Hidasta elämää -sivustolla voi elokuun aikana seurata Pyörällä Suomen ympäri -matkaa: Elina Aintilan pienen budjetin pöyräreissu kulkee Etelä-Suomesta itäisen Keski-Suomen kautta Lappiin, ja sieltä rannikkoa pitkin takaisin. Elina raportoi matkalta aina, kun näkee, kokee tai oivaltaa jotain kiinnostavaa. Lue lisää
Aihe: Matkailu
Levähdä kaupunkilomalla hiljaisessa puistossa tai lataa akkusi hitaalla luontovaelluksella. Anna postikortin viedä sinut nojatuolimatkalle.
Leppoisa viikonloppu Hangossa – Lukija kertoo
Matkakohteen kaukainen sijainti tai eksoottisuus ei ole edellytys uusille elämyksille ja kokemuksille. Joskus vähemmän on enemmän. Lue lisää
Taikavoimauttavaa valokuvausta luonnossa – Lukija kertoo
Nimimerkki Pohojan akka osallistui tällä tekstillä ja kuvalla toukokuun 2011 Kerro leppoisin matkamuistosi -kilpailuun. Lue lisää
Ensimmäinen hitauden Cittaslow-kaupunki Suomeen
Kristiinankaupunki on valittu ensimmäisenä suomalaisena kaupunkina Cittaslow-kaupunkien kansainväliseen verkostoon. Lue lisää
HS: Hämeenlinnassa kiireisempää kuin Tukholmassa
Kansainvälinen tutkimus Pace of Life Project tutki neljä vuotta sitten 32 suurkaupungissa ihmisten keskimääräistä kävelynopeutta. Helsingin Sanomien Kuukausiliite toisti tutkimuksen Suomessa kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Mäntsälässä ja Hämeenlinnassa. Lue lisää
Kumpi on hitaampi: Helsinki vai Tukholma?
Kun kurkkaa kahvilan ikkunasta sisään, ihmiset vaikuttavat hämmentävän kiireettömiltä. Luterilaisesta työmoraalista käsin sen voisi kuvailla olevan lojumista, hengailua tai joutenoloa. Lue lisää
Sykkeen hiljaisuudessa
Tukholman sykkivän keskustan läheisyydessä on hiljainen paikka: ei autoja, ei pärinää, ei tungosta, ei suuria mainoskylttejä, ei ketjuja. Gamla Stanissa, vanhassa kaupungissa, ihmiset pysähtyvät ajan lailla. Tervetuloa kävelemään pitkin Österlånggatania! Lue lisää
Vuosi vapaalla
Miltä kuulostaisi auringonlaskut Sansibarilla, pyöräily maaseudulla, kilpikonnien suojelu, lilluminen alas Laosin jokia, keskustelut munkkien kanssa, vapaaehtoistyö ja ayurveda-opinnot Intiassa? Vuorotteluvapaa mahdollistaa mitä tahansa. Myös vapaan jälkeen jatkuvan onnellisuuden. Lue lisää
Axel Munthen unelma löytyi Caprilta
Esittelyssä ruotsalaisen lääkärin ja psykiatrin Axel Munthen klassikkoteos ja itse huvila Caprin saarella Italiassa. Lue lisää
Hidasta matkailua Uudessa-Seelannissa Osa 2
Irina Wallin kuvakertomuksen toinen osa. Kaikoura, Uusi-Seelanti Ota mallia lampaasta. Routeburn track, Uusi-Seelanti Virkistä varpaita. Castle Hill, Uusi-Seelanti Musisoi… Cardona, Uusi-Seelanti Luovu vanhasta, matkusta kevyemmin ja tee tilaa uudelle. Wellington, Uusi-Seelanti Kun … Lue lisää
Hidasta matkailua Uudessa-Seelannissa Osa 1
Irina Wall voitti tällä kuvakertomuksellaan Sinä ja hidas elämä -kirjoituskilpailun keväällä 2010. Banks Peninsula, Uusi-Seelanti Hidasta vauhtia ja nauti elämästä. Liian kovassa vauhdissa et huomaa maisemaa ja ennen kaikkea menetät tajun siitä, … Lue lisää
Viisi syytä rakastua Toscanaan
Toscana lienee maailman kuuluisimpia hitaita maakuntia. Lue lisää







