Ajatusmörkö sanoo BÖÖÖ!

On ihan tavallinen päivä: vauva on valvottanut yöllä, jo vähän pidempään, ja päivällä väsyttää valtavasti. Tiedättehän ehkä millaista se on, kun väsyttää eikä saa nukkua. Tai kun uni ei tule. Univaje on yhtä kuin maailmanlopun fiilis.

Vuosia sitten kiireisen työelämän tuoksinassa havahduin siihen, että minä, joka olin aina nukkunut hyvin, sikeästi ja pitkään – ja nukahtanut helposti – en saanutkaan illalla unta. Pää papatti niin vietävästi, vanne kiristi nupin ympärillä ja keho ja mieli tuntuivat muurahaisten valtaamilta. Ajatusmörkö se siellä minua valvotti.

Mörkö ei pelkästään valvottanut minua, vaan se alkoi säikytellä päivisin: Väsyneenä se huuteli epätoivoisia ja voimattomia ajatuksia. Se sanoi: et pysty, ei tästä tule mitään, ei tässä ole mitään järkeä, et osaa, maailma kaatuu päälle, työt kaatuu päälle, et ehdi. Ja niin edelleen.

Jossain vaiheessa kun huomasin nukkumaan mennessäni itkeväni pelkkää väsymystäni ja epätoivoa, menin meditaatio-oppiin. Se oli käännekohta elämässäni.

Ensikosketuksestani meditaatioon on nyt seitsemän vuotta aikaa. Alun välttämättömyyden jälkeen meditaatiokerrat harvenivat. Yöllä valvottavien lasten myötä meditaatiot ovat vaihtuneet uniin – kun pitää valita. Mutta on jotain, mitä meditaatiokokemus olennaisesti muutti.

Tänään, kun olen väsynyt, ajatusmörkö sanoo BÖÖÖ. Se sanoo: et pysty, ei tästä tule mitään, ei tässä ole mitään järkeä, et osaa, maailma kaatuu päälle, työt kaatuu päälle, et ehdi. Ja niin edelleen. Ero vuosien takaiseen kokemukseen on se, että aiemmin olin täysin ajatusteni vietävissä. En pysty on totta. Maailma kaatuu päälle on totta. Työt kaatuu päälle on totta. Kun ajatusmörkö saa aikaan tällaista pelottelua, tunne on sen mukainen. Ja tunne vahvistaa epätoivoisia ajatuksia. Ja niin edelleen. Ja illalla uni ei tule. Nykyään kuulen edelleen väsyneenä sisäisen puheen, mutta ymmärrän koko ajan, että yksikään noista möröistä ei ole totta. En anna ajatusmörölleni valtaa niin paljon, että se nappaa mukaansa tunnereaktion.

Katselen ja kuuntelen kuinka mörkö sisälläni latelee pelotteluitaan ja solvauksiaan. Näen mielikuvan ajatus- ja tunnevirrasta, joka tulee oikealta puoleltani, pysähtyy silmieni kohdalle. Ja tässä kohtaa tulee apuun meditaation (itselleni) syvin oppi: Näen ja kuulen ajatuksen ja tunteen, mutta minun ei tarvitse tarttua siihen kiinni. Siinä se on silmieni edessä ja saan päättää otanko siitä kiinni ja laitanko myllyn pyörimään vai annanko sen hiljalleen lipua silmieni ohitse vasemmalle, kuin kaarnalaiva konsanaan. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee…

Usein käyn sellaisen sisäisen keskustelun, että ”ääh, taas tuo ajatusmörkö, lopetanpa ajattelun kokonaan”. Kun huomaan, että ajatukset eivät palvele minua, annan niiden olla. Mitäpä minä niillä päivääni pilaamaan.

Olen arjen tuoksinassa oppinut, että voin valita millaisia ajatuksia vien eteenpäin ja millaisia en. Väsyneenä nimittäin ajatuksiaan ei aina voi valita, sillä ne syntyvät fyysisen energian puutteesta, mikä saa kehossa aikaan ”minulla ei ole voimia” -reaktion, mikä taas vaikuttaa mieleemme samansisältöisenä heijastuksena. Jos en voi valita ajatusteni sisältöä, valitsen, mitä ajatuksistani kasvatan.

Kun aurinko taas nousee hyvin nukutun yön jälkeen, on helppo huomata, että synkkä ajatusmörkö ei vastannutkaan todellisuutta, se kertoi vain fyysisen energian puutteesta. Kun kehossa on taas virtaa ja voimaa, mielikin kiittää.

(Teksti löytyy myös Sannan supersuositusta kirjasta Hyvän elämän reseptit.)


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: