Miten sinä vastaat kysymykseen, kuka sinä olet?
Jos ei puhuta voinnista ja terveydestä, perheestä tai työstä, ulkoisista olosuhteista, mitä jää jäljelle?
Moni pohtii asiaa jossakin elämänvaiheessa. Joskus shokki ravistelee elämän peruspilareita, joskus kysymyksen äärelle ajautuu ihan rauhallisesti. Yhtä kaikki, itseensä tutustuminen on hyvin tärkeää.
Osallistuin muutama viikko sitten joogatyöpajaan, jossa tätä kysymystä pohdittiin. Kundaliinijoogaa 40 vuotta opettaneen Tarn Taran Singhin mukaan mahdollisia vastauksia on kolme.
– Minä olen minä!!
Ensimmäinen mahdollinen vastaus on egon. Ego haluaa korostaa yksilöllisyyttä ja erinomaisuutta. Ego pelkää, henkensä edestä.
Ego ei ole paha. Luit oikein. Raukkaparka tekee parhaansa selviytyäkseen rajallisilla edellytyksillään. Ego on persoonallisuudessa, se on osa ihmismieltä, eikä siitä pääse kokonaan irti niin kauan kuin on ihminen. Omaan egoonsa kannattaa luoda suhde, mutta egon ei kannatta antaa kontrolloida elämää.
Egon suurin ongelma on pelko. Joogisen käsityksen mukaan sielu on kuolematon, mutta egon tarina päättyy kun ihminen kuolee. Tulevaisuus on siis egolle ongelma. Todellisuudessa, kun kohtaat pelon, yleensä aina selviät tilanteesta jollakin tapaa. Pelko on ollut turhaa.
Egon toinen ongelma on menneisyys. Se määrittelee ihmisen tämän menneisyyden perusteella. Se kaivaa esiin vanhoja loukkaantumisia, herkistymisiä ja pettymyksiä, jotka saattavat juontaa juurensa varhaiseen lapsuuteen tai teini-iän ensimmäiseen seurusteluun. Ego on summa menneistä asioista, joihin ihminen identifioituu.
Nämä samat möröt nostavat päätään aikuisessa parisuhteessa ja vyöryvät kumppanin päälle. Yksi huolimaton sana voi painaa egon kauan sitten asettamaa häpeänappia, joka saa koko puolustuksen liikkeelle. Esimerkiksi parisuhteen riidoissa kyse on erittäin harvoin puolisosta, useimmiten kyseessä on oma ego.
Monesti tällaisissa tilanteissa helpoin tapa päästä eteenpäin olisi jättää riidan aihe ”drop it!”. Se olisi parasta kaikille. Mutta jos ego on kontrollissa, se ei uskalla päästää irti. Jos ego määrittää minua, kuka minä olen jos päästän irti?
– En tiedä.
Toinen mahdollinen vastaus on alitajunnan. Alitajunta piilottaa monenmoista mennyttä. Jos egon vastaus tekee elämästä ainakin ajoittain onnetonta, tekee alitajunnan vastaus elämästä yhtä kärsimystä.
Jos ei tiedä mitä on, ajelehtii asiasta, tunteesta ja paikasta toiseen ilman minkäänlaisia päämääriä tai jatkuvuutta. Elämässä ei ole kompassia tai kontrollia eikä realiteetteja, ei mitään mihin kohdistua. Tällainen tilanne on melkoinen kummitustalo: pelkkiä rektioita oman alitajunnan impulsseihin.
Alitajuntaan varastoituu jatkuvasti lisää tunteita ja ajatuksia, joita sitten pulpahtelee pintaan holtittomasti. Alitajuntaansa kannattaa puhdistaa esimerkiksi meditaatiolla, mutta jokaisen alitajunnassa on paljon sellaista, jonka voi jättää lepäämään. Kaikkea vanhaa karmaa ei tarvitse tonkia esille, jotkut kummitukset kannattaa jättääkin nukkumaan.
Jos elämässä ei ole sitoutumista ja intohimoa, ei pysyvä onni ole mahdollista.
– Minä olen sinä. Minä olen ikuisuus.
Kolmas mahdollinen vastaus on sielun. Se on todellinen, kuolematon identiteettimme, joka löytyy kaiken pohjalta. Sielu on viaton ja puhdas, ikuinen. Se on Ek Ong Kaar, kaiken alku, virtaus, rakkaus ja yhteys. Joogaoppien mukaan olemme kaikki osia samasta jumaluudesta. Jos egon ottaessa elämästä ylivaltaa, helppo neuvo on ”päästä irti”, niin sielun kohdalla yhtä yksinkertainen kehotus on ”usko se!”.
Meillä on ego. Emme kuitenkaan ole ego. Meillä on keho, muttemme ole keho. Meillä on ajatuksia, mutta emme ole yhtä kuin ajatuksemme.
Jokaisella on ajatuksia, ja mieli prosessoi niitä. Identiteetti, persoona, päättää mitä näillä ajatuksilla teemme. Jos ajattelee edelleen olevansa viisivuotias, jolle äiti on tuottanut pettymyksen, rakentuu identiteetti sen ympärille. Tällaisesta ajattelutavasta kannattaisi tulla tietoiseksi – ja päästää sitten irti. Se oli silloin, nyt on nyt. Menneisyyden ei tarvitse määrittää meistä ketään.
Identiteetti muuttuu jatkuvasti, ja elämän aikana egon tulisi muuttua läpinäkyvämmäksi. Käännekohta on siinä vaiheessa, kun samaistuu hieman enemmän sieluun kuin egoon. Silloin elämä muuttuu ratkaisevasti. Muistot ovat edelleen samoja, mutta niihin ei enää samaistu samalla tavalla. Ne eivät määritä identiteettiä. Vastoinkäymiset eivät lopu elämästä, mutta elämä on helpompaa.
”Totuuden ongelma on, että se tuhoaa ’itsen’, joka sitä etsii. Siksi vain harvat todella haluavat tietää totuuden,” sanoo henkinen kouluttaja Jeff Foster.
Kolmas vastaus onkin päämäärä, se on vähintäänkin elämän mittainen matka. Se on mahdollisuus onneen ja autuuteen, jos vain päästää irti ja uskoo, että siivet kantavat.
Kahleet ovat yleensä itse asetettuja, ja naamio on usein kasvojen sisä- ei ulkopuolella.
