Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen.
Varoitus: tämä on ehkä tähanastisista blogeistani henkilökohtaisin. Tuntuu, että tämä yksi pieni ajatus paljastaa minusta enemmän kuin tuhat tarinaa siitä mitä elämässäni teen juuri nyt. Joskus kirjoittaminen ja kirjoituksien julkaiseminen pelottaa valtavasti, koska tuntuu, että latomalla sanat paperille muiden nähtäväksi tulee kertoneeksi sellaista, joka myöhemmin hävettää, jopa kaduttaa. Mutta toisaalta kirjoittaminen on uskomaton työkalu ajatusten jäsentämiseen – sen avulla voi hahmottaa perspektiivin aivan uudella tavalla. Ja ehkä antaa jollekin toiselle ajateltavaa.
Koin oudon kokemuksen pari päivää sitten. Seurasin katsomossa Häntä hänen työnsä touhussa. Olin allapäin, jumiutunut omiin kehää kiertäviin ajatuksiini, turhautunut niihin. En voinut keskittyä tapahtumiin ympärilläni, en osallistua pirskahtelevaan jännitykseen ja kannustushuutoihin.
Yhtäkkiä minusta tuntui kuin olisin irtaantunut itsestäni, leijailut ilmassa ja katsonut itseäni istumassa tuon ison ihmisjoukon keskellä. Yksin. Yksinäisenä. Väsyyneenä. Kysyen itseltäni, miksi olen täällä? Onko tämä todella minun elämääni? Kuuluuko tämän olla minun elämääni, vai onko se kuitenkin jossain muualla?
Faktat faktoina: minä olen muuttanut toiseen maahan toisen ihmisen perässä. Täysin suunnittelematon ja yllättävä käänne elämässäni, jossa vielä muutama kuukausi sitten tehtävänäni oli turvallisissa ja tutuissa ympyröissä löytää itseni ja unelmani uudelleen sekä kirjoittaa tästä prosessista. Hyvin nopea päätös, joka lähes yhdessä yössä käänsi ajatukseni ylösalaisin.
Toisten mielestä ihanan romanttista heittäytymistä tuntemattomaan, toisten mielestä järjetön ja aivan liian impulsiivinen teko – minä vain kuuntelin sydämeni ääntä ja luotin tunteeseeni. Tähän asti se on kantanut. Mutta nyt epäilys on vallannut mieleni. Jaksanko? Pystynkö todella rakentamaan kaiken alusta? Kaikki täällä on minulle uutta.
En ikimaailmassa olisi uskonut millaiseen identiteettimankeliin joutuisin. Tämä on yllättänyt minut rankkuudellaan totaalisesti, niin, etten voi sitä kokonaan kuvailla sanoin.
Onko minun paikkani täällä, vai olisiko vain helpompi lähteä? Palata takaisin ja kuitata nämä kokemukset pienenä harharetkenä elämässäni.
Nyt koetellaan uskoani. Riittääkö se? Nyt koetellaan rakkauttani; rakastanko riittävästi, että jaksan tämän vaikean vaiheen läpi? Suurimman taistelun käyn itseni kanssa, oman pääni sisällä. Uskonko itseeni riittävästi? Uskonko, että minä kyllä kestän ja selviän?
Taidan uskoa. Kun sain tämän kirjoitettua, tuli todella vahva olo.
