Muistan elävästi parikymppisenä ihmetelleeni työpaikkani, Englannissa olevan luksushotellin laukunkantajia. He olivat kaikki hyvin yksinkertaisia miehiä, mitäänsanomattomia turhuuksia. Olin parikymppinen ja egoni vallassa, joten leimasin heidät oitis rumiksi ja tyhmiksi. Kadehdin silti heidän silminnähtävää onnellisuuttaan enkä saanut katsettani irti heistä. Muutaman vaimo lapsineen kävi hotellilla ja muistan ajatelleeni, että onpa outoa, että noin rumilla laukunkantajilla on vaimo ja perhe. Minusta heidän olisi pitänyt kiemurrella häpeästä ja selitellä olemassaoloaan ja alhaista ammattiaan jollain tekosyillä.
Nämä miehet hymyilivät aina, olivat lempeitä ja kohteliaita ja vaikka kuinka heitä vakoilin, he eivät koskaan näyttäneet olevan mitään muuta kuin äärimmäisen ylpeitä työstään. Ärsyttävää! He olivat auttavaisia ja tunnollisia ja aidon kiinnostuneita hotellin vieraista. Minäkin olin kiinnostunut, heiltä saatavan tipin määrästä. Mutta arvanette ketkä uiskentelivat tipeissä, nuo laukunkantajat vai minä.
Muistan edelleen jokaisen nimen ja kasvot, niin suuren vaikutuksen he minuun tekivät.
Olen juuri palannut Thaimaan lomalta. Kävimme poikani kanssa monasti hieronnassa ja aina samassa paikassa, ränsistyneessä hökkelissä rannalla. Tämän paikan naiset muistuttivat minua laukunkantajista. He tekivät 12-tuntista työpäivää kikattaen, höpötellen ja työstään nauttien. Sitä ilon energiaa joka heillä oli, ei voi teeskennellä. Se oli aitoa ja se veti meitä ja kovin monia muitakin puoleensa, ja paikka olikin aina täynnä.
Huomasin länsimaalaisen minussa ensin ajattelevan, että näin edullinen hieronta on varmasti aika huono. Ei ollut, se oli joka kerta täyden kympin arvoinen ja aina saimme vielä bonukset päälle. Pieni poikani hemmoteltiin piloille, häntä suukoteltiin ja hänet hukutettiin herkkuihin. Toinen hieroi ja toinen laittoi suklaata suuhun! Minun kireät paikkani saivat lisähuomiota ja olivat jopa käyneet ostamassa ihan minua varten jotain linimenttiä, jolla nyrjähtäneen nilkkani jättämä arkuus lähtisi lihaksistani. Viimeisellä hierontakäynnillä saimme pienet lahjat ja lämpimät halaukset. Vannon nähneeni kyyneleitä poikani oman hierojan silmissä. Kyllä, he saivat tippiä ja paljon.
Nyt kotona, taas työn äärellä loman jälkeen, en voi lakata ajattelemasta näitä naisia ja miehiä heitä ennen. Kunnioitan heidän suurenmoista palvelualttiuttaan, halua tehdä työtään koko sydämellään muiden ihmisten hyvinvoinnin eteen.
Nolona joudun myöntämään, että käytän henkisyyttä joskus tekosyynä siihen, etten voi tai muka jaksa tehdä jotain.
Keskittymällä itseeni ja omaan prosessiini paisuttelen normaalin ja elämään kuuluvan tunneaallon, kasvun sekä kehityksen jotenkin hienommaksi ja erikoislaatuisemmaksi kuin sen tulisi olla ja saan näin luvan olla laiska ja poissaoleva, työssä ja kotona. Kun on näitä tunteita, on tätä läpikäytävää, on tätä henkistä prosessia. Kaikilla meillä on, omat prosessimme, henkiset ja fyysiset haasteemme.
Katson siis peiliin ja päivitän ajatukseni henkisyydestä. Henkisyys on rakkaudellista palvelemista. Se on oman sielunsa kuuntelua ja tunteidensa hyväksymistä ja vapauttamista. Se on lahjojensa ja rakkautensa jakamista muille niillä keinoilla mitä meille on suotu. Se on yksinkertaista elämää, iloista ja tunnerikasta, sisäänpäin ja ulospäin suuntautunutta, yksilöllistä ja yhteisöllistä. Se on jakamista. Se on elämästä nauttimista, oli se elämä millaista hyvänsä ja kuului siihen mitä tunteita tahansa.
Nuo hotellin miehet ja hierontapaikan naiset ovat henkisyydessään paljon pidemmällä kuin minä.
He ovat suorastaan neroja. Olemme kaikki syntyneet neroina, mutta ajan mittaan tuo nerous karisee pois. Ego ottaa vallan ja alamme haluta enemmän. Unohdamme oleellisen ja lipsumme ääripäihin. Nuo miehet ja naiset ovat jotenkin säilyttäneet neroutensa. Uskoakseni heiltä puuttui liian analysoinnin ja ajattelun tarve, sekä länsimaalaisille niin tutut halut ja himot johonkin parempaan ja syvempään. He olivat lapsenomaisen lumoutuneita kovin tavallisesta, ja ah niin yksinkertaisen onnellisesta elämästään. Se elämä näytti ja tuntui sellaiselta, että haluan elää samalla tavalla. Kunnioitan henkisyyttä itsessäni mutta haluan yhä enemmälti maadoittua olemaan yksinkertainen elämän eläjä ja muiden ihmisten palvelija.
Tällä hetkellä olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta siitä mitä minulla on ja palan halusta jakaa sitä runsautta mitä minulla on. Sen sijaan että käperryn hienostellen itseeni ja ajattelen vain omaa napaani, omia asioitani ja omia tunteitani, aion ilmestyä joka päivä perheeni ja yhteisöni eteen innolla palvelemaan. Katseella, hymyllä, halauksella, lempeillä sanoilla, aidolla tunteella ja rehellisellä palveluksilla, huomionosoituksilla ja arkisella työnteolla – yhtä pienillä ja samaan aikaan niin järisyttävän suurilla asioilla kuin nuo suuret nerouden opettajani Englannissa ja Thaimaassa.
Lähden Tikapuut rakkauteen- luentokiertueelle touko- ja kesäkuussa. Luennot ovat maksuttomia.
Paikkakunnat ilmoitetaan pääsiäisen jälkeen sivulla www.taralange.fi ja Facebook-sivuillani.
