Intohimona hyvinvointi: Neljä tunnetta

Business woman with telescopeUutisvirta kertoo taustalla vallitsevista ihmiskäsityksistä ja herättää tunteita. Mediassa on esillä paljon kielteisiä tunteita herättäviä asioita. Noora Lintukangas neuvoo viimeisimmässä blogissaan tunnistamaan tunteita. Erityisesti kielteisillä tunteilla on aina jokin viesti, johon tulisi keskittää huomiota ja ymmärtää. Meidän pitäisi rakentaa tuleville sukupolville myönteisempää kulttuuria. Voimme vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme ja miten tunteita käsittelemme.

Yhteiskunnassamme tapahtuu kaikenlaista, mikä vaikuttaa meihin. Toisaalta voimme vaikuttaa, ja mitä enemmän meitä välittävästi ja myötätuntoisesti ajattelevia ihmisiä on, sitä enemmän kehitys suuntautuu ihmisiä ja ympäristöä arvostavasti. Mitä tunteita Räsänen, Ebola, ravintosuositukset ja Putin sinussa herättävät?

Räsänen

Päivi Räsänen vastustaa aloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista. Minusta lainsäädännön tai osan ihmisistä ei pitäisi määritellä sitä, ketkä voivat solmia avioliiton, jos kyseessä ovat aikuiset ihmiset ja asia tapahtuu kummankin osapuolen tahdosta. Räsänen on eri mieltä mutta en silti halua kohdistaa häneen kielteisiä tunteita.

Se, että ihminen ei näe asioita samalla tavalla kuin minä tai hänellä on erilaisia suhtautumistapoja, ei saa minua enää hyljeksimään ketään. Se saa lähinnä tuntemaan myötätuntoa siitä, että ihmisellä ei ehkä ole täysin rakkaudellinen sisäinen olotila, jos hän suhtautuu jyrkästi toisenlaisiin tapoihin elää ja pyrkii kieltämään niitä. Jos omista poikkeavat elämäntavat tekevät ihmiset onnellisiksi, eivätkä ne vahingoita muita, ei niitä kai pitäisi kieltää asenteiden, periaatteiden tai uskontojen nojalla.

Kansanedustajien kantoja aloitetta kohtaan tutkittaessa havaittiin, että siihen vaikuttaa erityisesti sukupolviero. Räsänen edustaa oman aikakautensa asenteita, jotka näyttävät muuttuvan joskus vain uusien sukupolvien myötä.

Räsänen edustaa myös uskontoa. Vaikka itse näen uskonnot kulttuurimme tuotteina, en silti halveksi kristinuskoa Räsäsen kantojen perusteella. Yhden ihmisen mielipiteitä ei pitäisi koskaan yleistää edustamaan mitään ryhmää, jossa on yleensä muita täysin erilaisestikin ajattelevia ihmisiä. On jokaisen omalla vastuulla, mitä uskomuksia elämässään elää todeksi ja mihin syvällä sisimmässään uskoo.

Ebola

Stand up -esitys oli tehty siitä, miten eri tavoin briteissä ja jenkeissä uutisoidaan Ebolasta. Brittien teeveessä rauhoiteltiin lopussa katsojaa, kun taas jenkkiversiossa suorastaan huudettiin vaaran lähestyvän. Pelko saa kehomme fysiologisesti reagoimaan niin, että kaikki kehon normaalit toiminnot häiriintyvät. Meidän pitäisi pyrkiä peloista eroon kohti tasapainoa, eikä nostattaa niitä.

Median skandaalihakuisesti luomat jännitteet eivät ole erityisen hyväksi. Ainoastaan tietoisuus vaaroista on aiheellista mutta kaiken muun pitäisi olla mielen ja sitä kautta kehon rauhoittamista, jolloin pystymme vastaamaan tilanteisiin valppaasti. Kehomme saattaa jopa pelkotilassa olla alttiimpi tapaturmille ja viruksille kuin se tasapainoisessa ja vahvassa puolustustilassa olisi. Tiedostan, mitä ympärilläni tapahtuu, mutta en pelkää.

Voimme vahvistaa ja tyynnyttää mieltämme selittämällä sille, ettei aihetta pelkoreaktiolle juuri nyt ole, vaikka jotkut asioita ympärillämme kauhistelisivat tai jopa panikoisivat.

Hengitykseen keskittyminen on parhaita konkreettisia keinoja rentoutua, mistä Henrika Maikku valloittavasti kirjoittaa viimeisimmässä blogissaan.

Soft dandelion flower

Ravintosuositukset

Ravintoon liittyvää tutkimusta tehdään koko ajan ja uusi tieto aika ajoin muuttaa suosituksiamme. On myös tutkimusta, joka ei nouse heti muuttamaan suosituksia, vaan hämmentää otsikoissa. Esimerkiksi D-vitamiinilisän tarpeesta talviaikaan on kansainvälisesti erilaisia arvioita. Mikä on oma tuntumasi siihen, olisiko sittenkin hyvä ottaa sitä lisänä enemmän kuin nykyinen saantisuositus määrittää?

Seuraan uutta tietoa mutta kyseenalaistan ja pohdin, pitääkö tämä aikaisempaan tietoon ja omiin sekä muiden kokemuksiin perustuen mahdollisesti paikkansa. Testaan ja seuraan asian vaikutusta olotilaan. Kuuntelen ystävien kokemuksia ja luen blogeja. Niistä oppii silloin, kun huomaa, että jossain asioissa ollaan päädytty samoille linjoille. Vain rohkeimmat lähtevät heti testaamaan, kun kuulevat ensimmäisen kerran jostakin uudesta. Kaikkien ei tarvitse, vaan voimme odottaa toisten käyttökokemuksia ja kun useammat ovat todenneet jonkin asian hyväksi ja terveysvaikutteiseksi, sitä voi kannattaa jo kokeilla. Kehomme ovat uskomattomia selviytyjiä joskus epäterveellisestä ravinnosta ja ympäristöstä saamistaan saasteista huolimatta, joten muutamaan terveyden edistämiseksi tehtyyn maltilliseen kokeiluun ne harvemmin kaatuvat.

Kansainvälisesti tunnettu hyvinvointiguru David Wolfe sanoo, että jos jokin uskomusjärjestelmä tai yleistys ei tunnu sinusta syvällä sisimmässä hyvältä, se ei ole oikein. Mielen ja kehon tuntemuksia kuuntelemalla oppii paljon ja saa varmuuden tunnetta siitä, mikä itselle toimii.

Putin

Ukrainan rajalla kenraalit uhoavat sotaisaa asennetta ja venäjän armeija tukee heitä, koska ei halua osoittaa heikkoutta. Näinkö se menee, samaan valtioon syntyneitä tuetaan aina, vaikka rajan taakse syntyneitä ampumalla? Ehkä joskus voisimme päästää hieman irti kansallistunnosta ja nähdä asiat ilman tätä kuohuvaa tunnetilaa, joka saattaa sokaista oikeustajun. Voima on luonnollisesti syntyvissä yhteisöissä, tekemisessä ja nykyhetkessä, ei tunnepohjaisesti rakentuneissa asenteissa, kostossa tai vanhan suuruuden kaipuussa.

Voima on myös luottamuksessa epäilyksen ja suojautumisen sijaan. Voimme valita luottaa ihmisiin. Jos joku pettää luottamuksen, meidän täytyy pettyä, surra ja käsitellä asia. Vaikka lähtökohtaisesti emme luottaisi, joku silloinkin pettää luottamuksemme. Vuorovaikutusta emme pysty välttämään ja kaikelta emme voi koko elämäämme suojautua. Ei auta kuin laittaa oma itsensä likoon luottamalla, koska siitä kuitenkin ehtii elämässä kertyä paljon onnellisuutta. Vanha intiaanitaru kertoo siitä, kuinka ihmiset elivät sovussa ja hyvinvoiden, kunnes joku kylvi epäilyksen siemenen ihmisten mieliin, naapurikylän ihmisten epäileminen synnytti poliisin, armeijan ja valtiot.

Vaikka Venäjän armeijan päättäjät toimivat vastoin rauhan periaatteita, en silti syytä venäläisiä. Näen venäläiset samanlaisina ihmisinä kuin mekin olemme. Kasvatuksen myötä lapsille siirtyy vanhempien ja ympäröivien ihmisten asenteita. Kaikissa valtioissa osalle lapsista on siirretty vihaa lietsovia asenteita. Jos ihminen ei havahdu tiedostamaan näitä itsessään, ne vaikuttavat toimintaan ja lapsista kasvaa tiedostamattomia ja vihaa sisällään kantavia naapureita.

Surua aiheuttaa se, että kulttuuriset ja yhteiskunnalliset muutokset kansojamme ja maapalloamme yhdistävään suuntaan tapahtuvat hitaasti ja moni joutuu kärsimään.

*****

Voimme kuitenkin uskoa myönteiseen muutokseen. Voimme olla kiitollisia siitä, että poliitikoista suurin osa vilpittömästi pyrkii parhaaseensa, elämme vapaassa maassa, jossa ruoantuotanto on vielä puhdasta verrattuna moneen muuhun maahan ja Ebolakin on kaukana. 🙂

*****

Jos haluat yritykseesi monipuolista valmennusta työhyvinvoinnista ja tukea kehityshankkeisiin: http://intohimonahyvinvointi.fi

Lake in Norway

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image