Kävelen paljain jaloin Atlantin rannalla Gran Canarialla ja keskityn aistimaan viileää, kosteaa hiekkaa varpaideni välissä, tuoksuttelemaan suolaista merta sekä tuntemaan auringon lämpöä ihollani. Olen yhtä veden, tuulen ja hiekan kanssa. Askel askeleelta tunnen kuinka ajatusmyllyn taukoamaton pyöritys aivoissani kaikkoaa ja olen vain hetkessä. Liike suihkuttelee mielen inforoskaa jokaisen askeleen osuessa kosteaan hiekkaan.
Läsnäolo on toisaalta helppoa, toisaalta vaikeaa. Mieli matkaa mielellään menneeseen ja tulevaan. Hetkessä oleminen on yllättäen elämisen vaikeimpia asioita. Eikä meillä oikeasti ole mitään muuta kuin tämä hetki. Mennyttä emme saa takaisin eikä kukaan ole luvannut meille huomista.
Havahtumisen läsnäoloon ja kunkin hetken arvon tajuaa usein vasta kovan paikan tullen. Kun talous tai terveys romahtaa, kun kuolema korjaa äkillisesti satoaan tai kun luonnonkatastrofi näyttää meille todellisen voimansa. Kun kohtalon koura ravistelee ihmistä, alkaa useimmilla uusi ajanlasku. Mitä tein, mitä sanoin ja jätin sanomatta, miksi elin vain menneitä tunkioita kaivellen tai tulevasta haikaillen?
Meillä ihmisillä on merkillinen ajatus elämän automaattisesta jatkumosta. Itsestään selvä varmuus huomisesta ja sen tuomista mahdollisuuksista. Moni elää kituuttaa tässä päivässä ja säästää iloa ja nautintoja tulevaisuutta ja parempia päiviä varten. Mutta kun huominen ei aina tulekaan, voiko sanoa, että pahanpäivän varalle säästäjät ja eläkepäivien iloja odottavat eivät sitten ikinä eläneetkään oikeasti eivätkä nauttineet elämästään?
Ravisuttava kokemus muuttaa suunnan
Olimme muutama vuosi sitten patikkalomalla Irlannissa ja nautimme ryhmän kanssa aina yhteisen illallisen. Eräänä iltana istuin viehättävän juuri eläköityneen herrasmiehen vieressä. Nauroimme ja puhuimme luonnon ihanuudesta ja patikoinnin iloista, hänen lapsenlapsistaan ja hänen odotuksistaan syksyistä Afrikan safaria kohtaan. Seuraavana aamuyönä mies kuoli, joten huomista ei koskaan tullut.
Ravisuttava kokemus vaikutti monella tavalla koko patikkaseurueeseemme. Jokainen reagoi omalla tavallaan, mutta uskon vahvasti, että jokainen pysähtyi oman elämänsä hetkeen ja mietti, että kaikki voi olla niin pienestä kiinni. Elämänlanka on vahva, mutta kun hetki on käsillä, lanka katkeaa. Noina hetkinä ymmärtää oman pienuutensa ja sen, että on typeryyttä jättää elämättä tänään, kun huominen ei todellakaan ole kirkossa kuulutettu.
Kiitollinen joka päivästä
Tuon havahduttavan kokemuksen jälkeen olen kiittänyt jokaisesta päivästä, johon herään. Uusi päivä on lahja, ja sen tarjoamat kokemukset ja tapahtumat ovat juuri siihen hetkeen ja vaiheeseen oikeita.
Jos mieli karkaa koko ajan menneisiin vääryyksiin ja katkeroittaa tässä hetkessä olemista, suosittelen kurjuuden katkaisuhoitoa. Kiitä ja lähde läsnäolon polulle. Pysähdy hetkeen ja kiitä siitä. Olet tässä ja nyt, sillä muuta sinulla ei ole. Tartu hetkeen ja vaali sitä, edes pari minuuttia. Jo sillä pääset pitkälle. Alat haistaa, maistaa, tuntea ja elää paremmin. Läsnäolon voima on voimista vahvin!
Läsnäoloon ja kiitollisuuteen ohjaaviin Autuutta aivoille® Hoitaviin kortteihini® pääset tutustumaan tästä.
