Entä jos antaisit itsellesi luvan kertoa unelmistasi muillekin?

Olen valmentanut parikymmentä vuotta musiikkialalle pääosin lauluntekijöiksi opiskelevia aikuisia, joista useimmilla on taskussaan paperit ja työkokemusta jostain aivan muusta ammatista. Oma missioni on rohkaista ihmisiä elämään omannäköistään elämää ja toteuttamaan myös ammatillisia unelmiaan, joten arvostan valmennettavieni valintaa seurata omaa intohimoaan.

Itkuitta ja kivuitta matka ei kuitenkaan useimmilta taitu. Heidän mukanaan matkaavien pelkojen kirjo on moninainen, epäonnistumisen pelko ja siihen liittyvä häpeä niistä monien sitkein ja kenkuin seuralainen. ”Mitä kaikki muut sanovat, jos en pärjääkään?”

Ala on kilpailtu ja tuulinen, joten pärjääminen ei ole itsestään selvää. Ala on myös monien ihmisten aliarvostama, sitä pitäisi suorastaan hävetä. ”Menkää oikeisiin töihin.”

Eräs pitkän painiskelun jälkeen opiskelemaan uskaltautunut nelikymppinen mies kertoi kuulevansa päässään koko ajan syyllisyyttä ja häpeää nostattavan isänsä äänen: ”Kyllä miehellä pitää kunnon ammatti olla.”

Eräs toinen mies ei ollut rohjennut kertoa edes läheisilleen päässeensä unelmaopintoihinsa. Muihin opiskelijoihin ja heidän pelkoihinsa tutustumisen ja ensimmäisen asennevalmennuspäivän jälkeen hän kertoi uskaltaneensa sanoa kaupan kassalle opiskelevansa lauluntekijäksi. Hän itki sydäntä särkevästi kertoessaan tätä meille, niin kova juttu se hänelle oli. Itkimme koko porukka, niin koskettava se hetki meille oli.

Hän ei ole oman valmentajamatkani varrella valitettavasti ainoa, joka ei ole kehdannut kertoa unelmistaan ja opinnoistaan kenellekään. Heitä on aivan liian monia. Olen saanut kuulla melkoisen repertuaarin myös muiden kuin lauluntekijävalmennettavieni pelkojen ja häpeän taustalta löytyviä uskomuksia, joista yksi useasti toistuva on: ”Jos paljastaisin unelmani muille, eivätkä ne toteutuisikaan, niin ajattelen, että minulle naurettaisiin.”

Pelko ja häpeä yhdessä kaventavat ja rajoittavat elämää tukahduttaen pahimmillaan omat mahdollisuudet, unelmat ja niiden myötä myös innostuksen, ilon ja oman hyvinvoinnin.

Pelkoa ei pidä pakottaa pois, vahvuutta on myöntää pelkäävänsä, sillä vahvinkin meistä pelkää jotain. Pelon ei kuitenkaan saa koskaan antaa tehdä valintoja ja päätöksiä puolestamme. Pelkoajatuksia ja siten unelmiaan hidastavia ja estäviä uskomuksia voi korvata myönteisillä ajatuksilla, kuten luottamuksella, innostuksella ja intohimolla.

Tässä avuksesi muutamia kysymyksiä haitallisten ajatustesi ja uskomustesi tutkimiseen ja korvaamiseen unelmiasi edistävillä ajatuksilla.

  • Keiden ajattelet nauravan, jos unelmasi ei toteutuisikaan?
  • Minkälaisia todisteita sinulla on siitä, että he nauraisivat?
  • Keiden ihmisten suulla päässäsi kuuluvat äänet puhuvat?
  • Millä tavoin ne perustelevat valintasi vääräksi?
  • Minkälaista rohkaisua ja apua voisit saada, jos antaisit itsellesi luvan kertoa unelmistasi muille ihmisille?
  • Laadi itsellesi viiden kohdan perustelu sille, miksi ammatti- tai muu valintasi on juuri se oikea sinulle.
  • Miten voisit kiittää itseäsi viisaasta valinnasta?

Anna itsellesi mahdollisuus -asennekorttien avulla voit tutkia monia mahdollisuuksiasi rajoittavia ajatuksiasi ja uskomuksiasi ja korvata niitä innostusta, onnistumista ja hyvinvointiasi ravitsevilla.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image