Minulta monesti kysytään parhaimpia ja toimivimpia keinoja ja vinkkejä esimerkiksi ADHD:n haasteisiin. Tämä mietityttää minua, koska mitään yksiselitteisiä, kaikille sopivia keinoja ei ole olemassa. Silti itsestänikin tiedän, että kaipaisin moniin haasteisiini niitä ”quick fixejä” eli pikakeinoja oman arkeni tukemiseen.
Koko elämäni matkalla on lukemattomia yrityksiä ja erehdyksiä, joita olen pitänyt suurina epäonnistumisina. Olen syyllistänyt itseäni siitä, miksi en pysty tuohonkaan, vaikka suurin osa ihmisistä siihen pystyy, kun he ovat oppineet tämän tai tuon menetelmän tai arjenhallinnan keinon.
Aikanaan, yli 15 vuotta sitten käymäni NLP-koulutukset auttoivat minua onneksi sisäistämään, että nämä ”epäonnistumiset” on mahdollista nähdä palautteina jostakin, jota olen kokeillut tai tehnyt. Kun monissa asioissa opin uudelleen määrittelemään sanan epäonnistuminen, sain paljon kaivattua myötätuntoa itseäni kohtaan.
Tulen myöhemmin palaamaan tähän samaan aiheeseen kehonpainon kysymyksissä, mutta tässä kirjoituksessa keskityn ADHD:n ja ylipäätään neuroerityisyyden näkökulmaan. Edellisessä kirjoituksessani pohdin ADHD-ihmiselle kovin tyypillistä vitkastelupiirrettä, tavoitteena oppia ymmärtämään sen taustoja. Olen itse oivaltanut, ettei tähänkään ole olemassa mitään tiettyjä kaikille soveltuvia keinoja, vaikka varmaan minullakin olisi joitain vinkkejä esittää. Silti kyseisessä tekstissäkään en halunnut tuoda konkreettisia ideoita, vaan ennemmin apua ja tukea pohdintakysymysten muodossa.
Monesti sellaiset kysymykset, jotka tukevat sinua ymmärtämään paremmin itseäsi (oli kyse sitten omista vahvuuksista tai tyypillisistä tavoista ajautua kuormitukseen), auttavat paremmin ja nopeammin löytämään juuri sinulle soveltuvia keinoja – ja juuri sinun näköiseesi elämään ja arkeen. Meillä jokaisella siis on ainutlaatuisen ihmisyytemme lisäksi myös ainutlaatuinen elämä ja arki, joka myös voi vaihdella päivästä toiseen. Sen vuoksi samat aluksi toimivilta tuntuvat keinot eivät välttämättä auta kuukaudesta toiseen.
Tämä jatkuvassa muutoksessa eläminen voi tuntua ajoittain jopa toivottomalta, varsinkin jos olet koettanut tehdä kaikkesi löytääksesi apua elämääsi ja arkeesi. Olet saattanut juosta ammattilaiselta toiselle (kuten minä), opiskella kymmeniä menetelmiä (kuten minä), innostua aina uusimmista ilmiöistä, auttaaksesi itseäsi (kuten minä). Jos tämä on sinulle tuttua, muista, ettei tässä ole mitään väärää – se vain kertoo siitä, miten olet halunnut monin keinoin yrittää helpottaa elämääsi!
Se, että on halua oppia tuntemaan itseänsä syvemmin, auttaa mielestäni paremmin löytämään myös yksilöllisiä itselle sopivia ratkaisuja elämän haasteisiin. Monesti tähän prosessiin tarvitsee muiden ihmisten tukea ja ennen kaikkea peilausta. Joskus paras apu tulee läheiseltä, joskus vertaisilta, joskus alan ammattilaiselta, kuten vaikkapa ratkaisukeskeisestä nepsyvalmennuksesta tai neuromoninaisuutta ymmärtävästä terapiasta.
Joskus tämä itsensä tunteminen edellyttää myös radikaalia rehellisyyttä, omien varjojenkin tiedostamista ja ennen kaikkea hyväksymistä. Tämäkin lopulta tarkoittaa jokaiselle eri asioita. Monille se on tiettyjen elämää rajoittavien, kenties ylisukupolvisten, uskomusten tiedostamista ja purkamista sekä konkreettisten toimintamallien ja käyttäytymisen syvällistä arviointia. Ja näiden seurauksena lopulta omien piirteiden hyväksymistä ja vastuun ottamista niistä.
Etsimmekö (jälleen kerran) lopullisia ratkaisuja ongelmiimme?
Yksi elämä ei riitä itsemme ”fiksaamiseen” täydellisiksi versioiksi itsestämme, eikä se edes liene elämän tarkoitus. Olisiko elämän tarkoitus ennemminkin opetella hyväksymään ihmisten välistä erilaisuutta, ja tämä sisältää myös omien synnynnäisten piirteiden hyväksymisen?
Voisiko elämän tarkoitus olla myös se, että myönnän ennen kaikkea itselleni olevani keskeneräinen, ja se on ihan ok?
Oman kokemukseni kautta keskeneräisyyden ja erilaisuuden hyväksyminen on vapauttanut minulle energiaa hyväksyä ne vaikeimmat asiat, joita en voi itsessäni ja elämässäni muuttaa. Tämän avulla taas olen voinut suunnata voimavarojani paremmin niihin arjen asioihin, joissa minulla riittää intoa, kiinnostusta ja energiaa tehdä muutoksia. Tätä kautta olen myös alkanut paremmin oivaltaa sitä, että keskittymällä omiin vahvuuksiini (ei kuitenkaan niihin, joita muut minussa haluavat nähdä tai miten muut ihmiset määrittelevät minua usein itsensä kautta), saan myös toteutettua elämäntehtävääni parhaiten.
Kuhiseva mieli – nainen ja ADHD -kirjassanikin esitän nämä seuraavat meditaatio-ohjaaja Sampo Mannisen kysymykset: Kuka minä olen? Mitä minä tahdon? Mikä on minun elämäntehtäväni?
Koen, että jokaisen ihmisen, neurotyypistä riippumatta, olisi hyvä pysähtyä aika ajoin näiden kysymysten äärelle. Lisäisin tähän vielä muutaman tärkeän kysymyksen, jotka välillä tahtovat nykyajassa unohtua:
Millä tavoin voisin olla maailmalle (yhteisölle) hyödyksi niin, että se auttaa myös minua voimaan hyvin? Mikä minulle voisi olla tällä tasolla tärkeää ja merkityksellistä? Pohdi myös: Jos kehoni osaisi puhua, mitä se näihin kysymyksiin vastaisi? Miten kehoni kertoo minulle sen, mikä on minulle hyväksi?
Mitä jos pohtimalla ensin näitä kysymyksiä, itsesi hyväksymisen kautta, löytäisit parhaiten sisälläsi olevaa viisautta ja juuri sinulle oikeaa totuutta ja sen pohjalta tulevia ratkaisuja? Sekä pieniin että isoihin asioihin <3
Artikkelikuva: Karita Palomäki
Tutustu Karitan kirjaan Kuhiseva mieli – Nainen ja ADHD, joka oli yleisön valitseman Adlibris-tietokirjapalkinnon voittaja 2024:
