Sami Tallberg on palkittu keittiömestari, jonka erikoisalaa ovat villiyrtit, -sienet ja muut superterveelliset ainekset. Tallberg on erikoistunut biohakkerille sopivaan ravinnetiheään, puhtaaseen ruokaan. Maailmaa kiertänyt ruokavisionääri tunnetaan myös villiruoka-aiheisista kirjoistaan ja ainutlaatuisista villiyrttikursseistaan.
Kiire, stressi, paine ja täydellisyyteen pyrkiminen olivat minulle vuosikausia nautinnollista arkipäivää. Hullulta kuulostaa, myönnän – mutta sainhan siitä palkinnoksi värisyttäviä adrenaliiniryöppyjä joka päivä.
Työskentelin Itä-Lontoon Shoreditchissä keittiömestarina, kun adrenaliinisäväyksille ilmestyi haastaja. Kuin salama kirkkaalta taivaalta ravintolaamme asteli määrätietoisesti pitkätukkainen kiiluvasilmäinen hippi, olallaan läpinäkyvä muovisäkki.
“Hello Chef, would You like to buy some sea kale?”, hän kysyi. Sekunnissa mieleeni tuli kolme kysymystä: kuka sinä olet, mitä teet täällä tähän aikaan päivästä ja mitä ihmettä on sea kale eli merikaali? Olin ällikällä päähän lyöty, sillä tämä vieras tavarantoimittaja rikkoi kaikkia sääntöjä tulemalla paikalle ilmoittamatta etukäteen, suoraan pääovesta (tavarantoimittajille on ravintoloissa oma takaovi) ja vieläpä keskellä ruuhka-aikaa.
Vastasin omintakeiselle hipille, että läpinäkyvän biomuovisäkin läpi hehkuva, seksikkään oloinen, jopa mystinen merikaali kiehtoo, todellakin – mutta juuri nyt oli niin kiire, etten ehtisi asiaan perehtyä. Torstain keskipäivän hetki oli viikon kiireisin. Ravintolan saliin oli juuri saapunut sata nälkäistä ruokailijaa, joista kaikki olettivat saavansa ruokaa ja juomaa tunnin mittaisen lounastaukonsa aikana.
Ohjasin hipin keittiön laidalle odottamaan. Grillasimme hummerit, keitimme taskuravut ja valmistimme kaikki muutkin à la carte -annokset – à la minute – adrenaalin virratessa läpi aivojemme polttoaineen lailla. Ravintolan salissa puolestaan virtasi samppanja. Asiakkaamme elivät boheemia luksuselämää, dekadentisti herkutellen.
Hippi katseli kärsivällisesti, laskematta aarretta olalta hetkeksikään. Tunnin kuluttua kiire helpotti ja minulla oli mahdollisuus maistaa pussissa odottavaa kaunokaista. Merikaali oli upeaa, suolaisen, makean ja mineraalien makuista. Sekosin onnesta ensipuraisun jälkeen. Merikaalin fantastinen maku, tekstuuri ja ulkonäkö hurmasivat minut heti.
Ostin merikaalia koko säkillisen, yhteensä 60 ravintola-annoksen verran. Laitoin ne päivän erikoisuutena iltaserviisin ruokalistalle höyrytettynä hollandaise-kastikkeen kanssa. Legendaksi muodostunut annos myytiin loppuun tunnissa. Oivalsin, että nyt oli kyse spesiaalista aineksesta, johon oli syytä perehtyä syvemmin.
Matka merikaalin jäljille
Hullaannuin tästä maailman jaloimmasta vihanneksesta niin, että jo seuraavalla viikolla lähdin merikaalit tuoneen Miles Irvingin kanssa kasvin alkulähteille. Tuo retki kauniille rannikolle Kentin maakuntaan muutti elämäni.
Korimme täyttyivät hetkessä merikaalista, ja samalla keräsimme laskuveden esiin tuomia ostereita, joita emme pystyneet vastustamaan. Poksauttelimme niitä pikku veitsellä auki ja huuhdoimme kurkustamme alas.
Koko rantaviiva – silmän kantamattomiin – oli villifenkolin valtaama. Hurmaannuin sen kauniista, voimakkaan keltaisena hehkuvista kukinnoista ja huumaavasta aniksen tuoksusta, joka kantautui sieraimiini Atlantin merituulen puhaltamana.
Seuraava etappimme oli silloisen suosikkieni St. Georges-sienten eli Pyhän Yrjön sienten etsiminen. Nuo metsän siimeksessä kasvavat kevätkaunolakit (villit herkkusienet) ovat tekstuuriltaan jumalaisen lihaisia ja maultaan ihanan pähkinäisiä, mutta sillä kertaa niitä ei löytynyt ainuttakaan.
Ikään kuin lohdutuspalkinnoksi löysimme yllättäen paratiisimaisen keitaan, jonka auringonsäteet valaisivat puiden välistä. Sen keskellä soljui villinä ja vapaana kimalteleva puro. Puroveden pinnasta silmieni verkkokalvoille heijastui auringonvalon prisma, jonka vaikutus meni suoraan tajuntaani. Aika tuntui pysähtyvän. Runsas, keväisen hempeä kasvillisuus ympärilläni sai minut havahtumaan ja heräämään siihen hetkeen. Se otti minusta ylivallan.
Puron reunustat hehkuivat vihreinä mattoina vesikrassia, joka sattumalta oli siihen aikaan yksi lempiyrteistäni. Tässä sitä nyt oli, villinä, enemmän kuin olin koskaan elämässäni nähnyt, ihanan pirtsakassa kasvuvaiheessa.
Vesikrassi oli kolmas kasvi joka herätti minut villin luonnon kauneudelle, sen hoivaavalle vaikutukselle ja oivallukselle, että puhdas luonto on kaikkein ravinteikkaimman ja luonteikkaimman ravinnon aarreaitta.
Luonto auttoi päästämään irti kiireestä
Tuona merkillisenä päivänä löysin uuden, kauniin, ja herkkää elämää täynnä olevan maailman. Sen kauneus ja herkkyys ravistelivat minua irti ruostumattomasta teräksestä ja valkoisista seinälaatoista, kiireestä ja kontrollista, joissa olin vuosikausia lähes asunut.
Mullistava, sisäinen muutos minussa käynnistyi vääjäämättömästi, sillä ravintolakeittiön hektiseen maailmaan jumiutunut sieluni oli valmis helpotukseen. Siinä puron äärellä yksinkertaisesti antauduin villille luonnolle. Se otti minut valtaansa, ja minä kiitin siitä kaikesta sisäisellä aamenella.
Tästä merkillisestä päivästä lähtien olen katsonut uusin silmin paitsi ruuanlaittoa, myös elämää ja ennen kaikkea luontoa. Elän tämän muistoni uudestaan joka vuosi näihin aikoihin, sillä kevät on todellista kulta-aikaa, kun luontoon nousee tajuntaa räjäyttävä kirjo syötäviä kasveja.
Villikasveista superruokaa keholle ja mielelle
Keväällä villikasvitarjonta suorastaan räjähtää käsiin, joten on syytä olla jo valppaana, jotta voimme täysin siemauksin nauttia yhdestä Suomen luonnon kauneimmasta vaiheesta. Nämä kasvit eivät ole vain kakun koristeita tai ravintola-annosten hienostelua – vaan meille kaikille kuuluvaa superruokaa, joka maistuu, lääkitsee ja ravitsee niin kehoa kuin sielua.
Kun antaudumme luonnon kasvien kauneudelle ja parantaville voimille, avautuu meille uusi, ihmeellinen ja ihana maailma. Sen aineksia ovat rauha, kauneus sekä vilpittömyys, mitkä herättelevät meissä täydellistä tasapainoa.