Kipeä taapero valvotti kaikki yöt ja mies sairastui syöpään – Sanna menetti työkykynsä ja joutui laittamaan koko elämän uusiksi

Kun jaksaminen loppuu, saattaa syntyä jotain sellaista, joka muuttaa oman elämän. Voi käydä myös niin, että muutoksen vaikutukset koskettavat miljoonien muidenkin elämää. Näin kävi, kun Hidasta elämää -sivuston toinen perustaja Sanna Wikström joutui elämänsä vaikeimpaan paikkaan.

Sanna Wikström on Hidasta elämää -median ja tuoteperheen toinen perustaja. Hän on ollut mukana luomassa Hidasta elämää -hyvinvointikirjojen sarjaa ja tehnyt hyvinvointikorttipakat tunnetuksi Suomessa ja Yhdysvalloissa. Hän on myös kirjoittanut 14 kirjaa, joista uusin on 102 oivallusta elämästä (Bazar/Hidasta elämää, 2025).

”Kun lapseni oli alle 2-vuotias, puolisoni sairastui syöpään toista kertaa. Refluksia poteva lapsemme oli jo valvottanut meitä kahden vuoden ajan joka ikinen yö, enkä kaiken tämän keskellä ollut enää työkykyinen.

Sairastumismyllyn jälkeen en enää pystynyt palaamaan työelämän hullunmyllyyn. Oli keksittävä joku muu tapa auttaa ihmisiä ja tulla toimeen. Kirjoittaminen oli minulle tapa selviytyä vaikeassa tilanteessa, sillä olin toiminut päätoimittajana ja konseptisuunnittelijana lehdissä. Aloin siis kirjoittaa yhden tekstin päivässä pienelle Hidasta elämää -blogisivustolle, joka oli syntynyt silloisen puolisoni Pequ Niemisen ideasta.”

Oletko aina osannut kuunnella itseäsi?

”Ei minulla ollut ensimmäiseen 30 vuoteen mitään hajua, kuka minä olen tai mistä tässä ihmishommassa on oikein kyse.

Olin oppinut tukkimaan kaikki tunteeni, joten ei minulla ollut minkäänlaista itsetuntemusta. Minua oli lähinnä kiinnostanut, että olenko muiden mielestä oikeanlainen – ei siinä omilla tunteilla, tarpeilla tai toiveilla ollut tilaa.

Käytännössä olin katkaissut yhteyden itseeni. En esimerkiksi menestynyt koulussa siksi, että olisin ollut kiinnostunut jostain asiasta, vaan siksi, että hyväksynnän haun höyryissä yritin vain vältellä epäonnistumisia, ja siksi onnistuin numeromittareilla. Se oli kyllä tosi kuormittavaa ja stressaavaa.”

Miltä tuntui, kun aloit sanoa ei asioille, jotka eivät tuntuneet oikeilta?

”Kerron 102 oivallusta elämästä -kirjassa sellaisesta hetkestä, kun tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni. Se tuntui jonkinlaiselta murenemiselta, jossa en voinut enää jatkaa muiden miellyttämistä, mutta samalla oli tosi pelottavaa alkaa toimia toisin. Minusta tuntui, että kuolen siihen tunteeseen, että minut hylätään, kun sanon ei.

Tajusin, etten voi enää esittää itseäni muille, vaan minun on alettava ottamaan vastuuta itse itsestäni.

Siitä huolimatta, vaikka keho kuristi, kerta toisensa jälkeen laitoin rajat, vaikka en edes tiennyt, missä rajani kulkevat tai miten se pitäisi tehdä. Lopulta harjoittelemalla rajat alkoivat piirtyä. Hulluinta oli se, että kun löysin omat rajani eli erotin omat kokemukseni muiden kokemuksista ja toiveista, yhteys muihin ihmisiin syveni.

Vuosien mittaan olen esimerkiksi päätynyt rajaamaan omaa työaikaani: teen töitä neljänä päivänä viikossa, kuusi tuntia per päivä. Muina aikoina ajatuksilla on mahdollisuus vaellella ja ideoiden on mahdollista syntyä. Yrittäjänä se on kullanarvoista.

Toinen asia, joka on tuonut merkittävän muutoksen, on omien kokemusten spiikkaaminen ääneen, vaikka ne eivät olisi ”valmiita” tai muiden mielestä mukavia. Minulla on mielikuva, että olen kuin urheiluselostaja radiossa, joka yrittää kuvata sanoin sisäisiä monimutkaisia tapahtumia, jotta muut voivat ymmärtää minua paremmin. Ja jotta voidaan myös keskustella niistä kohdista, jolloin sisäiset maailmat eivät kohtaa.”

Millaista sinulle on henkisyys arjessa?

”Mitä ikinä teenkin tai kenen kanssa olenkaan, arvostan sitä hetkeä sellaisenaan. Joskus räntää sataa koiralenkillä naamaan, toisinaan jokin tunne sattuu niin, että oksettaa. Siinä hetkessä sanon itselleni, että ’tällaista on olla ihminen’.

Ajattelen, että henkisyyteen kuuluu ihmisyyden hyväksyminen. Henkisyys ei ole pilvissä tai meditaatioissa hengailua. Meditaatiota ei mielestäni tehdä siksi, että se hiljentää mielen ja kehon, jotta voi kokea jotain korkeaa ja ylevää, vaan siksi, että saa hyväksymisharjoituksen ihmisenä olemiseen: ajatuksiin, tunteisiin ja kehon tuntemuksiin.”

Tuleeko sinulle koskaan tunnetta, että pitäisi olla parempi versio itsestäsi?

”Joka päivä, erityisesti somea selatessa. Kun huomaan tämän ja juttelen itseni kanssa asiasta, tulen kuitenkin siihen tulokseen, että tässä hetkessä olen jo paras versio minusta. Olen ehkä tehnyt virheitä ja välillä tuntuu, että olen tyhmä kuin saapas muihin verrattuna, mutta jokaisessa tilanteessa olen tehnyt valintoja parhaan senhetkisen kykyni mukaan. Siksi olen itsestäni paras mahdollinen versio, joka tässä hetkessä voin olla.

Meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.

Voin oppia jotain uutta, jotta voin tulevaisuudessa valita taas uudelleen, mutta ihan varmaa on, että silloinkin tulen välillä valitsemaan huonosti ja olemaan johonkin toiseen verrattuna tyhmä kuin saapas. Ja silloinkin olen siinä hetkessä parasta, mitä siinä hetkessä voin olla.

Ei meillä ole vaihtoehtoisia polkuja katsoa, millaisia meistä olisi tullut erilaisilla valinnoilla, opeilla tai taustoilla. Siksi meistä on olemassa joka hetki vain paras versio itsestä. Ei siihen tarvitse pyrkiä.”

Mistä huomaat, että olet mennyt liian kovaa?

”Liika vauhti vaikuttaa minulla siten, että olen koko ajan huolissani vähän kaikesta. Ajatukset pyörivät kehää, jossa harvoin on uusia tai mukavia ajatuksia. Tämä taas vaikuttaa siihen, että saatan heräillä yöllä siihen, että nuo kelat pyörivät.

Pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta, jos tilanteet tai ihmisten välit ovat hankalia.

Käytän mindfulnessia mielen ja kehon rauhoittamiseen, mutta vain siinä määrin, että kykenen puuttumaan mahdollisiin ongelman aiheuttajiin. Jos esimerkiksi ajatukset menevät kovaa sen vuoksi, että jotkin tilanteet tai ihmisten väliset asiat ovat epämääräisiä tai hankalia, pelkkä mindfulness-harjoitus ei auta.

Mindfulness auttaa jäsentämään kokemusta ja palauttamaan voimia, jotta osaan toimia itse ongelman ratkaisemiseksi. Jaksan ja uskallan esimerkiksi nostaa rakentavasti jonkin hankalan asian puheeksi, jotta se ei enää pidä järjestelmääni kierroksilla – ja saan taas nukkua rauhassa.”

Mikä on tärkein asia, jonka toivot ihmisten muistavan kiireen ja suorittamisen keskellä?

”Ystäväni sanoi kuolinvuoteellaan, että ’tässä tämä elämä nyt oli’. Siitä lähtien olen sanonut itselleni, että ’tässä tämä elämä nyt on’. Se auttaa minua näkemään, että elämä todellakin on koko ajan tässä ympärilläni – ei vasta jossain tulevaisuudessa sitten, kun kaikki asiat ja velvollisuudet on hoidettu. Toivoisin, että kaikki ihmiset muistaisivat tämän.”