Kuinka luot rutiinin hyviin yöuniin? – 5 vinkkiä

Unenlaadulla on huikea merkitys fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiisi.  Heikkolaatuinen uni vaikuttaa kaiken ikäisiin samalla tavoin: olemme kärttyisiä, stressaantuneita ja meillä voi olla vaikeuksia keskittyä päivän aikana. Oikeanlainen iltarutiini ennen nukkumaanmenoa on yksi vihje hyvän unen salaisuuteen. Näiden 5 vinkin avulla voit luoda tietoisen nukkumisen rutiinin, joka tuo apua uniongelmiin.

Reading

1. Aseta etusijalle aika ilman turhia virikkeitä.

Päästä irti aktiviteeteista, jotka kiihdyttävät mieltäsi, kuten työstä, sähköposteista, internetin selailusta ja jopa television katselusta. Yritä välttää näyttöjä ja muita taustavalon omaavia laitteita iltaisin ja yöllä, koska ne stimuloivat silmiä ja aivoja lähettäen viestiä siitä, että on päivä ja aika olla hereillä. Sen sijaan lue esimerkiksi kirjaa, käy kylvyssä, kuuntele musiikkia, joogaa tai meditoi lempeästi. Kehitä juuri itsellesi sopivia tapoja rauhoittua.

shkortit-46
Harjoitus Stressinhallintakorteista.

2. Jos mielesi käy ylikierroksilla, kokeile poistaa aivoistasi ylimääräistä tietoa.

Anna kaiken tulla ulos. Kirjoita listoja, tai jos stressaat, kirjoita stressaavat asiat ylös. Saatat huomata, että paperille kirjoitettuna asiat eivät olekaan niin kummoisia. Älä tee tätä kuitenkaan juuri ennen nukkumaanmenoa, vaan mieluiten ensimmäiseksi, kun aloitat rauhoittumisesi illalla. Kirjoittaminen auttaa mieltäsi päästämään irti asioista, ja voit rentoutua, sillä kirjoitettuna et tule unohtamaan niitä.

3. Syö, juo ja liiku tietoisesti.

Jos sinulla on uniongelmia, kofeiinin saantia kannattaa rajoittaa erityisesti puolipäivän jälkeen. On myös hyvä välttää raskaan aterian syömistä myöhään illalla, sillä nukkumaan on hyvä mennä tyytyväisenä, mutta ei liian täyden olon kanssa. Liikunta on toki yksi parhaista stressin lieventäjistä, mutta uniongelmaisille ei sovi iltaisin tapahtuva intensiivinen harjoittelu. Paras liikuntarutiini löytyy kokeilemalla, mikä sopii parhaiten itselle. Kokeile esimerkiksi kovempaa treeniä aamuisin ja pilatesta iltaisin.

4. Luo oikeanlainen ympäristö nukkumiselle.

Pitkälle pääset jo sillä, että makuuhuoneesi on riittävän pimeä, hiljainen ja hyvin tuuletettu. Paras lämpötila, valoisuus ja äänten määrä löytyvät kokeilemalla. Saatat myös huomata, että stressitasosi nousevat sen mukaan, paljonko omassa tilassasi on sotkua. Varmistamalla oikeanlaisen ympäristön luot perustan rentoutuneelle kropalle, joka puolestaan on edellytys rentoutuneelle mielelle.

5. Seuraa untasi ja varaa sille aikaa.

Tähtää siihen, että menet nukkumaan ja heräät joka päivä samoihin aikoihin. Jos sinulla on univaikeuksia, on hyvä laittaa ylös milloin menet sänkyyn, kuinka usein ja kuinka kauaksi aikaa heräät öisin ja milloin nouset aamulla. Jos menet tulevaisuudessa pyytämään ammattiapua uniasioissa, tämä informaatio on varmasti hyödyllistä.

Lähde: mindbodygreen

Tutustu myös Unikortteihin TÄÄLTÄ

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image