Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän “pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.
Usein sitä kaipaa juuri sitä, mikä omasta elämästä puuttuu.
Silloin kun kokee olevansa olosuhteiden, muiden ihmisten tai pelkojensa vanki, sitä haaveilee, kirjoittaa ja puhuu vapaudesta. Ei ehkä ihan näillä sanoilla, mutta erilaisissa muodoissa. Jos kuuntelee tarkkaan, tämä välittyy monen ihmisen puheesta. Moni myös käyttäytyy niin kuin olisi vanki, vaikkei ole. Vaikka olisi niin vapaa, kuin maapallolla nyt voi olla.
Silloin kun elämä on liian nopeaa, kaaosmaista tai sen tahti miellytä, sitä haluaa hidastaa. Sitä hidastaa, koska kaipaa jotakin muuta. Tai koska tilanne on umpikujassa ja niin kestämätön, että vauhti kuviteltuun maaliin ei yksinkertaisesti riitä. Jos on oikein tietoinen, saattaa jopa tajuta, ettei kuviteltua maalia edes ole olemassa.
Silloin kun eniten tarvitsee omaa aikaa ja rauhaa, vaikka kykyä kuulla omaa hengitystään, niin usein juuri silloin lapset roikkuvat jaloissa, avioliitto pitäisi pelastaa ja työpaikan kriisit ratkaista. Samalla sitä huomaa, että on viimeksi ollut yhteydessä ystäviinsä kuukausi sitten. Tai käynyt kampaajalla puoli vuotta sitten.
Tai silloin kun sairastuu, on valmis tekemään tai jättää tekemättä menneisyydessään mitä tahansa, jotta ei olisi sairastunut. On kärsimätön, ei pysty hyväksymään, haikailee edellispäivää tai sitä viimeistä hetkeä, jolloin ei tiennyt tai jolloin voi hyvin. Kaipaa lintukotoa, jossa sekä keho että mieli eivät tiedä sairastumisesta. Vaikka tietää, ettei sellaista lintukotoa ole.
Silloin kun eniten haluaisi elämää ympärilleen, sitä makaakin sairaana yksinään ja harmittelee, mitä on jättänyt tekemättä ja keneen on jättänyt tutustumatta. Kaipaa mennyttä, koska ei ole tulevaa. Kaipaa jo sitä hetkeä, joka oli tunti sitten.
Kuten yllä, kaipuuseen liitetään usein runollisia haavekuvia. Käytännössä kaipuu on paradoksaalista ja julmaa. Se voi olla myös ahnetta. Sitä haluaa jotakin muuta, kuin sitä mitä on. Vaikka kaikki olisi hyvin. Kaipuu voi olla myös itseä kohtaan vaativaa, jopa ankaraa. Voi kaivata jotakin mennyttä ja soimata itseään valinnoista. Vaikka menneisyyden valintoja ei voi tehdä uudelleen.
Mutta ehkä kaipuu kertoo myös tärkeää viestiään siitä, millaisia valintoja haluaa tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Se muistuttaa siitä, mikä on tai on ollut joskus tärkeää. Se on usein yksi niistä harvoista negatiivisista tunteista, joka samalla on kuitenkin ”sallittu” tunne. Sen kuunteleminen on taitolaji. Sen hyödyntäminen oman kehityksen hyväksi vaatii harjoitusta harjoituksen perään.
Uskon, että kaipuu johonkin muuhun on aina olemassa. Oma reseptini tämän tunteen kanssa elämiseen on se, että antaa sen olla. Kuuntelen sitä aina kun voin. Mutta vaikka kuuntelen, niin teen valintani sen perusteella vain silloin, kun muut tiet on kompuroitu. Koska kuuntelen kaipuuta aktiivisesti, voin myös olla tyytyväinen nykyhetkeen.
Omassa elämässäni on paljon puuttuvia osia. Mutta nykyhetkessäni on osia, sekä hyviä että puutteellisia, ihan riittävästi.
