Vanhalle ”Vepsäläiselle” uusi ilme

Nettisurffailu tuotti tulosta, kun etsin sopivan hintaista (muutama kymppi) ja kokoista kaappia keittiöön. Kaapin piti ehdottomasti olla myös täyspuinen. Kaapin myyjä kertoi, että kyseinen kaappi oli hankittu parikymmentä vuotta sitten Vepsäläiseltä, mutta remontin myötä sille ei löytynyt enää paikkaa. Minusta on hauska tietää mahdollisimman paljon kalusteiden historiaa!

Kaappi oli väriltään ruskea, mutta tiesin jo heti alkuun, että väri tulisi vaihtumaan pirteämmäksi. Pohjatyön tein kidesoodaliuoksella, joka korvaa hionnan.

Halusin kaappista saman värisen kuin vanha, elämää nähnyt piianpetimme. Rapistuneesta maalipinnasta sain irroitettua sormenpään kokoisen palan, jonka kanssa pyöräilin maalikauppaan.

Maalikaupassa oli jonkinmoinen väriskanneri, jolla sain kartoitettua värikoodin. Ja niin sain mukaani purkillisen oikeaa sävyä. Ja älkää uskoko, jos maalikaupasta sanotaan, että ekologisia Uula-maaleja ei saa kaikissa sävyissä! Minulle selvisi vasta jälkikäteen, että noita hajuttomia ja myrkyttömiä maaleja SAA miltei kaikissa mahdollisissa väreissä.

Nyt vanha piianpeti ja vanha ”Vepsäläinen”, eri aikakauden komistukset, ovat sulassa sovussa samassa keittiössä – ja vieläpä mätsäävät kivasti Tapettitalon Kukkaruutu-tapettiin (joka sekin on ekovaatimusten mukaisesti valmistettu).