Päivisin tehtävää on paljon, ja öisin miettii eilisiä ja huolehtii tulevia. Mitä olen unohtanut? Mitä tänään jäi tekemättä? Seuraavan päivän minuuttiaikataulukin odottaa jo aamua tietokoneen ruudulla. Pitäisi hengähtää ja palautua, mutta missä välissä?
Kun jaksamisen raja on hävinnyt horisonttiakin kauemmaksi, päähän ei mahdu enää mitään. Se on ihan täynnä, uudelle ei ole tilaa, vanha ei prosessoidu. Asiat eivät loksahtele järkeville paikoilleen eivätkä ne jäsenny loogisiksi riveiksi, jonoiksi eivätkä varsinkaan muodosta uusia kokonaisuuksia. Luovuus on luovuttanut. Sekään ei jaksa.
Pään sisällä silti huudellaan. Siellä kipakka ääni kertoo, että kyllä pitää jaksaa, muutkin jaksavat. Kyllä pitäisi, pitäisi, pitäisi. Muuten kaikki kaatuu. Korttitalot, tehtävälistat, deadlinet. Lapset kasvavat kieroon, työnantaja menee konkurssiin, villakoirat sänkyjen alla hukuttavat nukkujat. Kukaan ei voi pärjätä, jos minä vähän hellitän.
Vai voisiko? Onko pakko aina jaksaa? Kuka käskee?
Tunnolliset suorittajat eivät tee tarpeeksi. He tekevät aivan liikaa. Suorittajan ääni pään sisällä on armoton vaatija, ja sitä on kovin vaikea hiljentää. Vastustaminenkin on tuskallista. Siksi suorittaja tekee sen sijaan enemmän. Aina vain vähän enemmän. Ja samalla hän miettii, että sitten helpottaa, kun on loma, kiirepiikki mennyt, tehty se, valmistunut se toinen ja korjattu se kolmas. Suorittaja juoksee läkähdyksissä porkkanan perässä, jota itse pitää kepin nokassa edessään. Hänet pitäisi pelastaa itseltään.
”Anna itelles armoa, relaisit joskus.” ”Jos olet väsynyt, nuku.” Hyvää tarkoittavat neuvot ovat yhtä vaikeita toteuttaa kuin addiktin pitäminen etäällä aarteestaan. Ongelma on paljon syvemmällä.
Mikä ajaa minut suorittamaan ja siten väsymään? Onko syynä kiltteys, tunnollisuus, riittämättömyyden tunne, halu osallistua ja olla kaikessa mukana, delegoimisen vaikeus, kontrollin tarve, perfektionismi, fear of missing out, ei:n sanomisen vaikeus vai joku muu? Syyt ovat mykkyrällä ja sotkussa, mutta selvitettävissä.
Suorittamisen ydinjuuret eivät aukene hetkessä. Taikaiskusta kukaan tai mikään ei muutu, mutta ensimmäisen askeleen voi ottaa. Suorittaja voi alkaa ujutella omaan mieleensä uutta ja ehkä radikaalia ajatusta: kaikkea ei pidä kantaa eikä aina tarvitse jaksaa.
Voisiko se olla totta?
Ajatuksen voi antaa mielessään hiljaa muhia ja piipitellä totuuttaan. Samalla sitä voi epäuskoisena ihmetellä. Jo kyseenalaistaminen on todella iso alku. Ja se riittää tällä erää.
Kurkkaa uutuuskirja:
