Kivimetsässä: Aivosoluja metsästämään!

Kuminauha päässä, puristava vanne rinnan ympärillä ja niska ihan jumissa. Polvi kipuilee ja mahassa pulputtaa. Stressi hivuttautuu elämään usein erilaisten ruumiintuntemusten kautta. Vaikka pää kestäisi, ruumis ratkaisee ja ilmentää aivojen ylikuormitusta monenlaisin oirein.

Jos stressaantuneena istua nököttää päivästä toiseen töissä ja kotona teknisiä laitteita töllötellen, on selvä, että muisti alkaa pätkiä ja haluttomuus ryhtyä yhtään mihinkään luikertelee elämään. Jos tämän valjuuden keskellä syödään mitä sattuu tai nappaillaan vielä mielialalääkkeitä, voi todellakin puhua syöksykierteestä. Pää pehmenee entisestään, paino nousee ja liikkeelle lähtemisen kynnys nousee korkealle. Olo on tahmea eikä mikään tunnu miltään.

Jo ennen kuin stressi hiipii uupumuksen kautta masennuksen suuntaan, on tärkeä havahtua ja miettiä omia arkisia rutiinejaan. Onko arki velvollisuuksien hoitamisen lisäksi yhtä istumista? Johtuvatko väsymys, ahdistuneisuus, säryt, kireys ja monenlaiset pimahdukset siitä, että ruumista ei liikuteta eikä haasteta?

Istuminen on yksi tämän ajan suurimmista aikapommeista. Alituinen istuminen saa aivot ahdinkoon, selän ja niskan kipuilemaan, verisuonet tukkoon ja verensokerin kohoamaan.

Vaikka en muuten oikein syty teknisille vempaimille, tykkään kulkea askelmittari mukanani. Se on oiva anturi, joka kertoo menikö päivä istumiseksi ja aivosumuksi, vai saivatko pää ja ruumis tuuletusta ja tärinää. Jos mittari näyttää toistuvasti vain pari tuhatta askelta, on matka uupumuksen suuntaan jo pitkällä, vaikka kuulonsa osaisi sulkea hälytyskellojen kilkatukselta ja sivuuttaa kehon oireilut tietoisesti taka-alalle.

Jos taas askeleita on mittarissa useimmiten kymmenen tuhannen hujakoilla, voi kuormittavimmastakin arjesta selvitä kuiville. Aivojen hyvinvoinnin voi varmistaa vielä syömällä oikeaoppisesti, nukkumalla kohtalaisesti ja nauttimalla buusteriksi ruusujuurta, voikukkaa, fosfolipidejä ja gingko bilobaa.

Juuri silloin kun arki iskee ankarimmat kurituksensa elämään, eikä rumban keskellä jaksaisi muuta kuin nukkua, on hyvä lähteä edes muutamaksi minuutiksi ulos haistelemaan tuulta, kävelemään nurmikolla paljain jaloin, kiertämään kortteli tai piipahtamaan puistoon tai metsään. Ulkona voi laahustaa, hyppelehtiä tai pyrähtää vaikka pieneen spurttiin. Tärkeintä on että liikkuu jotenkin, jos ei muuten niin vaikka ryömimällä. Ruumis, oma temppelimme, kaipaa vanuttamista, venyttämistä, kurittamista ja rajojen paikoilleen asettamista. Ylikuumentunut pää tarvitsee liikuntaa ja maadoittamista.

Jo muutaman minuutin oma hetki ulkona jollakin tavalla liikkuen saa tuskaisimmankin arjen tuntumaan siedettävämmältä. Pää on kirkkaampi, vanne rinnan ympärillä hieman löysempi eikä suolistokaan kenkkuile niin kipakasti. Sitä paitsi jokainen askel, jonka otamme, tuo toivoa, luo uusia yhteyksiä aivosolujen välille ja myös lisää uusia aivosoluja. Aivosolujen keräily kannattaa jo siitäkin syystä, että stressi rohmuaa aivosoluja ja kutistaa pitkäkestoisen muistin kotia hippokampusta. Siksi muisti pätkii ja pää tuntuu sumuiselta. Hippokampuksen kimppuun ja sitä kutistamaan käy myös monen pelkäämä Alzheimerin tauti.

Liike on aitoa, sivuvaikutuksetonta lääkettä. Tutkimusten mukaan jo parikymmentä minuuttia hengästymistä aiheuttavaa liikuntaa lisää iloa elämään ja helpottaa stressi-, masennus- ja ahdistusoireita yhtä tehokkaasti kuin masennuslääkkeet! Liikunta saa kehon omat täsmähuumeet endorfiinin, serotoniinin ja dopamiinin virtaamaan ja niillä saamme olomme autuaaksi ilman synteettistä lääkekuormaa.

Jos mieli sukeltelee niin alamaissa, että liikkuminen ulkoilmassa ei kiinnosta pennin vertaa, on viisautta nousta silti sohvalta tai sängyn pohjalta ja hissutella yöpaidassa pitkin huushollia. Kaikenlainen liike kerryttää uusia aivosoluja ja tuo toivoa.