Piparinen raakakakku on syntisen hyvä pikkujouluherkku, joka maistuu vielä joulun jälkeenkin

Pikkujouluaika on jo ovella ja sen kunniaksi haluaisin jakaa yhden parhaista raakakakkuresepteistäni. Yleensä pyrin tekemään herkkuni ilman lisättyä sokeria, mutta tässä olen tehnyt poikkeuksen ja käyttänyt kakussa intiaani-, tai kookossokeria, sillä se vaan tekee tästä kakusta taivaallista. Ja jouluna jos joskus pitää antaa itselleen lupa herkutella :). Sokerin voi kuitenkin halutessaan korvata stevialla tai vaihtoehtoisesti taateleilla, agavesiirapilla tai hunajalla, jotka sinänsä sisältävät sokeria myöskin.

Vaikka kakun maku tuo vahvasti joulun mieleen, sopii kakku tarjottavaksi vaikka läpi vuoden. Olen tehnyt tätä kakkua kahdella eri pohjavariaatiolla. Tyypillisellä raakakakuissa käytettävällä taateli-pähkinä-pohjalla, mutta myös uunissa paistettavalla kaurakeksipohjalla, joka sopii piparkakun makuihin mielestäni paremmin. Kakun täyte on ihanan samettinen ja se on hyvä täytepohja erilaisiin kakkuvariaatioihin. Korvaat vain piparkakkumausteet haluamallasi maulla, niin saat kivaa vaihtelua. Itse olen testannut mm. vadelmaa, raakakaakaota, lakritsijauhetta ja mangoa.

Taikinasta saat helposti myös kuvan mukaisia piparileivoksia käyttämällä esim. Cupcake- tai muffinssivuokia. Kokoat ne samalla tavoin kun kakun.

Raakakakku on melko täyttävää (koska se sisältää paljon hyviä rasvoja), mutta se antaa energiaa ja auttaa jaksamaan talven pimeinä iltoina. Tämän vuoksi, esim. tuhdin illallisen jälkiruokana se saattaa monesti ollakin jo liikaa. Parhaimmillaan se on mielestäni ihan sellaisenaan nautittuna, hyvän kahvin kaverina tai vaikka pakuriglögin seurana.

Piparinen raakakakku

Taatelipohja 1 (raaka)

3 dl taateleita (pehmeitä tai liotettuna)

2 dl mantelijauhoja

1,5 dl pekaanipähkinöitä vähintään 3 tuntia liotettuna (myös saksanpähkinät käy)

Ripaus merisuolaa

  • Liota pähkinäitä ja taateleita vedessä vähintään 3 tuntia
  • Sekoita kaikki tehokkassa blenderissä tasaiseksi massaksi
  • Levitä massa kakkuvuoan pohjalle

Huom! Voit vaihtoehtoisesti käyttää myös 3dl mantelijauhoa ja jättää pähkinät kokonaan pois

Kaurapohja 2 (kypsennetty)

3 dl kaurahiutaleita

100 g kookosöljyä tai kirkastettua voita (itse käytin molempia 40g)

0,5–1 dl kookossokeria, agavesiirappia tai hunajaa

1 tl vanilijasokeria tai 0,5 tl sitoa vanilijajauhetta

0,5 tl leivinjauhetta

1 kananmuna

  • Käytä valmiiksi pehmeää rasvaa, tai sulata rasva kattilassa. Anna jäähtyä hetki
  • Sekoita joukkoon kuivat aineet ja sekoita
  • Lisää lopuksi kananmuna, sekoita tasaiseksi sähkövatkaimella
  • Levitä taikina halkaisijaltaan 20 – 25 cm kakkuvuoan pohjalle
  • paista 175 asteessa n. 15 min. tai kunnes pinta on kullanruskea

Piparkakkutäyte

5 dl cashewpähkinöitä, liotettuna

4 dl kasvimaitoa (kuten kaura-, tai mantelimaitoa)

1,5 dl sulatettua kaakaovoita

1,5, dl sulatettua kookosöljyä

15 pehmeää taatelia

1 tl inkivääriä

1 tl neilikkaa

1,5 tl kardemummaa

2 rkl kanelia

1 – 2 rkl luomusitruunan mehua

Ripaus hyvänlaatuista, puhdistamatonta suolaa

1 – 2 dl kookossokeria (hunaja, agavesiirappi, stevia tms makeutus käy)

  • Liota pähkinöitä vähintään 4 tuntia, mieluusti yön yli
  • Sulata kaakaovoi ja kookosöljyä vesihauteessa nestemäiseksi. Huom! Reseptin mitat ovat nestemäisen rasvan mukaan.
  • Laita rasva, kasvimaito, liotetut pähkinät, taatelit, mausteet ja suola tehokkaaseen blenderiin ja sekoita tasaiseksi
  • Lisää sitruunamehu ja sokeri makusi mukaan.
  • Kaada seos kakkuvuokaan pohjan päälle
  • Laita kakku pakkaseen jähmettymään. Kun se on hiukan jähmettynyt, koristele halutessasi suklaarouheella. Laita tämän jälkeen vielä pakkaseen jähmettymään kokonaan.
  • Jähmettynyttä kakkua voi säilyttää jääkaapissa tai pakkasessa – sen mukaan, millaisesta koostumuksesta sattuu tykkäämään. Jos säilytät kakkua pakkasessa, ota kakku sulamaan huoneenlämpöön muutama tunti ennen tarjoilua.
3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image