Laaja kulma: Luova tila

Laaja kulma -blogissa tehdään hyvinvointihavaintoja arjen keskellä. Kirjoittaja Terhi Bunders kyseenalaistaa elämän ”pitäisi” -malleja ja pyrkii päivittäin harjoittamaan hyväksyvää läsnäoloa.


Jokaisella on jossakin luova tila. Se voi olla fyysinen paikka (mökki, meren ranta, metsä, koti, työpöytä) tai sitten se voi olla mielentila. Minulla se on ollut viime vuodet mielentila, josta käytetään nimeä kulttuurishokki.

Kun saavuin Vietnamiin, en tiennyt, mitä odottaa. Lähes kaksi vuotta on tehnyt tehtävänsä. Rutiinit ovat syntyneet. Mutta sen sijaan, että ajattelisin tietäväni, mitä tapahtuu, olen opetellut luopumaan ajatuksesta, että tiedän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vieraassa kulttuurissa ei voi hallita, ei ennakoida, mitä odottaa. Moni asia oikeasti tapahtuu ensi kertaa. Ensi kertaa minulle, ei välttämättä muille.

Tämä kulttuurishokin keskellä olen pohtinut luovuutta. Olen myös tajunnut pienuuteni, luopunut vanhasta ja mikä parasta, kokenut melkoisia oivalluksia. Kulttuurishokki ja sen avullani kokemani oivallukset itsestäni, mutta myös yhteiskunnasta ja maailmasta, ovat muodostaneet luovan tilani.

Luovassa tilassani olen kokenut paljon myös pelkoa ja ahdistusta. Se ei ole ollut mikään turvasatama. Olen kokenut turvattomuutta turvaverkkojen puutteesta. Opetellut hyväksymään sen, ettei välillä ole ketään, jolla on vastauksia ja johon voisi nojata. Etenkin silloin, kun pienet lapseni ovat sairastaneet. Luova tilani ei ole ollut huoleton taiteellinen tyhjiö, vaan pikemminkin pelokas, stressaantunut ja täysi mieli. Ja juuri silloin, kun on ollut vaikeaa ja olen halunnut luovuttaa, olen luovuttanut. Ja oppinut: vaikeana hetkenä voi olla hyvinkin luova, yrittämättä, pinnistämättä. Vaikeat hetket laittavat minut kirjoittamaan, ajattelemaan, tuntemaan ja näkemään. Vaikeiden hetkien hyväksyminen on taitolaji, joka vaatii työtä, mutta joka myös palkitsee tekijänsä – tosin usein odottamattomalla tavalla.

Luovuuteen, jopa siitä puhumiseen tai kirjoittamiseen, liittyy paljon riskejä. Saa(n) ylimielisen leiman. Kokee olevansa luova, vaikka se sitä olekaan (jonkun muun tai yleisen mielipiteen mielestä). Luovuus, itsensä toteuttaminen, onkin riskinottoa. Samoin riskinottoa on oman luovan tilan ottaminen missä tahansa. Joskus riskit palkitsevat, joskus taas eivät.

Arkisen oman luovan tilan hyödyntäminen on oikeastaan hyvin pieniä asioita. Sitä, että tekee rutiinit toisin. Sitä, että haluaa ratkaista ongelmia, omia tai yhteisiä. Luova ihminen on oikeastaan realisti ja hyväksyy, että välillä asiat onnistuvat ja välillä eivät. Luova ihminen ei ota asioita liian vakavasti, vaikka olisikin vakava tai ymmärtäisi tilanteen vakavuuden.

Aina luovaan tilaan ei pääse, eikä tarvitsekaan päästä. Mutta miten sinne voisi päästä? Ei ainakaan liikaa yrittämällä. Ehkä rentoutumalla. Tai vaihtamalla maisemaa, jopa kulttuuria. Menemällä mökille. Leikkimällä lasten kanssa. Istumalla kokouksessa. Kiipeämällä vuorelle. Mahdollisuuksia on ääretön määrä. Mitähän kokeilisin seuraavaksi?