Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.
Lääkitys auttaa monia ADHD-kirjolla eläviä selviämään arjesta. Tavallisimmin käytetään stimulantteja, jotka voimakkaasti yksinkertaistaen potkivat aivojen unista keskittymiskeskusta. Sopivan lääkityksen etsimisessä voi mennä pitkäänkin, ja lääkityksiin liittyy monia haittavaikutuksia, kuten sydämen sykkeen nousua, verenpaineen nousua, ruokahaluttomuutta, levottomuutta ja tuskaisuutta, pinnan kiristymistä – lista on loputon ja yksilöllinen. Tässä kirjoituksessa en kuitenkaan halua vertailla lääkityksiä eikä minulla olisi siihen edes kompetenssia. Kerron vain oman tarinani lääkityskokeilustani.
Kun painetta ja kuormitusta tuli liikaa
Olen eläinlääkäri ja yrittäjä. Koronan kosahtaessa päälle kantautui Italiasta ja Keski-Euroopasta tietoa, että eläinlääkäriasemia meni konkurssiin asiakkaiden kaikotessa ulkonaliikkumiskieltojen ja ylipäätään ihmiskontaktien pelon takia. Ahdistus oli sitten aika suuri paitsi pelosta omien läheisten ja omankin terveyden suhteen, myös kaikkien työntekijöidemme pärjäämisen suhteen ja ylipäätään yrityksen jatkamismahdollisuuksien suhteen. Lomautuksiin ja irtisanomisiin valmistautuminen on ollut yrittäjyyteni karuin kokemus.
Suomessahan asia ei sitten edennytkään samoin, vaan meillä ihmiset sekä ottivat uusia eläimiä että ennen kaikkea harrastivat eläintensä kanssa ja tarkkailivat niiden vointia. Kaikki oli hankalampaa ja hitaampaa välimatkasääntöjen ja tarvikepulan takia, töitä oli tavallistakin enemmän, sairauslomia paljon. Yli puolen vuoden ajan tein kaikki eläinlääkäriemme sairauslomat ja työviikot olivat 50–60-tuntisia.
Ylivireyttä, liian vähän unta, liian vähän muuta kuin työtä ja kuitenkin ideoita ihan samoin kuin aina ennenkin. Ilmoittauduin yrittäjäkoulutukseen. Koulutus oli todella hyvä ja sain siitä paljon irti, mutta kokonaistilanteelleni ei ehkä ihan järkevin ratkaisu. Toisaalta ajatusten siirtäminen muuhun kuin päivittäiseen selviämiseen saattoi pitää minut pinnallakin. Asioita on ylipäätään turhan miettiä, ovatko ne hyviä vai huonoja: asiat ovat asioita ja niiden pyörittely jälkikäteen on turhaa ja kuormittavaa.
Tällaisessa tilanteessa aloitin stimulanttilääkitykseni. Se oli huikeaa, oikea kuningasfiilis. Pystyin keskittymään vaikka kuinka kuolettavan tylsään exceliin, tippumaan kunnon flow-tilaan ihan missä työtehtävässä vain. Ei tullut nälkä, jano, ei pissahätä tai väsy. Jossain vaiheessa ajattelin, että onpa siistiä, paitsi että saan aivan huikeasti aikaan, laihdun myös kuin vahingossa ilman pienintäkään vaivannäköä. Tätä kirjoittaessa melkein naurattaa, kuinka ilmeistä tulos oli, paitsi itselleni.
Huikeaa flow-tilaa seurasi uupumus
Huikea keskittyminen ja aikaansaaminen eivät estäneet uupumista. Lepoa ei voi korvata lääkityksillä, ei huikealla flow’lla, ei ruokavaliolla, ei liikunnalla. Olen aiemmin ollut masentunut, joskin näin ADHD-diagnoosin saatuani oletan masennukseni liittyneen suurelta osin paitsi biologiseen lapsettomuuteen myös kirjolla kompastelevan parisuhdehaasteisiin sekä muihin elämän eteen paiskaamiin tekijöihin. Tämä uupumus oli kuitenkin toisenlaista ja totaalista, jonkin rikkoutumista. Lääkitys ei missään nimessä ollut uupumiseni syy, mutta se mahdollisti minulle vielä viimeisen kiristyksen ruuviin, jonka jengat sitten vain rikkoutuvat.
Tällä hetkellä huolehdin rajoistani ja osaan sanoa myös ei niin töille kuin ideoilleni. Käytän lääkitystä vain satunnaisesti. Rajoitan käytön hetkiin, kun on puristettava jokin oikeasti tylsä kirjallinen homma kasaan tai perehdyttävä esim. lakiesityksiin. Kliinisessä työssä en onneksi lääkitystä kaipaa. Potilaan kanssa hyperfokus on kohdallaan ja minun supervoimani. Flow löytyy niin hengityksen helpottamisesta kuin tyrän korjaamisesta, elämänlaadun parantamisesta.
