiset kolme viikkoa. Lisäksi olen ottanut D-vitamiinilisää. Ihmiskokeeni tavoite on testata, voisiko lievä vajaatoiminta olla hoidettavissa pelkällä ruokavaliolla ja ravintolisällä.

”Megalomaaninen päänsärky. Huonovointisuus velloo aaltoina sisuksissa. Kuumeinen olo ja koko ajan palelee vieläkin enemmän kuin yleensä. Väsyttää järjettömästi ja koko ajan on nälkä. Kahvi ilman maitoa maistuu kamalalta”.

Olen täysin uudessa tilanteessa. Joudun jatkuvasti miettimään mitä voin syödä ja kuinka paljon, ja se ahdistaa hieman. Yritän pitää maalin mielessä, eli palkintona siintää virkeä ja hyvä olo. Reaktiot kuitenkin hieman pelottavat. Mitä olenkaan nämä vuodet itselleni tehnyt?

Hyvät rasvat, joita saa esimerkiksi pähkinöistä ja avokadosta sekä raakaravinto, esimerkiksi marjat, kasvikset ja hedelmät, ovat hyvää ravintoa kilpirauhaselle. Kala ja kananmunat ovat hyviä valkuaisen ja jodin lähteitä. TH-intensivessä on muun muassa jodia ja seleeniä, joten saan niitä sitäkin kautta. Kaaleja pitäisi syödä maltillisesti ja kypsennettynä. Kahvi ja muut nautintoaineet ovat ongelmallisia, varsinkin sokeri, mikä ylläpitää elimistön tulehdustilaa. Lämmittäviä mausteita suositellaan palelijoille.

Alkujärkytyksen jälkeen alan rauhoittua ja listaan asioita, joita saan syödä. Itse asiassa joudun oikeasti luopumaan vain kaikesta keinotekoisesta, joten sehän on keholleni ainoastaan hyvä asia. Hyvinvoinnille ei pitäisi laittaa hintaa, mutta täytyy sanoa, että tuntuu opiskelijana vaikealta maksaa luomutuotteista triplahinta, vaikka ymmärränkin miksi. Valinnanvaraa kuitenkin on ja kestää oman aikansa oppia edullisimmat tavat ruoanlaittoon. Onneksi on myös sellaisia perusraaka-aineita, joita ei tarvitse ostaa koko ajan.

Matkani alku ei ole ollut vuoristorataa vaan sydänkäyrää. Mielialat heittelevät pahimmillaan monta kertaa päivässä, välillä isosti ja välillä vähän vähemmän. Alan ymmärtää, että ensin pitää puhdistautua, jotta voi alkaa parantua. Itkeminen ja ketutus kuuluvat prosessiin, vaikka tunnenkin välillä syyllisyyttä läheisteni puolesta, jotka joutuvat tätä kaikkea kestämään.

Mieli kirkastuu vähitellen, mutta samalla keho laittaa kaiken vastustuskykynsä peliin. Kahta hyvää päivää ei peräkkäin ole. Välillä iskee järjetön karkinhimo, vaikka on luullut jo päässeensä pahimman yli. Vatsa on rauhoittunut, huono olo hävinnyt, turvotus laskenut ja aamulla ei niveliin satu enää yhtä paljon kuin aikaisemmin. Käsiin on alkanut lämpö palata. Siitä huolimatta, että kuona tunkee näppylöinä ihosta läpi, minulla on jo paljon aiheita olla iloinen. Tiesin ettei tämä ole nopea prosessi, tähän tilaan päätyminenkään ei sellainen ole ollut.

Kolme viikkoa on täynnä. Nyt siirryn kokonaisen pussin annostukseen. Kerron taas, miten matka jatkuu.

– Petra

Näin itsehoitokokeiluni alkoi.

Lue lisää TH-Intensivestä täällä.

Huom! TH-intensive saattaa lisätä tyroksiinin vaikutusta, joten yhteiskäyttö ainoastaan lääkärin valvonnassa. Vakavissa kilpirauhasongelmissa käänny aina lääkärin puoleen.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image