Jotkut sanovat, että sielu tuntee vetoa valon puoleen ja ego pimeän. Mutta mikä on valoa, mikä pimeyttä? Jos tahtoo kokonaiseksi ihmiseksi, on tunnistettava valo varjoineen – pimeä pimeys, valovalo, pimeä valo sekä valaiseva pimeys. Ei helppo matka, mutta kuka sanoi, että ihmisyys olisi?
Talvipäivänseisauksen aikaan mietin taas pimeyttä ja valoa sekä fyysisinä että vertauskuvallisina ilmiöinä. Päivä ja yö vuorottelevat maapallon kierrossa ja samoin on ihmisen sisäisessä maailmassa. Pimeä ja valo eivät pysy paikallaan meissä.
Entisaikojen ihmiselle sisäiset ristiriidat olivat painia paholaisen kanssa. Harva sanoisi noin nykyään, mutta eivät ristiriidat mihinkään ole kadonneet. Joskus ne ovat ilmiselviä, joskus hienovaraisia. Ehkä kyse on alitajunnasta, matkan varrella hankituista kolhuista tai kollektiivisesta muistista. Kannamme kuitenkin mukanamme muutakin kuin kirkkautta.
Pimeyttä on vaikea tarkastella suoraan, on se sitten omaa, läheisten tai maailmassa heijastuvaa. Siltä menisi mieluummin piiloon ja selittäisi asiat parhain päin. Olisi mukavaa sulkea itsensä valon sisäpiiriin. On myös helpompi nähdä varjo toisessa ja valo itsessä, vai onko? Pimeydellä (…valottomuudella?) on keinonsa ja kohtansa jokaisessa ihmisessä ja niin on myös valolla.
Tunnistatko itsessäsi valoa, entä pimeyttä? Minkälaista?
Neljävuotias vastaa: “On kyllä lämpöyttä. Ja rakkautta. Ei pimeyttä! Mitä pimeys tarkoittaa? Sellaista ilkeyttä? …On mulla sitä”, hän nauraa. Mitä pimeydelle voisi tehdä? Seitsemänvuotias ehdottaa: “Puhaltaa sen taivaan tuuliin.” Entä valolle? “Mä voin jatkaa sitä eteenpäin.” Hetken päästä hän lisää: “Joskus pitää olla myös vihainen. Aina ei tarvii olla vaan iloinen ja valoisa.”
Uskallatko nähdä myös ei-niin-valoisat puolet? Voi olla, että se osa itseä, jota tarkasti ja salaa varjelee, pitääkin hiljaa otteessaan. Ja vasta hyväksymällä sen mitä itsessä kaikkineen liikkuu, onkin vapaa ja valossa. Tietoinen. Näin ei-itsestäänselvällä tavalla valo ja pimeys tanssittavat toisiaan ja muovaavat meitä.
Valon neljä olemusta
Se mikä ensisilmäyksellä näyttää pimeydeltä tai valolta, ei välttämättä olekaan sitä. Joskus valo voi olla armotonta ja pimeä voi tarjota turvaa, kuin yötaivaan kirkkautta. Kun vaeltaa hengessä ja elämässä, tarkoista aisteista ja intuitiivisesta erottelukyvystä on hyötyä. Minkälaista valoa kohtaamasi asiat hohtavat pinnalta, entä syvemmältä? Vain sinä voit tietää, mistä on kyse. Siis tarkkana, päivänsäteet ja menninkäiset!
- PIMEÄ PIMEÄ… on pimeää, josta henkii pahan olemus. Tämä voima saa karvat pystyyn ja ihmisen varuilleen. Pimeä pimeä voi näyttäytyä myös vähemmän itsestäänselvässä muodossa esimerkiksi vääränlaisena kilpailuna, negatiivisuutena, ylemmyyden- tai alemmuudentuntona, sekä tuomitsemisena. Pimeä pimeä voi myös sokaistuttaa nykyhetkeltä ja varastaa ihmisen omimmasta. Pimeän pimeän tehtävänä on erottaa ja hajottaa.
- VALOVALO… on kiistatonta valoa, jota voi nauttia monessa muodossa, esimerkiksi hyvyytenä, viisautena ja rakkautena. Valovalo on kaikkien puolella ja edistää jokaisen hyvää. Se ei ole keltään pois ja siitä riittää kaikille. Valovalon tehtävänä on yhdistää, eheyttää ja parantaa. Vahvimmillaan valovalon kirkkaus sokaisee ja polttaa, joten annostele sopivasti, jos voit.
- PIMEÄ VALO… tahtoisi olla valoa, mutta on sitä vain pinnalta. Pimeä valo pinnistelee valonsa eteen, eikä virtaa vapaana. Pimeää valoa on esimerkiksi tekopyhyys – valo, joka luulee valaisevansa, mutta josta toisen mieli sittenkin mustuu. Kaikki mikä loistaa ei ole valoa! Ainakaan luonnonvaloa.
- VALAISEVA PIMEYS… on ‘pimeyttä’, joka ihmisen silmin katsottuna näyttää pelottavalta, kuten kuolema, mutta sen takana onkin valo, jonka voi nähdä, jos katsoo asiaa vähemmän kiinnittyneestä näkökulmasta. Valaiseva pimeys herättää ja haastaa, joskus raastaa, mutta kasvattaa kohti entistä selvempää kirkkautta. Se on kuin korkeampaan tarkoitukseen valjastettu vaikea asia. Se voi tarkoittaa irti päästämistä, sairautta tai synkiltä tuntuvia ajanjaksoja. Niiden avulla ihmistä koulitaan kohti tehtävää ja täyttä potentiaalia. Usein valaisevan pimeyden lahjat voikin avata vasta jälkeenpäin.
Elämän polku toivoo kulkijaltaan hereillä oloa
Jos kieltää pimeyttä olevankaan, se voi pitää vankinaan. Energiaa kuluu väistelyyn ja puhtaana pysymiseen. Mutta jos sallii aidon valon valaista sisimmän kolkat, eikö sillä hetkellä tule puhtaaksi myös se, mikä ilman valoa olisi ollut piilossa pimeässä? Ihminen kaikkineen… oman itsensä kovin tuomari ja joskus armahtaja. Myös armon saaja ja välittäjä.
Jotkut sanovat, että olemme matkalla kohti kokonaisempaa, kahtiajakojen takaa löytyvää todellisuutta. Ihmismieli on silti vahvasti kiinnittynyt asioiden luokittelemiseen ja jakamiseen – siksi hyvä ja paha, valo ja pimeys, taivas ja helvetti. Ehkä ne luovat liikettä maailmankaikkeuteen.
Henkevyyteen virittynyt sisin on avoin kauneudelle, myötätunnolle ja luovuudelle ja kaipaa valon olemusta. Tämä hienoviritteisyys voi joskus joutua koetukselle elämän paineissa. Ihmisinä teemme silti valintaa keveyden tai raskauden mukaan lähtemisestä koko ajan. Kummalle teemme tilaa? Ehkä valinta ei ole kaikille mahdollinen, mutta mahdollinen se on.
Joulun laulu lupaa, että valkeus voittaa varjon ja näyttää toivon maailman ylle. Tuon toivon voi tuntea ja tunnistaa vain ihmisen sisimmässä. Siellä käydään se ikiaikaisin varjon ja valkeuden vuoropuhelu.
Valokuvat: Lari Laasjärvi PhotoGraphy, laasjarvi.lari(at)gmail.com
