Sarastus: Luopumisia

Sarastus on blogi muutoksesta ja uudesta alusta. Kirjoittaja Maija Ilmoniemi uupui kiireisten yrittäjävuosien jälkeen, päätti hypätä tuntemattomaan, ja alkoi kummastella maailmaa päästäkseen yhä lähemmäs itseään. Hän kertoo, millaista on, kun työstä ja elämästä häviää merkityksellisyyden tunne ja millaista sitä on etsiä uudelleen. 


Ostimme kirjahyllyn – Ikeasta tietysti, asummehan nyt tuon sisustusjätin synnyinmailla! Ystävämme onnittelivat erinomaisesta valinnasta. Olimme onnistuneet ostamaan juuri sen saman hyllyn, joka kuuluu jokaisen ruotsalaisen perheen sisustukseen. Hyvin pian tätä menoa meistä tulisi ihan aitoja ruotsalaisia! Jippii?

Latoessani kirjoja hyllyyn löysin pokkarin, jota en ole avannut pitkään aikaan. Muistan, kun ostin sen. Oli kevät vuonna 2009.

Inspiraatiota etsiessäni minulla on tapana mennä kirjakauppaan. Käytän ”ekan kirjan taktiikkaa”: vaeltelen hyllyjen välissä, ja ostan ensimmäisenä käteeni tarttuvan kirjan. Toimii erinomaisesti ja teen aina räjähdysmäisiä löytöjä.

Keväällä 2009 taktiikkani ohjasi minut Tommy Hellstenin luokse. Saat sen mistä luovut tarttui käteeni aikana, johon voisin myös päivätä tämän – nyt jo yli kolme vuotta kestäneen – muutosprosessini alun. Olin juuri eroamassa silloisesta pitkäaikaisesta parisuhteestani, ja tarvitsin ajatuksia eteenpäin menemiseen. Niitähän minä sain! Kirja täyttyi alleviivauksista, huutomerkeistä ja sydämen kuvista.

Löytäessäni kirjan nyt uudelleen avasin sen satunnaisesta kohdasta. ”Saat sen mistä olet valmis luopumaan”, huusi otsikko kappaleessa, jossa Hellsten ehdottaa, että tie todelliseen muutokseen kulkee paradoksien kautta: turvan epävarmuudessa löytää vain jos sitä ei etsi, vahvaksi tulee löytämällä heikkoutensa, ja vapauden voi saada kohdattuaan ensin riippuvuutensa.

Silmäilin tekstiä läpi puolihuolimattomasti, kunnes sen lopussa jokin pysähdytti minut. Olin kirjoittanut kappaleen loppuun sanat: ”Mistä minun pitää luopua? Itsestäni?”

Tuo lyijykynällä marginaaliin tuherrettu kysymys havahdutti minut. Näiden vuosien aikana olen todella kulkenut polun, jonka varrella olen joutunut luopumaan kaikista silloisen minuuteni rakentaneista asioista.

Mitä tuosta ihmisestä on vielä jäljellä? Luovuin rakkaudesta, yrityksestäni, urastani, suunnitelmistani, kontrollistani, vahvuudestani, terveydestäni, toimeentulostani. Ja nyt Ruotsiin muuton myötä olen luopunut minulle erityisen tärkeistä asioista: juuristani, sosiaalisista ympyröistäni, ”omasta” elämäni – ja kyvystäni kommunikoida! Viimeaikainen epävarmuuteni on paljolti johtunut siitä, että en pysty ilmaisemaan itseäni niin monipuolisesti kuin minulle on luonteenomaista. Täällä olen yhtäkkiä se porukan hiljaisin, sivustaseuraaja ja ulkopuolinen. Ennen otin vastuun kaikista tilanteista ja keskusteluista, ulosantini oli varmaa ja vakuuttavaa, mutta nyt yhtäkkiä en kykene olemaan oma itseni.

Tuntuu, että minuuteni on nyt riisuttu kokonaan, että minut on tyhjennetty! Vaikka tämä saattaa kuulostaa taas samalta negatiivissävytteiseltä tarinalta, jota olen tänä syksynä blogiini suoltanut, en enää tunne ahdistusta. Enemmänkin minussa on syttynyt valtava into ja jännitys; mitä saankaan nyt tilalle? Ihan kuin minut olisi tietokoneen lailla ”buutattu”, ja olisin nyt käynnistymässä uudelleen päivitettynä versioina.

Olisinko kaikkien näiden luopumisten jälkeen matkalla kohti huipennusta, lähellä sitä hetkeä, jolloin saan sen mistä olen luopunut – itseni?

Ps. Tiedän, että Hellstenin väite pitää paikkansa. Saamme todella sen mistä luovuomme. Moninkertaisena. Minulla on tästä todistusaineistoa, sillä olen saanut jo nyt paljon poisluovutetun tilalle; rakkauden, joka kantaa minua, luo uskoa ja tekee minut onnellisemmaksi kuin koskaan.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: