Resepti: Punainen kookoscurry

Aasialainen ruoka on ihanaa, mutta niiden tekeminen on ollut minulle aina iso haaste. Olen aiemmin käyttänyt niissä valmista currytahnaa, joiden avulla olen saanut maun lähestulkoon ”oikeaksi”, mutta se jokin siitä aina puuttuu. Lisäksi kun käyttää samoja valmistahnoja, ruoka tuppaa maistumaan aina samalta ja sen vuoksi niiden tekeminen usein jää väliin. Nyt kuitenkin päätin ottaa henkilökohtaisen haasteeni vastaan ja opetella curryn tekemisen ihan itse alusta alkaen. Surffailin aihetta hetken, yhdistelin muutamaa eri reseptiä, kävelin ”aasiakauppaan” ja hain tarvittavat tarvikkeet. Valikoimat kaupassa oli loistavat. Olivat parantuneet huomattavasti siinä neljässä vuodessa jolloin olen viimeksi vastaavanlaisissa marketeissa asioinut. Ihania mausteita, kalakastikkeita, pakastekaloja ja äyriäisiä, sekä tuoreita yrttejä ja versoja. Suosittelen.

Kotona aloin väsäämään ensimmäistä omaa curryversiotani ja  tekeminen oli kuin olikin yllättävän simppeliä. Maku oli todella lähellä sitä mitä ajatuksissani lähdin hakemaan, joten en voi muuta kun olla tyytyväinen neitsytversiooni. Parantamisen varaa toki on, mutta täytyykin aina olla. Tässä resepti minkä mukaan curryn valmistin. Oma curryni oli nyt hyvin kaukana punaisesta, vaikka sen olisi sellaista olisi pitänyt olla. Laiskana käytin ohjeen mukaisesti ketsuppia kypsennetyn tomaattipyreen tilalla, joten uskon sen vaikuttaneen väriin oleellisesti. Kyseisen ohjeen mukaan ruokaan olisi tullut myös vielä 2 rkl chilijauhetta, mutta minulla tuoreet chilit oli jo niin tulisia, kuten myös chilijauheeni, että jätin chilijauheen määrän todella minimiin.

Lisäsin kasvisten määrää myös monipuolisemmaksi. Monissa ohjeissa oli nimittäin kanan lisäksi vain munakoisoa ja paprikaa, mutta itse halusin monipuolisuutta kasvisten määrään. Käytin omassa curryssani näiden lisäksi salottisipulia, papuja ja kesäkurpitsaa. Kasvisten määrää en ohjeeseen merkannut, sillä niitä voi kukin säädellä omien mieltymysten mukaan.

Kookoscurry

Currytahna

2 rkl kalakastiketta

1 rkl limen mehua

2 sitruunaruohon vartta silputtuna

1 salottisipuli ((tai ½ punasipuli)

4 – 5 valkosipulin kynttä

pala inkivääriä (noin peukalon kokoninen pala)

1 – 2 tuoretta chiliä

2 rkl ketsuppia tai paistettua tomaattipyreetä

chilijauhetta (riippuen kuinka tulista haluat)

1 tl juustokuminaa

1 tl jauhettua korianteria

1 rkl intiaani- tai palmusokeria

1 tl raputahnaa

 

Kastike:

1 – 2 prk/tlk kookosmaitoa tai kermaa

1/2 tl ceylonin kanelia

4 limen lehteä

munakoisoa

paprikaa

suikaloitua kanaa

kesäkurpitsaa

salottisipulia

vihreitä papuja

Laita currytahnan ainekset blenderiin ja sekoita niistä tasainen tahna. Paista currytahnaa pannulla hetki ja lisää joukkoon kookosmaito, limen lehdet ja kaneli (voit käyttää myös kanelitankoa). Lisää joukkoon kuutioitu munakoiso, sekä paprika ja hauduta miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia. Lisää sitten suikaloitu kana, tomaatti, kesäkurpitsa ja sipuli. Lisää tarvittaessa lisää kookosmaitoa tai vettä, jos liemen määrä on liian vähäinen. Hauduta currya miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, lisää sitten vihreät pavut ja hauduta niin kauan kunnes kana on kypsynyt. Tarkista maku ja tarjoa riisin ja tuoreen korianterin tai vaikkapa raikkaan kaali-porkkanasalaatin kera.

Vinkki! Vegaanisen version tästä saa jättämällä kanan ja raputahnan pois ja korvaamalla ne vaikka laadukkaalla tofulla, jonka voi paistaa esim. chiliöljyssä ja  sienisoijassa. Kokeiltu ja hyväksi koettu!

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image