Niin monella meistä syntyy ihan selkäydinreaktiona ajatus siitä, että itsensä arvostaminen on itsekästä ja tekee meistä ylimielisiä. Tai kun oma olo elämässä paranee ja itsessä alkaa tapahtua voimauttavaa muutosta iskee pelko: jäänkö yksin? Muutunko liikaa? Mitä nyt tapahtuu? Onko tämä sallittua?
Meillä on valtavasti yhteisiä, näkymättömiäkin rajoituksia itsemme arvostamiseen liittyen. Ei saisi asettaa rajoja ettei kellekään tule paha mieli, tai ettei torppaa omia mahdollisuuksiaan, tai vaikuta epäkiitolliselta. Ei saisi olla liian näkyvä ja erottuva ja itseensä tyytyväinen.
Moni meistä pienentää ja vähättelee itseään, koska pienuus on taannut (edes jonkinlaisen) yhteenkuuluvuuden ja hyväksytyksi tulemisen tunteen. Otamme sen roolin jota meiltä odotetaan tai joka meille on tuttu, koska senhän osaamme. Teemme asioita superhyvin, mutta ovatko ne asioita, joita haluamme tehdä? Opimme pelin säännöt: ai näin toimiessani mä tulen täällä hyväksytyksi – mutta miten uuvuttavaa, rajoittavaa ja rakkaudetonta pelien pelaaminen onkaan.
Tai sitten vain pelkäämme, että itsearvostus tarkoittaa sitä, ettei enää huomaa maailmaa ympärillään. Mutta piittaamaton itsekkyys lienee itsearvostuksen vastakohta: se kumpuaa valtavista täyttymättömistä tarpeista. Itsearvostus on sitä, että oppii tunnistamaan ja ottamaan vastuun tarpeistaan. Voimaantuu.
Moni kokee olevansa vähän hukassa: kuka oikeastaan olen, mitä todella tahdon? Nämä kysymykset eivät katso ikää, ja voivat liittyä myös eri elämänvaiheisiin. Analogia ei ole ihan mustavalkoinen, mutta noilla kysymyksillä on tekemistä itsearvostuksen kanssa. Itsearvostus ei tarkoita, että on vastaukset kaikkeen tai ettei koskaan ole hukassa vaan sitä, että osaa tukea itseään noissa kysymyksissä. Itsearvostus on kykyä olla erillinen ja ”yksin” (ei välttämättä yksinäinen eikä varsinkaan muita tarvitsematon). Se on sitä, että osaa auttaa itseään kulkemaan siihen suuntaan joka kutsuu.
Ensiksi pitää tulla näkyväksi itselleen
Itsearvostus on sitä, ettei ole muille ja itselleen näkymätön. Mutta ensiksi pitää tulla näkyväksi itselleen. Silloin ei enää odottele, että joku näkee minut, koska pelaan tätä peliä ”oikein” ja teen asioita niin kuin odotetaan. Itsearvostus kirjaimellisesti tarkoittaa sitä, että arvostus itseäsi kohtaan nousee sinusta. Ei teoistasi eikä siitä, millaiset olosuhteesi ovat. Kun tulee näkyväksi itselleen, eli alkaa toimia itseä kohtaan arvostavasti, alkaa saada selkeyttä siihen, kuka on ja mitä haluaa.
Miten tulla näkyväksi itselleen, kuinka löytää itsearvostusta?
Itseään ja oloaan pitää ravita ihan samalla tavalla kuin puutarhaa tai kasvimaata tai parisuhdetta tai mitä tahansa, mihin haluaa panostaa. Ei itsearvostus tyhjiössä synny. Ihanassa tilanteessa sitä on voinut oppia varhaisissa vuorovaikutussuhteissaan. Aika monella se ei ole mennyt niin; itsearvostusta voi peilata ja opettaa sellainen, jolla sitä on.
Arvottomuus synnyttää uskomusta, että aina pitää tehdä jotain tai että itseään voi arvostaa vasta sitten kun sitä tai tätä. Nuo uskomukset elävät meissä usein tiukasti ja näkymättömästi, ja siksi käytännössä voi olla yllättävän vaikeaa hahmottaa että:
itsensä arvostaminen on itselleen hyvien, ihanien, ilahduttavien juttujen sallimista joka päivä. Todella. Itsearvostusta ravitsee ihanuus itsen kanssa. Vaikka miten minimaalinen hyvän suominen itselleen. Tarvitsemme sitä erityisesti kriisien ja vaikeuksien keskellä, jolloin kynnys itsensä ilahduttamiseen on kaikkein korkein (koska itsensä liiskaamisen ja arvottomuuden tunteiden taso ovat huipussaan). Itsearvostus on rehellisyyttä itseä kohtaan: mitä tunnen, ajattelen, tarvitsen, haluan?
Arvostus ei löydy niin, että työstät itseäsi hulluna tai yrität tulla ”paremmaksi ihmiseksi” tai ”mennä eteenpäin henkisesti” tai viistät tukka putkella seuraavaa isoa maalia kohti. Silloin keskitymme yleensä siihen, mikä on ”pielessä” ja mitä vielä pitää fiksata tai saavuttaa – ne kumpuavat arvottomuudesta. Kyllä itseään saa tiedostavasti tutkailla ja eteenkinpäin saa mennä, mutta mitä jos se olisi uteliasta tutkimusmatkaa höystettynä ajatuksella: ”kuinka voisin tukea itseäni tässä, mitä itsestäni löydän” eikä kriittisellä ajatuksella: ”kuinka mä voisin fiksata tän”?
Vain sinä aikuisena ihmisenä määrittelet itse oman arvosi. Olen kysynyt tätä ennenkin ja kysyn nyt uudestaan: mistä ihan pienestä sinä nautit ja iloitset? Tee sitä, priorisoi sitä, koska ilo, lempeys, levollisuus, rehellisyys ja totuudellisuus ovat ravintoa itsearvostuksellesi.
Kuva: Unsplash.com
Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.
