Esikoiskirjani Säästä ajatuksesi eläviä varten
kertoo täyskäännöksestä elämässä, läheisen traagisesta kuolemasta, vaikeasta avoerosta ja uupumuksen ensioireista. Ja yhdestä pitkästä matkasta, joka vei minut Intian ja Borneon kautta Indonesiaan.
Olen saanut kirjastani paljon palautetta. Jokaisesta olen erikseen onnellinen ja kiitollinen. Kirjaani on kuvattu useaan otteeseen rohkeaksi. Minua, matkaani, tapaani kuvata asioita, kyllä, niin ikään rohkeiksi. Sana särähtää aina aavistuksen korvaani, ja tunnen muljahduksen rinnassani. Huonosta omastatunnosta. Minäkö, rohkea? En osaa vieläkään yhdistää kahta sanaa.
Minua on pelottanut vähän pikkutytöstä pitäen. Olen pelännyt yksin jäämistä kotiin, tarhapihalla äidille hyvästien vilkuttamista.
Kun minusta tuli vähän isompi, alkoi jännittää pojat, ystävät ja koulun käytävillä seiniin nojailu. Joukkoon sulautuminen.
Yläasteella olin vähän nössö enkä kovinkaan suosittu. Siellä minua laudanpätkäksi haukkuivat kovaäänisimmät pojat. Lukiossa perääni typeryyksiä huutelivat isommat tytöt. Yliopistossa soimasin jo itse itseäni kouluvalinnasta. Pelotti, että olin valinnut väärin.
Monia asioita ja tekoja olen monessa iässä pelännyt. Mutten koskaan ole jättänyt tekemättä.
Rakastan Nelson Mandelan lausumaa ajatusta:
Rohkea ihminen ei ole sellainen, joka ei tunne pelkoa, vaan sellainen, joka voittaa sen.
Niin se minusta on. Rohkeus on juurikin sen mielemme luoman pelon voittamista, sen korvaamista luottamuksella, tekemistä, huolimatta siitä, että välillä pelottaa niin paljon, että polvet meinaavat pettää.
Luin taannoin Pelko hallintaan -nimisen kirjan jännittämisestä. Sivuilta löysin kiinnostavaa faktatietoa pelon liittymisestä julkisiin esiintymisiin.
- Joidenkin tutkimusten mukaan julkisen esiintymisen pelko on maailman yleisin pelko. Jopa yleisempi kuin kuolemanpelko.
- Erään suomalaistutkimuksen mukaan yli puolet jännittää esiintymistä lähes aina.
- Vain kaksi sadasta tutkimukseen osallistuneista kertoi, ettei jännitä koskaan.
- Toki jännittämisen asteita on erilaisia. Mutta yksittäinen paniikkihäiriökin on itse asiassa stressaavassa elämäntilanteessa tutkimuksen mukaan hyvinkin tavallinen ilmiö.
- Mielenkiintoista on myös se, että aika moni julkisesti esiintyvä ihminen on kertonut kärsivänsä ennen esiintymistä piinaavasta esiintymiskammosta, jopa paniikkihäiriöistä.
Samoissa veneissa me jännittäjät istuskelemme yllättävän monen kanssa.
Olen ollut muutaman kerran televisiossa suorassa lähetyksessä. Kulisseissa minua pelotti eräänä iltana niin paljon, että meinasin juosta takaoven kautta kotiin. Päätin jäädä, mutta olin varma siitä, että tuupertuisin jännitykseen, menisin ja pyörtyisin.
Lähetyksen jälkeen sain paljon viestejä. ”Se meni hienosti! Olit luonteva! Olet rohkea!” Hymyilin itsekseni, huokasin syvään ja annoin sydämeni lyöntien tasaantua rauhassa. Ehkä olenkin, mietin.
Mitä jos rohkein onkin se, jota pelottaa kaikista eniten? Mutta joka silti tekee.
Harvoin ne polvet sitä paitsi pettävät.
PS. Tänään uskalsin. Tein, vaikka taas vähän pelotti.
