Omaa itseä vähättelevät ajatukset sekä milloin mistäkin mollaava minäpuhe lienee peruskauraa meistä useille. ”Minusta tuntuu, että olen osaamaton, saamaton ja ihan surkea eikä minusta ole mihinkään. Ei kannata edes yrittää, en kuitenkaan onnistu.”
Varhaiset vuorovaikutussuhteemme vaikuttavat olennaisesti siihen, millaisia uskomuksia me itsestämme sisäistämme. Useat haitalliset uskomuksemme ovatkin varhaisiin kokemuksiimme ja lapsen tulkintoihin perustuvia muunnelmia siitä, ettemme olisi tarpeeksi hyviä, riittäviä, hyväksyttyjä ja rakkauden arvoisia.
Kaikista niistä uskomuksista, joita meillä on itsestämme, muodostuu minäkäsitys. Vaikka minäkäsitys, ei ole totta, se vaikuttaa kuitenkin elämäämme kaikista uskomuksistamme eniten. Se määrittelee, miten arvokkaana ja rakastettavana, kykenevänä tai kykenemättömänä me itseämme pidämme. Myös sen, miten pärjäämme itsemme ja muiden ihmisten kanssa, pitkälti myös kaiken tekemisemme ja tekemättä jättämisemme.
Kielteinen minäkäsitys pienentää, se estää meitä olemasta enemmän. Kielteisyyden lähtökohta on, että emme ole tarpeeksi ja meillä ei ole tarpeeksi, meidän pitäisi olla enemmän sellaisia, tällaisia ja muunlaisia ja meillä pitäisi olla enemmän sitä, tätä ja tuota.
On tärkeää havaita, mitä ja miten itselleen puhuu, sillä ajatukset ja sanat, joilla puhuttelemme itseämme vaikuttavat vahvasti tunteisiimme ja hyvinvointiimme. Arvosteleva ja mollaava minäpuhe heikentää itsetuntoa, hidastaa kasvua ja rajoittaa omien upeiden mahdollisuuksien näkemistä ja niihin tarttumista.
Kun kriittisyyden korvaa itseä arvostavalla ja kiittävällä minäpuheella, seuraukset voivat olla uskomattomia. Terveeseen luottamukseen nojaava uskomus omasta riittävyydestä, kyvykkyydestä ja kasvumahdollisuuksista edistää unelmien, onnistumisten ja hyvän ja omanlaisen elämän toteutumista.
Tässä avuksesi joitakin kysymyksiä mollaavien ajatustesi ja minäpuheesi korvaamiseksi ja minäkäsityksesi parantamiseksi.
- Millaisia tunteita ja millaisen olon mollaavat ajatukset saavat aikaan?
- Millä tavalla ja miten paljon ajatukset vaikuttavat tekemiseesi, elämääsi ja unelmiesi tavoitteluun?
- Missä asioissa olet hyvä?
- Millaisia tunteita vahvuuksiesi ajattelu herättää?
- Miten voisit vahvistaa ajatuksia kaikesta osaamisestasi?
- Millaisilla sanoilla voisit kiittää itseäsi kaikesta osaamisestasi ja hyvistä ominaisuuksistasi?
- Millaisilla ajatuksilla rohkaisisit itseäsi tarttumaan edessäsi aukeaviin mahdollisuuksiin?
Anna itsellesi mahdollisuus -asennekorttien avulla voit tutustua rajoittaviin ajatusmalleihisi ja niiden korvaamiseen unelmiasi ja hyvinvointiasi edistävillä ajatuksilla.
-
Unelmakortit – Uudistettu painos
22,90 € (sis. alv)18,32 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Ale!UUTTA!
Lasten tunne- ja vuorovaikutuspaketti
Alkuperäinen hinta oli: 76,70 €.59,90 €Nykyinen hinta on: 59,90 €. (sis. alv) Lisää ostoskoriin -
Sielun sopukoita -kirjoituskortit
24,90 € (sis. alv)19,92 € (sis. alv) Lisää ostoskoriin