Kun joku on joskus sanonut minulle, etten tarvitse toisen rakkautta, tai sitä merkityksellisyyttä jota olen tuntenut kaipaavani, olen ärsyyntynyt. Tuo ihminen ei kuunnellut minun inhimillisiä tarpeitani. Minua, sillä sehän olen minä joka tarvitsee.
Omasta reaktioastani huolimatta ajattelin sanoa sinulle saman asian. Syvällä sisimmässäsi, siellä mikä sinussa on todellista, sinä et tarvitse noita asioita.
Me emme tarvitse hyväksyntää. Emme rakkautta. Emme nähdyksi tulemista. Emme työtä tai missiota joka antaisi meille kokemuksen siitä, että olemme tärkeitä. Emme omaa kotia ja turvapaikkaa. Emme vastauksia (edes henkisiä). Emme parisuhdetta. Emme mitään niistä asioista joita olemme oppineet kaipaamaan ulkopuolelta ja joiden koemme olevan elämän keskiössä.
Moni on kuullut nämä sanat aiemminkin, mutta harvalle ne ovat totta. Tärkeää onkin hyväksyä se mikä on totta itselle, tässä ja nyt, sillä juuri sen kautta voimme nähdä syvemmälle. Katsomalla ja kyseenalaistamalla, rehellisesti sekä tuomitsematta. Siitä Sisäisessä työssä on kysymys.
Se joka luulemme olevamme. Me itse.
Halu, kaipuu ja tarve ovat parhaita portteja itsemme luokse. Jos pystymme näitä asioita kokiessamme ottamaan hieman etäisyyttä kokemukseen, karkaamatta siltä, ja käännämme huomion sen tarkasteluun, sen sijaan, että uskomme olevamme se, opimme jotain uutta.
Harjoitus:
- Kun tunnet jotain edellämainituista kokemuksista, valitse olla tunteen kanssa. Sietää sitä ja välttää siltä pakenemista ja impulssin toteuttamista.
- Anna kaikki huomiosi tälle kokemuksellesi ja lähde kysymään ääneen itseltäsi; mitä minä oikeasti haluan? Anna itsesi reagoida kysymykseen. Älä etsi niinkään älyllistä vastausta vaan vastaa siihen spontaanisti. Jatka kysymyksen toistamista 10 minuuttia, vastaten siihen joka kerta.
Matka on haastava sillä me uskomme täysin, että haluamme ja tarvitsemme jotain ulkopuolellamme olevaa. Emme kyseenalaista sitä mitä uskomme todeksi ja se pitää meidät jumissa. Tunne halusta, kaipuusta ja tarpeesta on niin voimakas ja todellinen, että sen keskellä ei käy edes mielessä pysähtyä katsomaan mitä todella tapahtuu.
Mikään edellisestä ei tarkoita, että koti, merkityksellinen työ tai parisuhde olisivat huonoja. Ne ovat ihana ja luonnollinen osa elämää. Mutta niin kauan kuin tarvitsemme niitä ollaksemme onnellisia, emme tule olemaan onnellisia. Tulemme edelleen kaipaamaan, sillä emme ole saaneet sitä mitä kaipasimme. Emmekä ole todellinen oma itsemme näissä projekteissamme.
Eräs muistiinpanoni:
Minä haluan kotiin. Itseni luokse. Sitä kaipaan kun kaipaan kotia. Sitä kaipaan kun kaipaan rakkautta. Sitä kaipaan kun kaipaan toista ihmistä. Sitä kaipaan kun kaipaan merkityksellisyyttä. Kaikki halu, kaipuu ja liike elämässäni on todellisuudessa vain väärinymmärryksen luomaa ilmentymä sille, että haluan kotiin.
Samasta asiasta puhuu myös seuraava runo:
”lapsena jo tunsin
kaipuun sisimmässä.
Tunteen, jota koti-ikäväksi
kutsua voisi.Joskus se tunne
niin voimakas oli,
että itkin vain,
– ikävää itkin.Nyt tiedän tuon
yhteyden,
sielun kotiin,
johon matkata voin
aina, kun haluan vain.Tuo rauhan tila,
on niin lähellä meissä,
että turhaan etsimme
sitä ystävistä.Ei löydy se mailta,
merten takaa,
ei kaukaa tähdistä,
syvyyksistä linnunradan.Nyt löytänyt oon rauhan
sieluni kotiin
Sisältäni, itsestäni
Minä olen.En ikävää tunne,
se poissa on nyt.
Voin kotiini mennä,
aina kun tahdon.
Rauhan tilaan, Luojan luo
ja pysyä siellä,
kun arkeni luon.– Aino Ylifrantti, Sielun kaipuu kotiin
