Mitä on oikea ja hidas ruoka? – 5+5+5 vinkkiä

Slow food eli hidas ruoka on paitsi pitkään ja hartaasti (luonnonmukaisesti) kasvatettua ruokaa mutta myös hitaasti valmistettua ja syötyä. Tässä vinkkejä, miten valita ravitseva ruoka ja kuinka nauttia siitä.

5 vinkkiä hitaan ruuan valintaan:

1. Syö ruokaa, jonka ainesosat voit nähdä mielessäsi raakana tai kasvamassa luonnontilassa.
Tai voit vaikka kokeilla, onnistuuko ainesosan piirtäminen.

2. Syö vain ihmisten laittamaa ruokaa.
Jos ruoan on tehnyt yhtiö eikä ihminen, älä syö sitä. Yhtiöiden tekemien ruokien toivotaan säilyvän pitkään, joten niissä on paljon lisäaineita.

3. (Jos pitää syödä) syö eläimiä, jotka ovat itse syöneet terveellisesti.
Lihan tehotuotannon (eli ei-luomun) tehtävä on tuottaa lihaa mahdollisimman nopeasti, jolloin eläimille syötetään ruokaa, joka ei ole hyväksi niille itselleen eikä ihmiselle.

4. Syö terveellisessä maaperässä kasvatettua ruokaa.
Eli syö luomua, sillä siinä ei ole synteettisiä torjunta-aineiden tai lääkkeiden jäämiä.

5. Syö ruokaa.
Marketissa tämän yksinkertaisen ohjeen noudattaminen ei olekaan niin helppoa, miltä se äkkiseltään kuulostaa. Ruoaksi kutsutaan nimittäin myös ruoan kaltaisia syötäviä tuotteita, jotka ovat elintarvikekemistien kehittelemiä ja teollisesti jalostettuja tuotoksia; ne sisältävät kemiallisia lisäaineita. Älä siis syö mitään, mitä isoisoäitisi ei tunnistaisi ruuaksi.

5 vinkkiä ruoasta nauttimiseen:

1. Maksa enemmän, syö vähemmän.
Ala syödä kämmenkupillisen kokoisia annoksia. Ja kun ruokaa tarvitsee ostaa vähemmän, osta säästöillä laatua eli luomua (tai puhdasta lähiruokaa). Tehotuotetussa ruoassa on heikompi ravintosisältö kuin luomussa, jolloin sitä pitää syödä enemmän saadakseen kehon huutamat  ravintovarastot täyteen. Esimerkiksi nykyään ihmisen on syötävä kolme omenaa saadakseen sama rautamäärä kuin 40-luvulla yhdestä omenasta. Tyhjiä kaloreita siis.

2. Syö hitaasti.
Syö ruokaa yhtä kauan kuin sitä on valmistettu. Näin ehdit nauttia ruuasta ja tulet tyytyväisemmäksi vähästä.


3. Syö vain pöydän ääressä (työpöytää ei lasketa).

Jos teet jotain muuta samalla, et huomaa syöväsi. Ja jos et huomaa syöväsi, syöt liikaa tai ruoasta nauttiminen unohtuu. Keskity siis syömiseen, tiedosta, mitä ja miten syöt.

4. Perusta kasvimaa, jos voit, tai ainakin kasvatuslaatikko.
Ruoan kasvattaminen ei ole nopeaa. Ruokaa pitää arvostaa. Ruoka ei ole itsestäänselvyys. Kasvunopeutta ei voi kiihdyttää huonontamatta kasvin laatua. Kaiken tämän oppii, kun kasvattaa itse ruokaa, edes yrttejä ikkunalaudalla.

5. Laita ruokaa.
Vain laittamalla itse ruokaa, voi välttyä ruoan kaltaisilta syötäviltä tuotteilta eli kemistien tuotoksilta.

5 helppoa muistisääntöä:

1. Älä tankkaa autoasi ja itseäsi samassa paikassa.
2. Syö lähinnä kasviksia, etenkin niiden lehtiä.
3. On parempi syödä yksijalkaisia (sieniä ja kasveja) kuin kaksijalkaisia (lintuja), ja on parempi syödä kaksijalkaisia kuin nelijalkaisia (lehmiä, sikoja ja muita nisäkkäitä).
4. Makeuta ja suolaa ruokasi itse.
5. Vältä tuotteita, joiden ainesosia kolmasluokkalainen ei osaa lausua.

Lähteet:
Michael Pollan
: Oikean ruoan ohjeet, Atena 2011 (vinkit)
Michael Pollan
: Oikean ruoan puolesta, Atena 2010

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: