“Päitä vadille!”
Julkista keskustelua seuratessa tuntuu toisinaan kuin olisimme palanneet takaisin noitavainojen aikaan. Seipääseen kiinnitetään vuoroperään eri henkilöitä ja verbaaliset roviot roihuavat kuumana.
Kun joku mokaa, hänet vedetään kölin alta ja varmistetaan, että nöyryytys kattaa myös tulevaisuuden ja maineen tärvelemisen.
Meille on usein tärkeää erottaa väärintekijä inhimillisyydestä. Murhaajan miellämme yksiselitteisesti kylmäveriseksi tai mielenvikaiseksi, kanssamme eri poliittista näkemystä kannattavat puolestaan sinisilmäisiksi tai tyhmiksi. Yksityiselämässään perseilevä julkkis on puolestaan omahyväinen narsisti.
Useimmille on liikaa, jos väärintekijä on yhtälailla ihminen kuin mekin. Tämä siitäkin huolimatta, että tunnistamme heissä myös jotain itsestämme. Kenties juuri siksi vastustamme niin äänekkäästi, etteivät omat varjomme tulisi meille itsellemme näkyviksi?
Vaikka vain harvojen elämä on julkista riistaa (luojan kiitos!), emme me taviksetkaan ole immuuneja tuomioille, joita tankkaamme alitajuntaamme tiedotusvälineiden ja somen kautta. Tämän seurauksena alamme helposti pelätä myös omia virheitämme ja vajavaisuuksiamme. Pidämme mokailut piilossa ja kiillottamme omaa kuvaamme mahdollisimman täydelliseksi, ettemme vain paljastuisi ja joutuisi nöyryytetyksi tai hylätyksi.
Moinen pelko on äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa. Samoin kuin virheettömän ihmisen esittäminen.
En tiedä sinusta, mutta itse olen mokaillut yhdessä jos toisessa asiassa. Olen kyntänyt syvällä ja tehnyt asioita, joista en ole erityisen ylpeä. Joistain teoistani olen kantanut vastuun, kaikista en. En ole edelleenkään immuuni typeryyksien tekemiselle, vaikka toivon mukaan rahtunsen viisastunut.
Häpeän tekemiäni tekoja, mutta itseäni en suostu häpeämään. En enää. Yksikään ihminen ei selviä elämästä puhtain paperein, enkä aio ryhtyä testi prototyypiksi.
Luulen, että myös sinä kannat mukanasi ajatuksia ja tekoja, joita et halua päivänvaloon. Kenties ne eivät herätä itsessäsi ylpeyttä? Mitä ikinä ne ovatkaan, ne eivät silti määritä sitä, ettetkö voisi tavoitella merkityksellistä ja onnellista elämää.
Kanna vastuusi niistä asioista, mistä sinun tulee kantaa. Älä silti tuomitse itseäsi siitä, että olet ihmisenä erehtyväinen. Me muutkin olemme.
Peilikuvastasi ei heijastu robotti vaan elävä ihminen.
Ennen kaikkea, vältä osallistumasta niihin rovioihin, joiden syyttävä liekki polttaa kaiken ympäriltään. Tiedät paremmin, että ihmisenä oleminen kaipaa tuekseen ennen kaikkea armollisuutta.
Tutustu myös Harri-Pekan kirjaan Tunne pelkosi, vapaudu elämään. Löydät kirjan TÄÄLTÄ.
