Resepti: Basilikapesto

Ihanaa alkanutta vuotta kaikille. Keittiöremonttimme vuoksi ruoanlaitto meillä on ollut lähiaikoina hiukan minimalistisempaa, siksi odotan innolla uutta keittiötämme. Liesi-leivinuunin lisäksi odotan erityisesti keittiöömme tulevaa luonnonvalo-valaistusta. Haaveenani on, että pian keittiötasoillamme kukoistaa tuoreet yrtit ympäri vuoden, säästä tai vuodeajasta riippumatta.

Tuoreita yrttejä haluaisin kasvattaa keittiössäni ympärivuotisesti, koska niitä voisin käyttää lähes joka ruoassa. Niihin on yksinkertaisesti vain todella vaikea kyllästyä. Basilika on ehdoton suosikkini yrteistä puhuttaessa. Sitä on aikojen alusta käytetty lääkkeenä  moneen vaivaan kuten masennukseen, verenpaineeseen, kohonneeseen verensokeriin, migreeniin, ummetukseen ja krapulan lievitykseen. Tämä hyvien vaikutusten lista on pitkä, mutta nykyään basilikan todellisten vaikutusten uskotaan liittyvän lähinnä sen tulehdusta lieventäviin ja ruoansulatusta edistäviin ominaisuuksiin. Sen sisältämä eteerinen öljy tuhoaa suolistoloisia ja saattaa ehkäistä mm. vatsahaavaa ja paksusuolen tulehdusta. Niin tai näin, siitä tulee ainakin hyvä olo koska maku on yksinkertaisuudessaan täydellinen.

Uuden vuoden kunniaksi laitan teille reseptin omaan lempiruokaani, basilikapestoon. Itse tehty pesto on taivaallisen makuista ja se on myös todella helppo valmistaa. Pestoa kannattaa tehdä isompi satsi jääkaappiin koska sitä voi käyttää missä vain, salaateissa, uunikalan kuorrutteena, sellaisenaan lisukkeena tai leivän päällä, uuniperunan täytteenä ja tietenkin pastan kanssa. Meillä ”pikaruokana” toimii gluteeniton pasta, johon sekoittamme pestoa, sekä mozzarella ja tomaatti kuutioita. Myös marinoitu kana sopii loistavasti pestopastan kanssa.

Tämä resepti poikkeaa hieman perinteisestä italialaisesta pestosta (lähinnä sitruunan, mustapippurin ja persiljan vuoksi). Pieni määrä sitruunaa tuo siihen kivan terävyyden ja persilja taas lisää raikkautta. Nämä voi hyvin jättä poiskin, mutta kokeilla ainkin kannattaa. Myös annosmitat ovat tässä suurpiirteisiä, koska omille mieltymyksille täytyy jäädä tilaa…

Basilikapesto

2 – 3 dl oliiviöljyä

2 nippua tuoretta basilikaa

1 nippu persiljaa (ei välttämätön)

0,5 – 1 pkt parmesan juustoa (200 g pala)

1 – 2 rkl pinjansiemeniä

2 – 4 valkosipulin kynttä

½ sitruunan mehu

ripaus mustapippuria

ripaus karkeaa merisuolaa tai ruususuolaa

Laita kaikki ainekset astiaan ja sekoita tehosekoittimella. Laita aineksia ensin pienempi määrä ja lisäile niitä makusi mukaan. Myös oliiviöljyä kannatta lisäillä pienissä erissä jotta koostumuksesta tulee mieleinen ja käyttötarkoitukseen sopiva.

 

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image