Esiintyminen lähestyy ja sinun pitäisi mennä ihmisten eteen. Olet jännittänyt jo viikkoja ja h-hetken lähestyessä jalat ja kädet alkavat täristä, vatsasta kouristaa ja ajatukset tuntuvat siltä kuin niiden päälle olisi heitetty tukahduttava peitto. Olet varma, ettet muista mitään hetkellä, jolloin sinun pitäisi avata suusi ja ottaa tilanne haltuun.
Kuulostaako tutulta? Kyseinen kokemus on omani. Ala-asteella olin vielä koulunäytelmien pääroolissa ja rakastin olla valokeilassa, mutta teini-ikään mennessä asiat muuttuivat ja minusta tuli ujo esiintymisjännittäjä. Olin kauhuissani, kun soittoharrastukseen kuului pakollisia oppilaskonsertteja ja yliopistoaikoina hakeuduin jopa esiintymispelkokurssille.
Olen päässyt esiintymispelosta irti vasta muutaman viimeisen vuoden aikana ja nykyään jopa nautin esiintymisistä. Seuraavat kolme asiaa auttoivat minua ottamaan niskalenkin esiintymisjännityksestä.
1) Omien varjojen kohtaaminen
Merkittävin asia oman esiintymispelon voittamisessa on ollut syvä henkilökohtainen prosessi, jossa olen lähtenyt kohtaamaan omia pelkojani ja rajoittavia uskomuksia.
Aiemmin esiintymiseeni liittyi kontrollin menettämisen pelko – esimerkiksi että minulle tulisi ”black out” enkä saisi sanaa suustani. Tai että tärisisin niin paljon, että menettäisin kehoni hallinnan. Tästä olisi kuvitelmissani aiheutunut niin valtava häpeä, että omanarvontuntoni olisi murskaantunut palasiksi. Lisäksi lähtökohtaisesti uskoin, että olin huono puhumaan ja vahvistin uskomusta välttelemällä tilanteita, joissa olisi pitänyt puhua – yksinkertaisesti vetäytymällä ja olemalla hiljaa.
Esiintymiseen kytkeytyi siis mielessäni joukko pelkoja ja uskomuksia: torjutuksi ja hylätyksi tulemisen pelko (jos epäonnistun, joudun ulos ”laumasta”), epämiellyttävien tunteiden pelko (häpeän kohtaaminen) ja arvottomuuden pelko (epäonnistuneena ihmisarvoni on nolla). Ei ihme että jännitti, sillä kyseessä oli ihmisen syvimpiin tarpeisiin liittyviä pelkoja, jotka ovat biologisesti auttaneet meitä selviämään hengissä.
Pelkovyyhti lähti purkautumaan, kun aloin uteliaasti tutkailla sisimpääni, lopetin pakenemisen ja pelkojen tukahduttamisen. Aiemmin pelot ja uskomukset vaikuttivat alitajunnasta käsin, mutta vähitellen aloin tiedostaa ne ja hyväksyä itseni niiden kanssa.
Varjojen kohtaamisessa ja hyväksymisessä yksi voimakkaimmista harjoituksista meni näin:
Kirjoita paperille 10 asiaa, joista et pidä itsessäsi, esimerkiksi ”olen huono esiintymään”. Sen jälkeen näytä asiat jollekin luotettavalle henkilölle (häpeän kohtaaminen) ja pyydä hänen muuttamaan asiat muotoon ”rakastan sinua, koska /vaikka olet huono esiintymään” ja lukemaan lauseet sinulle ääneen. Kokemus hyväksytyksi tulemisesta omista huonoista puolista huolimatta on mullistavaa.
2) Mindfulness-taidot
Joogan, meditaation ja mindfulnessin tulo elämääni auttoi paitsi itsetutkiskeluprosessissa, myös epämiellyttävien tunteiden kohtaamisessa ennen esiintymistilannetta.
Nyt tiedostan, että tunteet ovat vain kehossani olevia luonnollisia, ohimeneviä reaktioita ja että ne ovat universaaleja. Mindfulnessin avulla opin tarkastelemaan kehossani tapahtuvia tunnereaktioita objektiivisena tarkkailijana ja suhtautumaan niihin hyväksyvästi. Ymmärsin etten ole yhtään sen huonompi ihminen, vaikka jalkani tärisevät ennen esiintymistilannetta.
Voimakkaan tunnereaktion iskiessä päälle on hyvin haastavaa olla samastumatta siihen ja tempautumatta mukaan. Mindfulness-harjoittelu on kuitenkin tuonut tilaa tunteen ja reaktion väliin sekä taitoa hengittää, palata läsnäoloon ja lähettää itselle myötätuntoisia ajatuksia kriittisellä hetkellä.
3) Altistuminen esiintymiselle
Niin kauan kuin asioita pakenee, niillä on valtaa elämässäsi. Päätin jossain vaiheessa ottaa härkää sarvista ja systemaattisesti hakeutua esiintymistilanteisiin. Tämä on johtanut minut estradeille, joista en koskaan olisi uskonut vielä viisi vuotta sitten selviytyväni.
Kun pelkäämälleen asialle altistuu ja siinä onnistuu, aiheutuu tästä positiivinen muistijälki ja seuraava kerta on aina helpompi. Positiivisen palautteen avulla ymmärsin jopa jossain vaiheessa, että uskomus ”en ole hyvä puhumaan” ei ole totta, vaan oman mieleni tuotosta.
Ja toisaalta jos esiintymisen aikana sattuisi pelkäämäni ”epäonnistuminen”, ainakin tulisi todettua, ettei siihen kuole. Itse olen päättänyt, että jos joskus lavalla ollessani ”black out” iskee, aion avoimesti kertoa yleisölle, että nytpä tapahtui asia, jota olen pelännyt vuosia. Ehkä saankin yleisöltä empatiaa ja joku saattaa jopa samastua tilanteeseeni. Ainakin olen aito ja rehellinen, jolloin on todennäköisempää kääntää tilanne voitoksi.
Nykyäänkin jännitän esiintymisiä, mutta samalla ymmärrän, ettei se ole niin vaarallista. Sopiva määrä jännitystä jopa parantaa suorituskykyä. Ja tiedän, että jännitys hellittää sillä hetkellä, kun astun lavalle ja sanon ensimmäiset lauseet. Sen jälkeen voin antautua ja nauttia.
