Olin vetämässä ryhmää Uudessa-Seelannissa marraskuussa 2014. Yksi tärkeimpiä tuliaisia itselleni oli sisäinen rauha ja luonnollinen, lapsenomainen ilo! Maorit, joita matkalla kohtasimme, jättivät lähtemättömän muistijäljen avoimella olemuksellaan. Heillä näytti olevan maa- ja taivasyhteys täydellisesti tasapainossa itsessään.
Stonehenge Aotearoa eli Uudeen-Seelannin Stonehenge.
Täydelliesti rakennettu taivaankappaleiden liikkeiden mukaan ja niiden seuraamiseen.
Sydämellisistä maoreista välittyi vilpitön, lapsenomainen innostus laulujen ja tanssin välityksellä. Kädentaidot olivat myös tärkeässä roolissa, mukaan lukien kudonta ja kaiverrus perinteisillä menetelmillä. Miehillä ja naisilla tuntui oleva hyvin harmoninen olemus, he näyttivät olevan niin sinut itsensä kanssa. Luonnollisella tavalla heistä hehkui aito itsetunto.
Tämä sai minut tutkimaan omaa sisäistä lastani. Osaanko iloita, leikkiä ja ilmaista itseäni vilpittömän itsetuntoisesti, menettämättä uskottavuuttani? Mikä ihmeen koodaus meillä suomalaisilla onkaan, kun niin moni hauska asia ja tekeminen on luokiteltu lapselliseksi! Ihan kuin kaikki, mikä tuottaa iloa ja hauskuutta, olisi hyödytöntä ja tehotonta, suorastaan ajanhaaskausta ja jopa häpeällistä.
Uuden-Seelannin, Pohjoisen saaren vihreänä kumpuilevaa teletappimaisemaa.
Nolostuneen vanhemman voi kuulla sanovan lapselle, ole hiljaa, ei saa nauraa niin kovaa! Tunteiden ja huumorin äänekkääseen ilmaisuun liittyy usein häpeää tai muita negatiivisia tunteita. Yritetään olla herättämättä huomiota ja samalla pistetään jo lapsena itsetuntokin maan rakoon. Näitä ja monia muita koodauksia opimme jo lapsuudesta lähtien. Nämä koodaukset toimivat alitajuisesti, ne tukkivat itselle aidoimman persoonallisen ilmaisun, varsinkin tunteiden ilmaisussa, mutta myös luovuuden käyttämisessä.
Lapsellisuus taitaa mennä samaan katekoriaan kuin luovuus.
Taivaanrannan maalaus ei elätä! Joten jätetään kaikki taiteellinen ja luova puoli pois ja keskitytään järkevään ja vakavan tehokkaaseen oppimiseen ja elämiseen. Olen kuullut sanottavan, että lapset unohtavat nauramisen peruskoulun ensimmäisinä vuosina.
Länsimaisen tehokkuuden maailmassa, meistä alkaa kasvaa jo lapsina tuotannollisen rahamaailman koneiston osasia. Menetämme sen arvokkaan yhteyden luontoon, luovuuteen ja sisäiseen lapseemme, minkä voi vielä nähdä alkuperäisväestöissä, kuten Maoreissa tai vaikkapa Väli-Amerikan Mayoissa.
Olen alkanut tutkia sisäistä lastani, samalla tutkien luovuuttani.
Tähän mennessä olen löytänyt uudelleen värit, maalaamisen ja niiden kautta tulevan huikean ilon. Löysin värien terapeuttisen voiman avulla yhteyden varhaisen lapsuuden ihaniin tunteisiin ja iloisiin lapsuuden kokemuksiin. Sen sijaan, että työstäisin draamaa, miksi en keskittyisi kaikkeen siihen positiiviseen, jota lapsuuden kultaisista muistoista kumpuaa!
Suosittelen lämpimästi väriterapiaa tai muiden luovuuden keinojen kokeilemista. Antautumalla leikkiin ja taiteeseen uteliaana kuin lapsi, voi kokea todellisen uudeksi syntymän. Samalla pääsee työstämään tunteita ja niissä olevia tukoksia. Väriterapia on oivallinen tapa työstää itseään ja tunteitaan, matkatessaan sisäisen lapsensa äärelle. Vietin päivän Tunnekeskus Lumpeenkukassa Tampereella ja siellä pääsin itse väriterapian opiskeluun. Kylläpä tuntui upealta vuosien jälkeen tarttua siveltimeen ja kokea värien valloittava maailma.
Ilo tuo onnellisuutta ja onnellinen ihminen voi hyvin, niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Olen alkanut puhua keholleni kauniisti ja se on vastannut olemalla terve ja laihtumalla!
Hyvinvoiva sisäinen lapsi herkistää näkemään kuten sadun lapsi, kun hän tokaisi, että tuolla kuninkaalla ei ole vaatteita!
Lapsellisuus on aitoa rehellisyyttä. Lapsenomainen sydämellisyys avaa intuition ja herkistää näkemään asia sellaisina kuin ne ovat. Se avaa näkemään kätketyn todellisuuden, vaikka ulkokuori olisi kuinka harhaanjohtavan pramea.
Viattomuus, aitous, ilo, sydämellisyys, rehellisyys, uteliaisuus ja luovuus. Onko lapsellisuudessa tosiaan jotain negatiivista?
Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta.
