Olen Juliska Haapanen-Kallio, ikuinen taivaanrannan maalari varpaat savessa itseään ja ihmisyyttä etsimässä. Opetellut sekä luopumista että hyväksyntää, kuitannut monet kivut naurulla. Kohtaaminen hetkessä, yhdessä nauraminen, itkeminen ja joskus kiroaminen ovat sekä voima että elämän suola. Vahvasti elän todeksi, että kun tässä maailmassa huutaa apua, jostain löytyy se, joka juuri siinä kohdassa auttaa. Kokemusasiantuntiutta eläinlääkäriyden lisäksi äitiydestä, biologisesta lapsettomuudesta, ADHD:sta, häpeästä, vaihdevuosista, pitkästä parisuhteesta, kropasta joka pettää ja päästä joka brakaa.
Katselen tyhjän talouspaperihylsyn läpi elämääni. Mitä näen, näen selvästi. Muuta en sitten näekään. Askel, ääni, tuoksu – ja bim! Fokus on vaihtunut, edellinen kohde unohtunut ja samoin kuin sata edellistäkin. Keskeneräisiä projekteja kaikkialla, niin aloitettuja huippusuunnitelmia kuin unohtuneita arjen asioita. Sivusta katsoen varmasti aika kaoottista ja joskus saattaa tulla sama mieleen itsellenikin.
Listat arjen apuna
Arki on kuitenkin jotenkin handlattava ja projektit hoidettava. Kaikkea ei voi, eikä saa, mahdollisen elinkumppaninkaan vastuulle tuupata. Jos asiat koittaa pitää mielessä, on kuormitus valtaisa. Muistaminen kannattaakin ulkoistaa: kirjoitetut listat ja/tai talletetut äänitiedostot. Jonkin verran äänitän muistiinpanoja puhelimella myöhempää kirjoittamista varten. Puhelimen Keep-sovelluksessa on minulla pysyvämpiä listoja, kuten tarkasta viikoittain, kuukausittain tai vuosittain.
Viikottain-listalla ovat laskut, seuraavan viikon kalenterimerkintöjen tarkistus, lintujen siemenet, työpalaverien varaukset ja muutama muu juttu, kuukausittain vaikkapa hierojan varaus, vuosittain hammaslääkäri. Osa jutuista on pieniä ja tiheästi toistuvia, osa harvoin tapahtuvia, monet suurempien kokonaisuuksien osia, osa pakkopullaa, joillakin jutuilla on deadline, osa on pelkkiä ideoita joskus myöhemmin pyöriteltäväksi.
Itse käytän eniten arjessa ihan käsin kirjoitettuja muistiinpanoja ja listoja, joita kirjoitan vihkoon, joskus tyhjän kirjekuoren taakse tai pahimmillaan kämmenen sisäpinnalle. Olen yrittäjä, toimin asiantuntijatehtävissä, olen äiti, omistan useamman lajisia eläimiä, olen sivutoimisesti metsätalousyrittäjä. Minun päivässäni riittää siis listoja.
Tuntuu hyvältä saada asioita tehtyä
Listat ovat palkitsevia. On mukavaa saada merkata jokin asia tehdyksi. Listalle kannattaa pilkkoa asiat riittävän pieniksi, jotta saa onnistumisen tunnetta ja näkee, että jokin oikeasti etenee eikä huku pelkkään sekoiluun. Samoin tämä varmistaa, ettei jokin oleellinen juttu jää sitten kuitenkin pelkän muistin varaan. Kotoisa esimerkkini on pyykinpesu.
Meillä on kahdessa eri paikassa pyykkikone, ja toisessa niistä pesen vain koirien petejä ja työhaalareita. Jos listallani on pelkät pyykit, unohdan koiranpetit pestyinä koneeseen ja saatan sitten peseskellä niitä aika pahalle haisevina useita kertoja peräkkäisinä päivinä, kun en ole muistanut käydä ripustamassa kuivumaan. Listalla lukeekin siten myös koiranpetit pyykkien lisäksi.
Listojen siivous auttaa huomaamaan, mitä ei oikeasti tarvitse tehdä
Jos jokin asia roikkuu listalta seuraavalle vain eteenpäin siirrettävänä, kannattaa jossain vaiheessa miettiä, olisiko sille hyvä tehdä sama kuin niin ihanalle mutta kaapissa viisi vuotta lojuneelle vaatteelle: pois vaan! Joskus listalla roikkuvasta asiastakin on vaikea luopua, mutta välillä on tarpeen hyväksyä, että tämä asia ei ole lopultakaan minulle niin tärkeää, että saisin tätä tehtyä.
Välillä keskustelen puolisoni kanssa listojen sisällöstä. Priorisoimme yhdessä isompia projekteja. Tämä on erityisen tärkeää saadessani aivan mahtavan kuningataridean, joka tietysti pitäisi toteuttaa ihan heti. Puoliso toteaa, että hyvä idea, mutta tehdään ensin tämä ja tämä ja sitten mietitään uuden toteutusta.
Huomattavasti on edetty siitä, kun hän hammasta purren koitti saada päätökseen kaikki aloittamani projektit. Vinkiksi idearikkaiden ihmisten elämänkumppaneille: kaikkia ideoita ei kannata ottaa työn alle ihan yksillä puheilla, mutta niiden esittämisestä suuttuminen ei myöskään auta.
