6 menestyksen salaisuutta

Kirjoitin vuosia sitten Kotiliesi-lehden kolumnissani menetyksen ja menestyksen erosta. Pohdinnoissani tulin seuraaviin määritelmiin:

Menetys on uuden sanakirjani mukaan sitä, että peilaa itseään ensisijaisesti ulkomaailmaan, yrittää toimia sen toiveiden, mallien, määritelmien ja tavoitteiden mukaan. Kuuntelemalla ensin ulkopuolelta tulevia vaatimuksia menettää yhteyden itseensä ja siihen, mikä tekee itselle hyvää.

Menestys merkitsee sitä, että uskaltaa peilata sisäänpäin, katsoa, millainen kuva ja rytmi sieltä näkyy. Kun omakuva on kirkas ja selvä, voi peilata tuota kuvaa ulospäin: erottuuko ulkopuolelta heijastus, joka vastaa omaa maailmaa, rytmiä? Jokainen omaan elämään takaisin palannut sielu on menestystarina.

Asia palasi taas mieleeni PING-tapahtumassa, joka keräsi samaan laivaan yrityksiä, sisällöntuottajia ja lukijoita. Saimme päivän aikana kuulla hienoja meneStystarinoita blogeista, Instagram-suosioista ja tubettajista. Tarinat vaihtelivat norjalaisesta ”ruokataiteilijasta” ja tarinallisesta löytöretkeilijästä häröihin sketsipoikiin. Jokaisella netti-ilmiöllä on oma, uniikki tarinansa. Kuunnellessani näitä menestyneistä ihmisiä tein esitysten aikana muistiinpanot, jotka pätevät ihan jokaiseen:

 1. Tee sitä, mitä rakastat.

Ihan vain tee ja tee. Ei siksi, että olisi pakko tai että siitä tulisi jotain, vaan siksi, että se tuntuu oikealta ja hyvältä. Se innostaa ja motivoi. Se vaan on niin siistii!

2. Jatka sen tekemistä, mitä rakastat.

Aikaa saattaa kulua paljonkin. Jossain kohtaa saatat huomata, että se, mitä teet, palvelee muita. Sitä halutaan lisää, yhä useampi pitää siitä, mitä teet. Huomaat, että suurin osa ajastasi menee rakastamasi asian tekemiseen.

3. Tuntematon ja epävarmuus on mahdollisuus uuteen

Jossain vaiheessa aika ei enää riitä turvallisen ja varman palkan ansaitsemiseen. On luovuttava vanhasta, jotta uutta voi tulla tilalle. Tämä on usein se kohta, jossa tulee pupu pöksyyn. En voi. En uskalla. Ei ole mahdollista. Ei. Ei. Ei. Väitän, että jokaisessa menestystarinassa on se kohta, kun tulot ovat naurettavan pienet. Niin pienet, että niillä ei pitäisi edes pärjätä Suomessa. Kysymys vain kuuluu: miten selättää tuo vaihe? Sillä tuokin vaihe tarvitaan – vaikka siitä harvoin halutaan puhua.

4. Omien arvojen säilyttäminen on kaiken perusta

Kun ryhtyy luomaan jotain uutta, mihin ei ole valmista kaavaa tai liiketoimintamallia, oman osaamisen muuttaminen toimeentuloksi ei ole kaikkein helpointa. Esimerkiksi netissä toimiminen on monelta osin niin uutta, että on pyrittävä koko ajan luomaan uusia tapoja saada tekemisestään toimeentuloa. Jos ei ole sydämestään sitoutunut omaan tekemiseen, vaan sitä ohjaa enemmän raha, omat arvot saattavat vaihdella tarjottavan rahasumman mukaan. Kuunnellessani menestystarinoita kuulin yhtenäisen linjan: omien arvojen säilyttäminen palkitsee suoraan tekemisen mielekkyydellä ja pidemmällä aikavälillä myös taloudellisesti. Arvot ovat kuin talon perusta, jolle kaikki muu rakentuu.

5. 10 ensimmäistä ei:tä ei ole este

Kun kuulee riittävän monta ei-vastausta, mitataan se, lähteekö tekeminen omasta intohimosta vai onko se ”vain” bisnesidea, jota on lähtenyt toteuttamaan pelkät euron kuvat silmissä. Jos on riittävän sitoutunut ja riittävän motivoitunut, 10 ensimmäistä ei-vastausta eivät tarkoita yhtään mitään. Jos motivoituu ulkoisista asioista, jo pari ensimmäistä ei:tä saattaa hyydyttää koko projektin.

6. Menestys mitataan laadussa – ei määrässä

Menestystä ei mitata lopulta rahan, lukijoiden tai seuraajien määrässä, se mitataan elämänlaadussa. Siinä, miten päätät elämäsi hetket käyttää. Koetko päivän aikana hetkien menetystä vai hetkien menestystä?

Kiitos PING-järjestäjille ja kaikille mukana olleille inspiraatiosta <3

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image